Hellas fokuksessa

Re: Hellas fokuksessa

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 25.07.2015 13:32

Kreikan velat siirrettiin valtioille harkitusti
MIELIPIDE 25.7.2015 2:00 Pekka Vataja http://www.hs.fi/mielipide/a1437706478304

Taloussivuilla (HS 21. 7.) haastateltu Peter Nyberg kiteytti osuvasti, miksi Kreikan velkojen anteeksi antaminen on niin vaikeaa, vaikka rahoitusammattilaisen mielestä jonkinlainen akordi on väistämätön.

Euromaiden antamilla lainoilla maksettiin aikoinaan Kreikan velat eurooppalaisille pankeille, jotka eivät olisi kestäneet Kreikasta tulevia luottotappioita ilman lisäpääomitusta. Nyt poliitikkojen on Nybergin mukaan vaikeaa myöntää, että tuli tehtyä tällainen "vähemmän harkittu" toimenpide.

Olen kuitenkin eri mieltä siitä, että toimenpide olisi ollut "vähemmän harkittu", päinvastoin. Jos euromaat – Suomi mukaan lukien – eivät olisi lähteneet rahoittamaan Kreikkaa, Ranskan, Saksan, Hollannin ja muutaman muun euromaan sekä jopa euroon kuulumattoman Britannian johtajat olisivat joutuneet pääomittamaan Kreikkaan lainanneita suurpankkejaan verovaroin. Se olisi ollut äärimmäisen ikävää kuultavaa näiden maiden veronmaksajille ja olisi varmasti vaikuttanut vaaliuurnilla.

Kritiikki koko eurojärjestelmää kohtaan olisi ryöpsähtänyt täyteen vauhtiin jo vuosina 2010 ja 2011 eikä vasta nyt laskun suuruuden selvitessä kaikille.

Suurten velkojapankkien kotimaiden johtajat onnistuivat taitavasti vetämään maksumiehiksi apupakettien avulla myös niiden maiden veronmaksajia, joilla ei ollut Kreikan velkoihin sotkeutuneita pankkeja pelastettavanaan. Tällaisia olivat esimerkiksi Suomi ja Baltian maat. Samalla voitettiin aikaa, jonka kuluessa veromaksajilta on hämärtynyt kuva siitä, mistä alun perin oli kysymys. Suurten euromaiden johtajat toimivat omien veronmaksajiensa näkökulmasta harkitusti ja tältä osin jopa taitavasti.

Eniten voi onnitella Britannian johtajia ja veronmaksajia: Lontoon Cityn pankit olivat merkittäviä luotonantajia Kreikalle, mutta euromaiden veronmaksajat pelastivat niidenkin saatavat.

Suomen osalta olen Nybergin kanssa samaa mieltä. Suomen pankeilla ei ollut Kreikasta saatavia, eikä suomalaisille veronmaksajille näin ollen ollut tulossa mitään pääomituslaskua Kreikan vuoksi. Lähtemällä pelastustalkoisiin suomalaiset osoittivat enemmän sinisilmäisyyttä kuin tosiasioihin perustuvaa harkintaa.

Toivottavasti meidät on nyt rokotettu liiallista euroromantiikkaa vastaan.

Pekka Vataja Helsinki

Kommentit 8
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Hellas fokuksessa

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 25.07.2015 13:35

Kataisen ja VM:n (Urpilainen) tyhmyyttä. Häpeä myös mm. Sailakselle ja Korkmanille, jotka salasivat asian.

Kuva Vataja
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Edellinen

Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 22 vierailijaa

cron