Sivu 1/1

Pääministerin puhe ja keskustelu

ViestiLähetetty: 16.09.2015 20:33
Kirjoittaja Psykopatologia
Pääministerin puhe ja keskustelu
TV1 klo 21.05

Re: Pääministerin puhe ja keskustelu

ViestiLähetetty: 17.09.2015 00:52
Kirjoittaja Psykopatologia
Keskustelussa Jorvin kätilöt tuumasivat, että sununtailisien leikkaamisen sijaan lomarahojen puolittaminen olisi oikeudenmukainen k a i k k i a duunareita koetteleva vaihtoehto. Mutta tähän ammattiyhdistysliikkeen munattoman uunot eivät suostuneet. He eivät ole Suomen liki puolen miljoonan työttömän puolella.

Re: Pääministerin puhe ja keskustelu

ViestiLähetetty: 17.09.2015 01:50
Kirjoittaja Kuutar
Pääministerin puheessa oli sitä tyypillistä tavallisten ihmisten syyllistämistä, jota kuultiin viime lamankin aikana " Me olemme eläneet liiaksi velaksi".Ylivelkaantuminen johtuu oikeasti edellisen hallituksen tekemistä päätöksistä, kansainvälisestä talouskriisistä joka alkoi jo useita vuosia sitten, ja Kreikkaan lainattiin yli 7 miljardia euroa.Lisäksi, kun olemme euromaa, valuuttaa ei voi devalvoida, mikä voisi piristää vientiä. Tässä Iltalehden jutussa (14.7.2015) on talouteen liittyviä lukuja Kreikasta ja Suomesta: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201507 ... 0_ul.shtml

Re: Pääministerin puhe ja keskustelu

ViestiLähetetty: 17.09.2015 09:50
Kirjoittaja Psykopatologia
Minusta tavallisten ihmisten syyllistäminen oli nolla.

Re: Pääministerin puhe ja keskustelu

ViestiLähetetty: 17.09.2015 10:28
Kirjoittaja Hilppa
Psykopatologia kirjoitti:Keskustelussa Jorvin kätilöt tuumasivat, että sununtailisien leikkaamisen sijaan lomarahojen puolittaminen olisi oikeudenmukainen k a i k k i a duunareita koetteleva vaihtoehto. Mutta tähän ammattiyhdistysliikkeen munattoman uunot eivät suostuneet. He eivät ole Suomen liki puolen miljoonan työttömän puolella.

On myös sanottu, että kokoomus ei ikinä olisi kyseiseen vaihtoehtoon suostunut. Myös kovapalkkaiset eli kokoomuksen äänestäjät olisivat menettäneet, ja rutkasti. Mitä suurempi liksa, sitä suurempi lomaraha. Eivät kokoomuslaiset omiaan petä. (Kyllä minuakin ketuttaisi lomarahojen menetys, etenkin nyt, kun se saattaa vaikuttaa tulevan työttömyysjakson korvauksen suuruuteen. Kuitenkin menetän, ja paljon, sillä hallitus toteuttaa paljon muutakin jäynää tuossa sivussa. Ja lisäksi painavat edellisen kokoomuspääministerin alullepanemat säästöt.)

Re: Pääministerin puhe ja keskustelu

ViestiLähetetty: 17.09.2015 11:25
Kirjoittaja Psykopatologia
Hilppa kirjoitti:
Psykopatologia kirjoitti:Keskustelussa Jorvin kätilöt tuumasivat, että sununtailisien leikkaamisen sijaan lomarahojen puolittaminen olisi oikeudenmukainen k a i k k i a duunareita koetteleva vaihtoehto. Mutta tähän ammattiyhdistysliikkeen munattoman uunot eivät suostuneet. He eivät ole Suomen liki puolen miljoonan työttömän puolella.

On myös sanottu, että kokoomus ei ikinä olisi kyseiseen vaihtoehtoon suostunut. Myös kovapalkkaiset eli kokoomuksen äänestäjät olisivat menettäneet, ja rutkasti. Mitä suurempi liksa, sitä suurempi lomaraha. Eivät kokoomuslaiset omiaan petä. (Kyllä minuakin ketuttaisi lomarahojen menetys, etenkin nyt, kun se saattaa vaikuttaa tulevan työttömyysjakson korvauksen suuruuteen. Kuitenkin menetän, ja paljon, sillä hallitus toteuttaa paljon muutakin jäynää tuossa sivussa. Ja lisäksi painavat edellisen kokoomuspääministerin alullepanemat säästöt.) [PP]

Juuri tuosta on varmaan kyse. - Asia pitäisi nostaa pöydälle.

Re: Pääministerin puhe ja keskustelu

ViestiLähetetty: 17.09.2015 15:28
Kirjoittaja Psykopatologia
Haastattelijat sai Rädyn tietyllä tavalla "ansaan", kun hän totesi sopimuksen hylkäämisen olleen ammattiyhdistyksen valinta. Ei ehkä ole uskottu hallituksen olleen ihan tosissaan.