Sivu 1/1

Välikysymys koulutuksesta 18.2.2015

ViestiLähetetty: 18.02.2015 15:02
Kirjoittaja Psykopatologia
Välikysymys koulutuksesta 18.2.2015
TV1 14 - 16.50, eduskunta (suora)

Re: Välikysymys koulutuksesta 18.2.2015 NYT

ViestiLähetetty: 18.02.2015 16:33
Kirjoittaja Ryysy
.

Re: Välikysymys koulutuksesta 18.2.2015

ViestiLähetetty: 20.02.2015 19:59
Kirjoittaja Psykopatologia
Suomen vanhaa koululaitosta alettiin uudistaa "itäsaksalaiseksi" peruskouluksi 1970-luvulla
pohjoisesta etelään. Sosiaalidemokraattisena ideologiana oli, että kaikki oppivat, jos opetetaan,
toisin sanoen kaikkia pidettiin yhtä lahjakkaina. Myös siksi koulusta tuli liian "teoreettinen"
käytännön aineiden kustannuksella. Hyvää peruskoulussa oli aluksi tasovalinnaisuus ja tuki-
opetus. Näistä kuitenkin luovuttiin kustannusten vuoksi. 1980-luvulla keskiasteen koulutusta
(opistot ym.) ruvettiin uudistamaan, ja tuloksena olivat mm. ammattikorkeakoulut. Vuonna
2015 on tullut entistä vahvemmin esiin ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhdistäminen.

Mielestäni erilaisten koulutusten järjestämisestä on tullut bisnes ja rahasampo erilaisille
kouluttajille, ja valtiovaltakin on oivaltanut, että kouluttamiseen kuluu paljon rahaa.
Nyt koulutusta - aivan oikein - ollaan supistamassa. Vastaväittäjä ovat jo puoli vuosisataa
esittäneet, että koulutus kannattaa aina ja että se on kansantaloudelle oiva panos yms.
En ole koskaan uskonut väitettä, koska en ymmärrä "mekanismia"; luulen, että päätelmä
pohjaa vain näennäiskorrelatiivisiin yhteyksiin. Uskon, että oppiminen käy uskottua enemmän
tehdyn työn myötä, toisin sanoen, että ihminen on oppilaitoksesta valmistuttuaan vielä
sangen "uuno".
kautta