Kirjoittaja Mirri » 21.12.2014 20:38
Lienee suurta viisautta käydä Malmin hautausmaalla ennen jouluaaton ryysistä.
Muistan ajan, jolloin äitini pääsi jouluaattona töistä niin, että juuttui Malmin hautausmaan pahimpaan ruuhkaan. Jakomäen bussi kun ajoi siihen aikaan Malmin hautausmaan kautta.
Kotona odotettiin, odotettiin ja odotettiin... Mitä pitemmäksi odottaminen venähti sitä enemmän tietysti jännättiin äidin psyykkistä kuntoa ja väsymyksen tilaa. Noin ainakin minä tein tietäessäni, ettei täysin uupunut ja puhki kulunut äiti ole mukava kotona.
Tuskin milloinkaan olen inhonnut jouluista hautausmaaperinnettä vaalivia ihmisiä niin paljon kuin niiden vuosien aikana. Rättiväsynyt äitini istui bussissa matkalla töistä kotiin jumittuneena hautausmaan ruuhkaan - vain siksi, että joidenkin mielestä oli tärkeää käydä hautausmaalla juuri jouluaattona. Älytön juttu.