Re: Huonosti käyttäytyvät ihmiset
Joskus on sellaisia tilanteita, että pitäisi voida ja uskaltaa sanoa vastaan. Itse olen "normaalielämässä" ihan hirveä nössö, joten vastaan sanominen jollekin voisi olla melkeinpä terapeuttista omalla kohdallani. Joissakin tapauksissa pitäisi myös osata puolustaa omia oikeuksiaan jne. Jos tuo puolustautuminen - asiallinenkin - jää tekemättä, se jää takaraivoon ja räjähtää sieltä sitten väärän ihmisen päälle. Yleensä puoliso, mikä on väärin, joutuu sitten toimimaan paskasankkona. Sille voi ärvennellä sen minkä jaksaa, koska tietää, ettei tule samalla tavalla "tuomituksi" kuin mitä tulisi, jos uskaltaisi sanoa vastaan muille.
Muistan tasan yhden kerran elämässäni, missä olen ihan aiheesta uskaltanut sanoa vastaan vieläpä auktoriteettiasemassa olevalle ihmiselle. Tilannetta toki edelsi se, että olin jo helvetin stressaantunut ja altis kaikelle kritiikille ym. jo valmiiksi. Kuitenkin kun asiasta sanoin ja otin sen esille, muut pitivät minua rohkeana. Lisäksi jopa auktoriteettiasemassa ollut ihminen taisi joutua takiani erikoiseen asemaan, koska hyvin äkkiä hänen "oikea" toimintatapansa ja "oikea" asenteensa ym. muuttui kuin kertalaukauksesta... ihminen pyysi jopa anteeksi sitä, jos on pahoittanut mieleni tai toiminut ajattelemattomasti. En pitänyt anteeksipyyntöä vilpittömänä, koska en tiedä tajusiko ihminen todella mitä hän pyysi anteeksi jne. vai pyysikö anteeksi vain siksi, koska yhteisön paine niin vaati.