Peltomäelle syytteet lahjuksista

Peltomäelle syytteet lahjuksista

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 25.06.2015 00:06

Peltomäki asuu yhä Forma-Futuran omistamassa asunnossa
Vantaan entinen kaupunginjohtaja Jukka Peltomäki saa syytteet lahjuksista

KAUPUNKI 24.6.2015 13:47 Päivitetty: 24.6.2015 14:27 Susanna Reinboth, Noona Bäckgren & Riku Jokinen
HS http://www.hs.fi/kaupunki/a1435112059356

Vantaan entinen kaupunginjohtaja Jukka Peltomäki (sd) saa syytteet törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Peltomäen epäillään saaneen noin 200 000 euron arvosta etuja muun muassa arkkitehtitoimisto Forma-Futuralta.

Syytteen nostamisesta päätti keskiviikkona Helsingin kihlakunnansyyttäjän Tuire Tamminiemi.

Syytteen törkeästä lahjuksen antamisesta saa Peltomäen läheinen ystävä, Forma-Futuran toimitusjohtaja Leila Tuominen.

Tuominen saa syytteen myös törkeästä kirjanpitorikoksesta ja lahjomisesta elinkeinotoiminnassa, sillä hänen epäillään lahjoneen myös Helsingin Osuuskauppa Elannon entistä kiinteistöjohtajaa. Johtajalle annettujen etujen arvo olisi yhteensä noin 112 000 euroa.

Peltomäen epäillään edistäneen Tuomisen arkkitehtitoimiston töitä Vantaalla. Vastineeksi hän ja hänen lähipiirinsä olisivat saaneet yhtiöltä etuja. Peltomäki muun muassa asui edullisesti Forma-Futuran asunnossa.

Peltomäen epäillään käsitelleen virkamiehenä asioita, joissa Tuominen oli toiminut kaavamuutosta hakeneiden tahojen palkkaamana suunnittelijana tai konsulttina. Kyse on siitä, onko Peltomäki ollut jäävi saamiensa etuuksien vuoksi.

Kaikki rikoksista epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.

Peltomäen epäillyt rikokset ovat tapahtuneet 2006 – 2011. Ennen kaupunginjohtajan virkaa Peltomäki toimi apulaiskaupunginjohtajana.

Peltomäki ei halua vielä kommentoida syytteitä.

"En ole vielä edes nähnyt koko syytettä. Haluan perehtyä siihen rauhassa", hän sanoi.

Peltomäki kuitenkin sanoi Helsingin Sanomille, että hän asuu edelleen samassa Forma-Futuran omistamassa asunnossa.

"Mun osoite on edelleen sama."

Peltomäen yhteydet Forma-Futuraan olivat tiedossa jo keväällä 2011, kun häntä oltiin valitsemassa kaupunginjohtajaksi. Silloin Peltomäki vaikeni kytkystä kyselyistä huolimatta. Monelle syntyi käsitys, että yhteydet olivat historiaa.

Rikosepäilyjä alettiin tutkia kesällä 2011, kun Peltomäen asumisjärjestelyt tulivat julki. Muutamaa kuukautta myöhemmin Peltomäki erosi virastaan.

Silmukka on kiristynyt Peltomäen ympärillä siitä lähtien, kun Helsingin Sanomat paljasti kesäkuussa 2011 hänen asuvan markkinahintaa reilusti edullisemmalla vuokralla asunnossa, jonka omistajan arkkitehtitoimisto on vastannut Vantaalla isoista urakoista.

Jo saman vuoden syyskuussa otsikoihin nousi virkamatka, jonka aikana naimisissa oleva Peltomäki vietti liikaa aikaa naisystävänsä kanssa.

Peltomäki erotettiin pian kohujen saattelemana virastaan kaupunginjohtajana, mutta sen jälkeen ilmeni uusia rikos- ja lahjusepäilyjä.

1990-luvulla ja 2000-luvun alussa Peltomäki työskenteli Forma Futuralla (F-F) projektitöissä, lakimiehenä ja kehitysjohtajana, ja noina vuosina hän myös vuokrasi asunnon Vantaan Myyrmäestä F-F:n omistajalta Leila Tuomiselta. Vuosina 2000 – 2003 Peltomäki oli F-F:n hallituksen ainoa varajäsen.

Kun 1970–90-luvuilla vahvasti Vantaan kuntapolitiikassa vaikuttanut Peltomäki valittiin Vantaan maankäytön apulaiskaupunginjohtajaksi vuonna 2007 ja kaupunginjohtajaksi vuonna 2011, eivät yhteydet F-F:aan katkenneet eikä Peltomäki jäävännyt itseään F-F:n liittyvissä päätöksissä.

Vielä muutama vuosi sitten Vantaan erityispiirteenä oli, että uusien rakennusprojektien alkaessa kaupunki vaati rakennusliikkeitä palkkaamaan kaavasuunnittelijaksi arkkitehtitoimiston, joka suunnitteli rakennusten koon ja sijainnin tontilla.

Vantaan maankäytön apulaiskaupunginjohtajana ja kaupunginjohtajana toimiessaan Peltomäki muun muassa esitteli yhdeksän projektia, joissa F-F oli kaavasuunnittelijana. Näitä olivat esimerkiksi kaavamuutos Simonkylän Malminniittyyn, Veromiehen Aerolaan, Hakkilan Satomäkeen ja Korsoon. Maankäyttöjohtajana Peltomäki pystyi myös nopeuttamaan kaavahankkeita.

Vuonna 2013 kävi lisäksi ilmi, että keskusrikospoliisi epäili Peltomäen saaneen F-F:lta satojatuhansia euroja lainaa, joka HS:n tietojen mukaan oli vakuudetonta ja korotonta, eikä velkaa ollut lyhennetty.

Sen lisäksi, että Peltomäki asui kaupunginjohtajana edelleen F-F:n omistajan Leila Tuomisen vuokraamassa edullisessa asunnossa, myös hänen poikiensa asunnot saatiin F-F:n kautta. Peltomäen toinen poika asuu F-F:n tytäryhtiön omistamassa asunnossa Myyrmäen Kilterinmäessä, ja toinen Etu-Töölössä Tuomisen omistamassa asunnossa.

Peltomäen valinta kaupunginjohtajaksi herätti aikanaan epäilyjä, sillä hän nousi otsikoihin vuonna 1992 erottuaan Vantaan valtuustosta kesken istunnon. Syy oli vararikko ja kymmenen miljoonan markan velat, jotka liittyivät Peltomäen maa- ja kiinteistöbisneksiin sekä urheiluseurojen takauksiin.

Erottuaan valtuustosta Peltomäki muutti Portugaliin muutamaksi vuodeksi, ja siellä olleessaan hän aloitti työskentelyn Forma Futuralle.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Peltomäelle syytteet lajuksista

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 25.06.2015 00:27

Peltomäen perheenjäsenet asuivat huippuhalvalla
KAUPUNKI 24.6.2015 14:47 Päivitetty: 24.6.2015 15:06 Susanna Reinboth HS http://www.hs.fi/kaupunki/a143511293871 ... raavaksi-2

Vantaan entinen kaupunginjohtaja Jukka Peltomäki ja hänen perheensä maksoivat huomattavan vähän vuokraa asuessaan Forma-Futuran toimitusjohtajan Leila Tuomisen omistamissa asunnoissa.

Tuominen myös siirsi 2007 – 2009 Peltomäen tilille yhteensä 80 000 euroa. Rahat käytettiin kesämökin rakentamiseen sekä veneen ja nelipyörän hankintaan.

Tiedot selviävät syyttämättäjättämispäätöksistä, jotka on tehty Peltomäen perheenjäsenistä. Heitä epäiltiin törkeästä rahanpesusta.

Syyttäjän mukaan ei ole kuitenkaan mitään näyttöä siitä, että perheenjäsenet olisivat tienneet perheen rahavaroihin liittyvän mitään epäilyttävää.

Peltomäki itse saa syytteet törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Hänen epäillään saaneen noin 200 000 euron arvosta etuja arkkitehtitoimisto Forma-Futuralta.

Peltomäki on asunut vaimonsa kanssa Tuomisen omistamassa asunnossa.

Kuuden huoneen, keittiön ja saunan asunnossa on neliöitä noin 140. Vuokra oli kuitenkin vuosina 2007 – 2008 alle 400 euroa kuussa, mutta vähitellen se on noussut niin, että toukokuussa 2011 vuokra nostettiin 1 500 euroon.

Esitutkinta Peltomäen asumisjärjestelyistä alkoi kesällä 2011, kun asumisjärjestelyt tulivat julki.

Myös Peltomäen pojat asuivat markkinahintoja alhaisemmilla vuokrilla Tuomisen asunnoissa muun muassa Helsingissä Temppelikadulla ja Vantaalla. Esimerkiksi Vantaan-asunnossa pelkkä yhtiövastike oli välillä yli kaksinkertainen vuokraan nähden.

Esitutkinnassa selvitettiin myös lainaa, jonka Tuominen antoi Peltomäen poikien yritykseen. Syyttäjän mukaan lainanannossa ei ole tapahtunut rikosta, vaan kyse on normaalista toiminnasta.

Korjaus: Jutussa sanottiin alun perin, että Jukka Peltomäki vuokrasi asunnon Forma-Futuralta 2007. Vuokraaminen tapahtui kuitenkin jo aiemmin.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Peltomäelle syytteet lajuksista

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 25.06.2015 00:40

Kuva

LISÄÄ AIHEESTA http://www.vantaansanomat.fi/
Päätoimittajan kommentti: ”Peltomäen sotkuilla pitkä tausta (Risto Hietanen)
”Peltomäki-rikostutkinta loppusuoralle
Peltomäki-jutun esitutkinta luultua laajempi
Jukka Peltomäen lahjustutkinta laajeni moottoriradalle
Jukka Peltomäkeä epäillään törkeästä lahjuksen ottamisesta
Peltomäen ystävätär erosi luottamustehtävistään (15.9.2011, Suvi Sammalisto-Kemppainen (kok))
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Peltomäelle syytteet lahjuksista

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 25.06.2015 10:06

KuvaKuva
Peltomäki vuonna 1986 ja vuonna 1992. Vantaan johtava kuntapoliitikko Jukka Peltomäki (sd) muutti elämäntapansa vuonna 1987 ja laihtui liki 80 kiloa. - Toukokuussa 2011 Jukka Peltomäki iloitsi valinnasta Vantaan kaupunginjohtajaksi kotinsa kattoterassilla Myyrmäessä. - HS - aikajana http://www.hs.fi/kaupunki/a1380513727409
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Peltomäelle syytteet lahjuksista

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 24.08.2016 16:47

.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 22 vierailijaa