Jeesuksesta on todella vähän historiallista aikalaistietoa. Tiettävästi kukaan Jeesuksen tavannut ei ole
merkinnyt muistiin hänen puheitaan (samalla tavalla kuin esimerkiksi Platonin ajatuksia on kirjattu).
Tietomme Jeesuksesta perustuvat pääosin Uuteen Testamenttiin, jonka kaanon oli valmis joskus 400-
luvulla, Napoleonin Egyptin sotaretken (-1799) jälkeisiin papyrus- ym. löytöihin ja Kuolleem meren
kääröihin (1947 - 1956). Uutta aineistoa on tullut esiin myös 2000-luvulla.
1800-luvulle tultaessa oli jo selvää, että maapallo on vanhempi kuin 6000 vuotta. Vrt.
Ussher'in kronologia Psykopatologia 26.12.2014
viewtopic.php?f=5&t=13944. Samoihin aikoihin alkoi myös kriittinen Raamatun-
tutkimus mm. Egyptin-löytöjen myötä.
Paavali, joka oli nähnyt Jeesuksen vain epilepiformisessa näyssä, luultavasti kehitteli ajatuksen Jeesuksesta
syntien sovittajana ja tulevaisuuden Messiaana, joka kanta muodostui kristinuskon ytimeksi. Kirkolliskokukset
kehittivät edelleen kristinuskon ydinteemaa ja leimasivat eriävät kannat harhaopeiksi.
Jeessuksesta on kirjoitettu miljoonia sivuja pelkästään Uuden Testamentin ja sen tulkintojen pohjalta. Itse
Uuden Testamentin teksti mahtuu muutamaan kymmeneen sivuun, joita on tulkittu niin kuin tietokirjaa, ei
kuten propaganda-kirjaa. Jos otetaan mukaan kaikki raaka-tieto Jeesuksesta, kuva on nykyistä huomattavasti
divergentimpi ja problemaattisempi ja luultavasti myös kristinuskon perusteita nakertava.