Sivu 1/1

Joulun aatonaatto 2014

ViestiLähetetty: 23.12.2014 14:11
Kirjoittaja Psykopatologia
Joulun menoliikenne on vilkkaimmillaan iltapäivällä.

Taitaa olla kuitenkin duunareilla yleinen työpäivä,
vaikka muulta vaikuttaa. - Posti kävi.

Re: Joulun aatonaatto 2014

ViestiLähetetty: 23.12.2014 14:18
Kirjoittaja Hilppa
Duunarin työpäivä alkoi yöllä kello yksi ja taitaa kohta häämöttää loppu. Ajatuksena olisi kahvittelu Tsadissa ja "viimehetken" lahjaostokset (mitkä muka), kun kaupunki on tyhjentynyt kunnon porvareista.

Re: Joulun aatonaatto 2014

ViestiLähetetty: 23.12.2014 23:56
Kirjoittaja Psykopatologia
Liikenne on kuin 50-luvun alussa.

Nyt tiedämme, että liikenteen suunnittelu on mennyt täysin pieleen.

Re: Joulun aatonaatto 2014

ViestiLähetetty: 24.12.2014 00:02
Kirjoittaja Hilppa
Ammutaan autot.

Minä tulin julkisilla, kävin kupolissa kahveella ja konjakilla. Ostin vähän herkkuja Herkusta.

Ihmeen paljon ihmisiä. Näin landenäkövinkkelistä. Mutta on minulla perspektiiviä, kun on ollut tapana käydä viime metreillä ennen joulua vähän haistelemassa tunnelmia oikein kaupungissa. Muutama vuosi takaperin oli hiljaisempaa. Nyt oli turisteja paljon enemmän.

Re: Joulun aatonaatto 2014

ViestiLähetetty: 24.12.2014 00:05
Kirjoittaja Kissi
Venäläiset turistit on kuulemma kadonneet rajakaupungeissa. Kuka hullu turisti tulee ainakaan etelään talvilomalle, Lappiin kaikki menee revontulilla itsensä polttamaan.

Re: Joulun aatonaatto 2014

ViestiLähetetty: 24.12.2014 00:09
Kirjoittaja tuuve m
No ei muuten ole täällä paljon venäläisiä turisteja nyt.
Kiinalaisia hyörii joka paikassa.

Re: Joulun aatonaatto 2014

ViestiLähetetty: 24.12.2014 00:16
Kirjoittaja Kissi
Tuuve, Kiinalaisia! Joo vai? Kerran luin kinkin kertomuksen matkaltaan Suomen lapissa ja enemmiltään hän pelkäsi, lähes kaikkea. Erämaata. hiljaisuuta, revontulia, susia, poroja-ajelua ja oli järkyttynyt, että Maailmassa on tuollainen paikka, missä ihmiset asuu .)

Re: Joulun aatonaatto 2014

ViestiLähetetty: 24.12.2014 00:52
Kirjoittaja tuuve m
Nämä kiinalaiset ovat kummia, he ovat t-paidoissaan vaikka ulkona oli -25. Ne otti toisistaan kuvia pakkasmittarin edessä ja sanoivat, hur, hur.

Re: Joulun aatonaatto 2014

ViestiLähetetty: 24.12.2014 00:53
Kirjoittaja Helmenkalastaja
:D :D :D