Päänvaivaa kyynikoille

Re: Päänvaivaa kyynikoille

ViestiKirjoittaja Lauri » 02.10.2015 23:52

Kyynikot olivat hellenistisen filosofian koulukunta antiikin Kreikassa. Koulukunta keskittyi lähes pelkästään etiikkaan.

Koulukunnan nimen sanotaan tulevan joko Ateenassa sijainneesta gymnasionista nimeltä Kynosarges, jossa koulu alun perin kokoontui, tai kreikan sanasta κύων (kyon), joka tarkoittaa koiraa; koulukunnan jäsenillä nimittäin oli tapana käyttäytyä hiomattomasti ja jopa aggressiivisesti. Kumpi näistä selityksistä lieneekään oikeampi, kyynikot joka tapauksessa pitivät koiraa tunnuksenaan, se esiintyi muun muassa Diogenes "Koiran" hautakivessä.

Kyynikoihin yleisesti liitetyistä ominaisuuksista tulevat myös kaikki ne merkitykset, jotka liitetään nykyajan sanaan ”kyynikko”, jonka merkitykseen sisältyy epäilevä suhtautuminen yksilön todellisiin tarkoituksiin ja elämän arvoon.[1]


Antisthenes omaksui Sokrateelta sen periaatteen, että olemassaolon perimmäinen tarkoitus on hyve, ei nautinto. Sokrateen mukaan "hyve on tietoa": olemassaolon tarkoitus on siinä, että hyve ja järki ovat täydellisesti sopusoinnussa keskenään. Antisthenes omaksui tämän periaatteen sen kaikkein kirjaimellisimmassa merkityksessä, ja käsitti tiedon pelkästään käytännöllisenä toimintana ja päätöksinä, poissulkien filosofiasta kaiken paitsi yksilön yritykset ymmärtää itsensä arjen olemassaolon keskellä. Logiikassa hänen ajattelunsa päätyi puhtaaseen nominalismiin, ja etiikassa puolestaan äärimmäiseen individualismiin. Siihen kuului kieltäytyminen kaikista yhteiskunnallisista suhteista sekä luopuminen tieteellisestä tutkimuksesta ja lähes kaikesta, mitä kreikkalaiset ymmärsivät koulutuksella (paideia).

Tämän individualismin Antisthenes ja hänen oppilaansa veivät loogiseen äärimmäisyyteen. Elämän tavalliset nautinnot eivät olleet heille ainoastaan merkityksettömiä, vaan suorastaan harmillisia, koska ne häiritsivät vapaan tahdon toimintaa. Rikkaus, suosio ja valta syrjäyttävät yleensä järjen valta-aseman, ja turmelevat sielun syrjäyttämällä luonnollisen keinotekoisella. Kyynikoiden mielestä yksilö on olemassa vain ja ainoastaan itselleen; hänen korkein päämääränsä on itsetuntemus ja itsensä toteuttaminen sen mukaan, miten hänen järkensä häntä ohjaa. Tämän kaiken tulee tapahtua erossa valtiosta ja yhteisöstä. Tästä syystä pahamaineisuus ja köyhyys ovat hyödyksi, koska ne saavat ihmisen keskittymään itseensä, lisäävät hänen itsehallintaansa, ja puhdistavat hänen älynsä kaikesta ulkopuolisesta kuonasta. Hyvä ihminen (eli viisas ihminen) ei halua mitään: kuten jumalat, hän on itseriittoinen; hän on myös maailmankansalainen, ei minkään tietyn maan kansalainen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kyynikot

Kyynikoiden ajatukset ovat aika vieraita nykyiselle hedonistiselle aikakaudelle.
Lauri
 

Re: Päänvaivaa kyynikoille

ViestiKirjoittaja Ryysy » 03.10.2015 06:20

Haluan myös osallistua lainauskeskusteluun resilenssin osalta:

Varautumissanaston uudistuslistalle olemme Huoltovarmuuskeskuksesta esittäneet resilienssille yleistä määritelmää. ”Tietoinen ja ennakoiva kyky sopeutua ja toimia joustavasti häiriötilanteissa sekä toipua ja kehittyä niiden jälkeen.”

Resilienssi puolestaan on kykyä selviytyä myös ennakoimattomista uhkista ja häiriöistä. Se ei siis ole tilannespesifistä vaan yleisempää ominaisuutta ja kyvykkyyttä. Eikä siis varmaankaan sen enempää itsestään selvää kuin helppoakaan.

http://blogi.huoltovarmuus.fi/resilienssia-etsimassa/
Ryysy
 

Re: Päänvaivaa kyynikoille

ViestiKirjoittaja Kuutar » 03.10.2015 07:31

Tuosta alkuperäisestä tänne lainatusta tekstistä tuli sellainen kuva, että siinä on leimattu etukäteen "kyynikoiksi"kaikki mahdollisesti eri mieltä muutoksista olevat, tai muutoksia kritisoivat.
Nopeasti muuttuvassa maailmassa kyynisyys on entistäkin vaarallisempaa, sillä sopeutumis- ja uudistumiskyky, hienommin sanottuna resilienssi, on ominaisuus, jota ilman jää paljosta paitsi. Tämäkin pätee niin ihmisiin, organisaatioihin kuin kansakuntiinkin.

Sopeutumista ja uudistumista mihin, on se oleellinen kysymys ? Kenen ehdoilla ja mihin pitäisi yhteiskunnassa sopeutua, senhän päättävät valtaapitävät. Valta voi vaihtua, jos ihmiset eivät halua sopeutua.

Ilmastotavoitteet voi nähdä oman toiminnan tukahduttajina tai bisnesmahdollisuutena. Kotikaupunkiin yllättäen ilmaantuvat turvapaikanhakijat voi nähdä uhkana, eli oman arjen ja totunnaisten tapojen myrkyttäjinä tai rajun muutoksen alkuvaiheessa olevan Suomen huoltosuhteen mahdollisina kohentajina.

Aito luonnonystävä ymmärtää, ettei luonnonsuojelu ja bisneshenkinen friedmanilainen ajattelu oikeasti sovi yhteen.
Suomessa ei ole työvoimapulaa, vaan satojatuhansia työttömiä, eikä työvoimatilanne tule todennäköisesti paranemaan lähivuosina. Terveydenhuolto ja hoiva-alalla tulee riittämään töitä, mutta pitäisi olla koulutusta ja kielitaitoa noilla aloilla.

Uudistumiskykyä voi olla se, että pystyy eläytymään muiden asemaan ilman että alkaa välittömästi pelätä itsensä ja arvojensa puolesta. Näin siitä riippumatta, onko kyse eri alalla ja itseä isommalla tai pienemmällä palkalla työskentelevistä ihmisistä, pakolaisista ja muista vähemmistöistä tai jostakusta, joka vain sattuu olemaan erilaisessa elämäntilanteessa kuin itse on.

Eläytymiskyky ja uudistumiskyky ovat mielestäni kaksi eri asiaa. Eläytymiskyky on empatiakykyä ja sosiaalista älykkyyttä, mutta uudistumiskyky edellyttää motivaatiota uudistumiseen. Ihminen voi hyvin kyetä eläytymään, ilman että haluaa uudistua.

Alistumisen sijaan ajattelutavan muutos tarkoittaa, että meidän tulisi muistaa kehittää omia mahdollisuuksiamme uudistua maailmassa, joka muuttuu, halusimme tai emme.

Muutokset, etenkin yhteiskunnalliset, eivät ole mitään luonnonvoimia, vaan ihmisten tekoja, poliittisia päätöksiä, äänestyspäätöksiä, eikä maailman tarvitse mitenkään "pakosti" muuttua vain johonkin tiettyyn suuntaan.

Euroopan pakolaiskriisi puolestaan on esimerkki megatrendien megatrendistä: keskinäisriippuvuuden lisääntymisestä.

Kyseessä on poliittinen valinta tuo "keskinäisriippuvuuden" lisääntyminen. Tämä trendi saattaa myös hiipua tulevaisuudessa, esimerkiksi Britannia saattaa jopa erota EU:sta, eikä itäeuroopan maatkaan ole olleet tyytyväisiä EU:n linjauksiin.
Kuutar
 

Re: Päänvaivaa kyynikoille

ViestiKirjoittaja Ryysy » 03.10.2015 08:40

Kuutar kirjoitti:Suomessa ei ole työvoimapulaa, vaan satojatuhansia työttömiä, eikä työvoimatilanne tule todennäköisesti paranemaan lähivuosina. Terveydenhuolto ja hoiva-alalla tulee riittämään töitä, mutta pitäisi olla koulutusta ja kielitaitoa noilla aloilla.

En tiedä onko tilanne jotenkin jakaantunut maakunnittain tai muulla tavalla, mutta ainakin lähihoitajia tulee kohta jo ovista ja ikkunoista, kuten myös insinöörejä ja ylioppilaita. Sairaanhoitajia ja enemmän koulutettuja ei kaiketi vielä tule edes ovista.
Ryysy
 

Re: Päänvaivaa kyynikoille

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 03.10.2015 10:09

Hyvälle löytyy aina töitä.

Jos tekee hommansa juosten kusten ja vasemmalla kädellä, ei kukaan erehdy palkkaamaan toista kertaa.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Päänvaivaa kyynikoille

ViestiKirjoittaja Ryysy » 04.10.2015 16:05

Hetkonen, tuota väitettä en kyllä ihan osta, vaikkei se (ehe, ehe) myynnissä ollutkaan. Ainakin itse olen tavannut omasta mielestäni paljonkin huonoja työntekijöitä, siis juuri sellaisia 'hommaansa kyllästyneitä'. Näitä on laajasti käsitettynä monentyyppisessä asiakaspalvelussa.

Lisäksi tuo "hyvälle löytyy aina töitä" on persauksesta siksi, että mitä jos onkin hyvä, eikä töitä löydykään. Tietysti ehkä hyvän työntekijän määritelmään voi kuulua myös paikan löytäminen tms., jolloin asia selittyy tuosta vain.
Ryysy
 

Re: Päänvaivaa kyynikoille

ViestiKirjoittaja Kuutar » 05.10.2015 01:48

Kyllästynyt kirjoitti:Hyvälle löytyy aina töitä.

Jos tekee hommansa juosten kusten ja vasemmalla kädellä, ei kukaan erehdy palkkaamaan toista kertaa.

Tuo ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Työtä nyt vain ei ole määräänsä enempää.
Kuutar
 

Re: Päänvaivaa kyynikoille

ViestiKirjoittaja toope » 05.10.2015 06:38

Luulen, että näille uusille maahanmuuttajille löytyy töitä, koska heillä ei ole haittana korkea koulutus vaan he ottavat vastaan työn kuin työn. Eli alkavat siivoojiksi, bussinkuljettaksi jne.
Näitä töitä ulkomaalaiset löytävät.
http://www.iltalehti.fi/tyoelama/201510 ... 6_tb.shtml
toope
 

Re: Päänvaivaa kyynikoille

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 05.10.2015 11:12

Kuutar kirjoitti:
Kyllästynyt kirjoitti:Hyvälle löytyy aina töitä.

Jos tekee hommansa juosten kusten ja vasemmalla kädellä, ei kukaan erehdy palkkaamaan toista kertaa.

Tuo ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Työtä nyt vain ei ole määräänsä enempää.

Aivan varmasti pitää paikkaansa.
Jos olet (alallasi) hyvä, saat työtä. Jos olet paras, sinua pyydetään töihin.

Työ ei ole vain ojankaivuuta jota on tekemättä tietty määrä ja joka loppuu kun oja on valmis.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Päänvaivaa kyynikoille

ViestiKirjoittaja Lauri » 05.10.2015 11:53

Ongelma kulminoituu kysymykseen "mikä on hyvä?" Tai mitä on hyvyys?

Voidaanko määritellä niin, että ihminen on hyvä, kun hänellä on töitä?
Lauri
 

Re: Päänvaivaa kyynikoille

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 05.10.2015 11:58

Lauri kirjoitti:Ongelma kulminoituu kysymykseen "mikä on hyvä?" Tai mitä on hyvyys?..

"Hyvyydellä" tarkoitetaan tässä pätevyyttä, ja pätevyydellä ammattinsa suvereenia hallintaa ja osaamista.
Lauri kirjoitti:... Voidaanko määritellä niin, että ihminen on hyvä, kun hänellä on töitä?

Ei, mutta voidaan määritellä niin, että on hyvä jos ihmisellä on töitä.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Päänvaivaa kyynikoille

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 08.10.2015 16:46

Gabriel kirjoitti:
Kyllästynyt kirjoitti:... Jos olet (alallasi) hyvä, saat työtä. Jos olet paras, sinua pyydetään töihin...

Tämä on myös kääntäen sitä, että jos ei sinulla ole töitä niin olet huono paska. (Tai sen voi helposti tulkita niin.)...

Väitteesi on tarkoitushakuista tulkintaa, eikä edusta minua tai ajatteluani.
Gabriel kirjoitti:... Työttömyys on nykyään hieman mutkikkaampi asia.

Tiedän, mutta jos olet riittävän hyvä, eikä muita rajoittavia tekijöitä ole, asia ei ole kovin mutkikas.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Päänvaivaa kyynikoille

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 08.10.2015 16:46

Trisse kirjoitti:eli sinulla ei ole nyt enää töitä siitä syystä ettet (sairautesi vuoksi) ole enää hyvä?

En ole työtön.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Päänvaivaa kyynikoille

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 08.10.2015 16:51

Minulla on työpaikka, en siis ole työtön.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Päänvaivaa kyynikoille

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 08.10.2015 16:54

Gabriel kirjoitti:Ei mitään tarkoitushakuista tulkintaa. Tuo on vaan niin "lintsari poskelle" aina kun joku sen sanoo. Ehkä et huomaa sitä...

Väitteesi minun ajatuksistani on tarkoitushakuista tulkintaa. Työttömyys ei tarkoita sitä, että ihminen on huono paska.
Gabriel kirjoitti:... Eli täytyy olla esim. noin 3% kärjessä. Muut 97% on korvattavissa. Harva yltää.

Harva yltää, mutta juuri tuota tarkoitan.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Päänvaivaa kyynikoille

ViestiKirjoittaja Ryysy » 08.10.2015 17:04

Työttömyys ei tarkoita sitä, että ihminen on huono paska. (Kyllästynyt)

!!! Jee !!! Asia sanottiin kerrankin niin että vähän höntimpikin tajuaa.
Ryysy
 

Re: Päänvaivaa kyynikoille

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 08.10.2015 17:06

Gabriel kirjoitti:Mikäs siinä. "Hyvää" motivointia työttömille. "Ole paras alallasi".

Minä miettisin hiukka uusiksi.

Sinuna minä miettisin paljon asioita uusiksi.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Päänvaivaa kyynikoille

ViestiKirjoittaja Ryysy » 08.10.2015 17:12

Gabriel kirjoitti:Mikäs siinä. "Hyvää" motivointia työttömille. "Ole paras alallasi".

Vaikea kai olla paras alallaan ylipäätään, vaikka olisi esim. vastavalmistunut, vaikka kaikki uusimmat tiedot ja taidot olisivatkin käytössä, niin ei niitä niin vain käytäntöön laiteta - ainakaan joka työssä. Sama juttu, jos on pitkään tehnyt samaa työtä ja ala kehittyy ja muuttuu ja täytyy pysyä koko ajan kannoilla ja opetella uutta. Monilla on myös jonkinlainen 'harha' siitä, että "on korvaamaton". Ainakin olen joutunut joillekin sairastuneille (flunssa - mikä tahansa) läheisille paasaamaan, että "kyllä ne siellä pärjää ihan ilman sinuakin".

Työttömän motivoimien työnhakuun on yksi vaikeimmista kohtaamistani asioista. Kun monella on jo ennakkoon käsitys, että "en pääse kuitenkaan" ja kun sama toistuu ja toistuu, niin alkaa ikään kuin hyväksyä tilanteensa.
Ryysy
 

Re: Päänvaivaa kyynikoille

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 08.10.2015 21:14

Trisse kirjoitti:
Kyllästynyt kirjoitti:Minulla on työpaikka, en siis ole työtön.

Onko joku väittänyt sinua työttömäksi?...

Sinä olet.
Trisse kirjoitti:... Väitän että parhaillaan et ole tarpeeksi hyvä työhösi ja jos tilanne ei muutu menetät työsi ja sinut korvataan toisella.

Vai oletko eri mieltä?

Olen eri mieltä, koska sairauslomani ei liity ammattitaitooni.

On helppo koe jolla voi testata onko korvaamaton vai ei:
Työnnä sormesi vesilasiin, ja vedä se sitten pois.
Jos veteen jää kuoppa, olet korvaamaton.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Päänvaivaa kyynikoille

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 08.10.2015 21:24

Trisse kirjoitti:En ole - ymmärsit väärin. Kiva että sinulla on noin optimistinen käsitys sairaslomista työnantajan kannalta...

Jos minut olisi jo korvattu, miksi minua pyydetään töihin kolmeksi päiväksi hoitamaan muuan asia jota ei ainakaan vielä kukaan muu osaa?
En tiedä tulevaisudesta, mutta tällä hetkellä minulla vielä on työpaikka.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Seuraava

Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa