Kirjoittaja Psykopatologia » 28.04.2015 18:20
Menneinä vuosisatoina mekaaniset kellot olivat vain rikkaan ylimystön huvina,
ja niitä saattoi olla myös varakkaiden kaupunkien kirkontorneissa. Rahvas ei
tiennyt tarkemmasta ajasta mitään, eikä ollut tarvekaan: oli mm. aamulypsy
ja iltalypsy, ja se riitti. Vasta rautatieliikenteen yleistyminen 1800-luvulla toi
aikataulujen vuoksi suuremman tarpeen tarkemmasta ajasta.
Rannekellot alkoivat yleistyä ensimmäisen maailmansodan aikaan. Sotien jälkeen
oli tapana, että mies saattoi saada arvokkaamman esimerkikiksi 50-vuotislahjaksi
(tavallisimmin Omega tai Zenith; yleisin kello oli kutenlkin sveitsiläinen Leijona).
Kellot pysyivät suunnilleen samoina 1970-luvulle, jolloin tulivat (ensin japanilaiset)
kvartsikellot (Citizen ym.). Ensimmäisissä malleissa taulu oli pimeä kunnes painoi
nappulaa, jolloin aika ilmestyi punaisena kellotauluun. Myöhemmin tuli jatkuva
näyttö harmailla numeroilla. Tähän kuitenkin kyllästyttiin, ja kvartsikelloissakin
siirryttiin viisarinäyttöön.
Japanilaisissa kelloissa ei kuitenkaan ollut statusta. Niinpä esimerkiksi Asser
Stenbäckille täytyi vuonna 1976 hankkia Lapinlahden läksiäislahjalsi sveitsiläinen
kvartsi, Omega. Kvartikellot halpenivat kuitenkin 1990-luvulla, ja niinpä tytön-
tylleröilläkin voi nykyään olla useita muutaman kympin kelloja, jotka ovat
tarkempia kuin sveitsiläinen mekaaninen kronometri!
2000-luvulla alkoi kuitenkin arvokkaiden mekaanisten kellojen renessanssi
(joko nupista vedettäviä tai automaatteja). Monien kellofriikkien mielestä
vain mekaaniset kellot ovat "oikeita" kelloja.