Kaisaniemen metroaseman pysäkin nimi muuttui Helsingin yliopiston pysäkiksi.
Helsingin yliopiston Tokmanni
– yliopisto tyrmistyi uuden halpahallin nimestä
KAUPUNKI 25.2.2015 16:49 Juha-Pekka Raeste HS http://www.hs.fi/kaupunki/a1424838120292?ref=hs-top4-4
Halpakauppaketju Tokmanni avaa torstaiaamuna aiemmin Kaisaniemen Tarjoustalona tunnetun myymälän uudistettuna nimellä "Helsingin yliopiston Tokmanni".
Nimi viittaa yhtiön mukaan lähistöllä olevaan metroasemaan, jonka nimi vaihdettiin vuodenvaihteessa Kaisaniemestä Helsingin yliopistoksi.
Avajaisten kunniaksi myymälä jakaa asiakkaille ilmaiseksi tuhat muoviämpäriä.
"Mietin onko tämä aprillipilaa", Helsingin yliopiston viestintäjohtaja Kirsti Lehmusto kommentoi nimeä Taloussanomille keskiviikkona uudesta nimestä kuultuaan.
"Tätä emme voi sallia. Ihmettelen myös, miksi he tekevät tässä poikkeuksen, kun eivät muuallakaan liitä paikannimeä liikkeen nimeen", Lehmusto lisäsi.
Hän kertoi yliopiston selvittävän nimen laillisuuden.
Tokmanni perustelee yllättävää nimivalintaansa sillä, että metroaseman lähistöllä olevan sisäänkäynnin läpi kulkee päivittäin paljon ihmisiä, ja että uusi nimi viestii asiakkaille myymälän sijainnin aiempaa paremmin.
Tokmanni-konsernin toimitusjohtaja Heikki Väänänen, kuinka harkittu kepponen on kyseessä?
"Sanotaan, että on silleen harkittu, että se on paikkatieto, ja olemme käyttäneet metroaseman nimeä. Tämä on lähtökohta koko ajattelulle."
Asteikolla 0–10, kuinka paljon tämä on kepponen?
"Nolla."
Oletteko selvittäneet nimen laillisuutta?
"Ei. Syy on siinä, että ei ole ajateltu että metroaseman nimeä ei saisi käyttää paikkatietona."
Onko tämä samanlaista Tokmanni-brändin ydintä kuin Stockmann-nimellä leikittely?
"Ei. Jos yliopisto kokee, että tämä johtaa harhaan, pitää varmaan neuvotella nimestä."
Helsingin kaupungin nimistönsuunnittelija Johanna Lehtonen kertoo, että Helsingin yliopisto on hyvin poikkeava metroaseman nimi.
"Tämä seikka varmaan innoittaa tällaiseen", Lehtonen pohtii Tokmannin nimivalintaa.
Hän huomauttaa, että nimenä Kaisaniemen Tokmanni kertoisi sijainnin Helsingin yliopiston Tokmannia paremmin.
Ja jos Tokmanni todella haluaisi korostaa nimenomaan sijaintia nimessään, myymälän nimi voisi olla Helsingin yliopiston metroaseman Tokmanni, Lehtonen pohtii.
"Vähän ovat oikaisseet."
"Aika jännä veto. Yliopisto ei varmaan ajattelut, että metroaseman nimeä voidaan käyttää näinkin. Ehkä tämä oli odotettavissakin."
Yleisemmin ottaen Lehtonen muistuttaa, että paikannimet ovat yhteistä kulttuuriperimää.
"Ei niitä kukaan omista."
Kyseisen tapauksen juridiseen puoleen hän ei halua ottaa kantaa.
Lehtosen mukaan suurkaupungeissa metroasemia nimetään usein paikannimistä poikkeavilla nimillä sen takia, että pysäkkejä on tiiviisti ja paikannimeä merkitsevä nimi on jo tullut käytettyä.
Esimerkiksi Herttoniemessä näin on toimittu nimeämällä lähellä oleva pysäkki Siilitieksi, mutta Kaisaniemen metroaseman nimeä muutettaessa, vaan nimenmuutoksen taustalla olivat muut syyt, Lehtonen kertoo.
Toisaalta paikannimen käyttäminen yritysten ja julkisten rakennusten niminä on usein myös luontevaa.
"Itä-Helsingin Hammaslääkärit, Rikhardinkadun kirjasto", Lehtonen maistelee esimerkkejä.
Aiheet TOKMANNI JUHA-PEKKA RAESTE
Kommentit (37)

