Sivu 1/1

pelleily

ViestiLähetetty: 19.10.2014 13:14
Kirjoittaja vanha terttu
pelleily

Re: Kiukuttelevat lapset pois kaupasta

ViestiLähetetty: 19.10.2014 17:05
Kirjoittaja Noolan
Toimivalle vanhemmalle olisi aivan päivänselvää ottaa itse kiukutteleva tenava kainaloon ja poistua kaupasta (tai vähintäänkin leuluhyllyiltä hoitamaan hommat loppuun), ei tarvitsisi kenenkään tulla sitä pyytämään.
Siinä vaiheessa kun 4-vuotias kierii raivoissaan lattialla, ei siihen leuluhyllylle enää jäädä neuvottelemaan yhtään mistään.

Re: Kiukuttelevat lapset pois kaupasta

ViestiLähetetty: 19.10.2014 17:42
Kirjoittaja Mirri
Niin, kyllähän neljävuotiaankin ihmisen raivokohtaus voi olla häiriköintiä, johon henkilökunnan on puututtava. Varttitunti, tai vaikka kymmenen minuuttia, on pitkä aika kuunnella raivollaan äänekkäästi terrorisoivaa tenavaa paikassa, josta asiakkaat - niin pienet kuin isot- voivat kävellä ulos hermojen pettäessä. Leluosastokaan ei ole mikään suojattu paikka, jossa asiakkaat saisivat raivota mielensä mukaan ja niin kauan kuin tuntevat tarpeelliseksi. Tässä tapauksessa kauppa teki valinnan: äänekkäästi raivoava lapsi rauhoittumaan tai ulos ennen kuin muut asiakkaat menettävät hermonsa ja lähtevät tiehensä.

Mikähän sitä isää on estänyt 'viheltämästä peiliä poikki' ja lähtemästä lapsensa kanssa pois kuohuttavia tunteita nostattavalta leluosastolta? Hänellähän oli kouluikäinenkin matkassa; voin vain kuvitella miten se kouluikäinen on hävennyt silmät päästään...

Tämä aihe on sen verran arka, etten aiemmin uskaltanut sanoa mitään, vaan toivoin jonkun muun sanovan ensiksi; niinpä olen Noolanin kanssa samaa mieltä - hän sanoi sen mitä minä tyydyin ajattelemaan.

Re: Kiukuttelevat lapset pois kaupasta

ViestiLähetetty: 19.10.2014 21:26
Kirjoittaja Mirri
Joo, ei tosiaan heitetty ulos, ei mitään sinne päinkään. Päinvastoin toimittiin ilmeisesti ihan asiallisesti ja tilanteen vaatimalla tavalla. Tässä Iltalehden kuvaus tapauksesta:
Isä oli 4-vuotiaan ja kouluikäisen lapsensa kanssa kaupan leluosastolla torstaina puolen päivän aikaan, kun pienempi lapsista sai raivokohtauksen.
- Kyse oli 80 euroa maksavasta lelusta, jota hän ei saanut, perheen äiti kertoo Iltalehdelle.

Äiti kertoo, että 4-vuotiaan tytön mielenosoitus saattoi kuulua pitkälle, mutta hän ihmettelee kaupan toimintaa tilanteessa. Kyseessä oli kuitenkin lapsille suunnattu osasto.
- Paikalle tuli myyjä, joka kertoi muiden asiakkaiden kyllästyneen lapsen kiukutteluun ja käski perhettä poistumaan kaupasta, jos lasta ei saada rauhoittumaan, äiti kuvailee.

Lapsen kiukuttelua oli kestänyt 10-15 minuuttia ennen kuin kehotus poistumiseen tuli. Perheelle ei selvinnyt, olivatko muut asiakkaat todella valittaneet lapsen kiukuttelusta.
- Onko sallittua, että myyjä voi lapsen kiukutteluun vedoten poistaa asiakkaan kaupasta? Kiukuttelu kohdistui ainoastaan vanhempaan eikä myyjään tai muihin asiakkaisiin, äiti kysyy.

"Rauhallisempi asiointikokemus"

Kauppa myöntää tapauksen ja sen, että toiset asiakkaat olivat valittaneet huutaneesta lapsesta.
- Myyjä oli mennyt paikalle selvittääkseen ja rauhoittaakseen tilanteen. Toimintaohjeidemme mukaan myyjän tulee tarjota asiakkaalle apua tilanteen rauhoittamiseksi. Tässä tapauksessa myyjämme oli pyytänyt asiakasta rauhoittamaan lapsen tai vaihtoehtoisesti poistumaan, tavaratalon päällikkö Petri Siitonen vastaa Iltalehdelle.

Hän pahoittelee tapahtunutta ja kertoo keskustelleensa tilanteesta sekä toimintaohjeista henkilökunnan kanssa. Kauppa uskoo silti toimineensa oikein muiden asiakkaiden kannalta.
- Pahoittelemme tapahtunutta, tarkoituksemme ei ollut loukata asiakastamme, vaan myötävaikuttaa kaikkien asiakkaidemme mahdollisuuteen saada rauhallinen asiointikokemus, hän kertoo.

http://www.iltalehti.fi/perhe/2014101718756320_pr.shtml

Ehkä asiasta Iltalehdelle kertonut äiti ei ymmärrä, että vastuu julkisella paikalla häiriköivästä lapsesta on aina hänen vanhemmallaan - tässä tapauksessa isällä. Isän olisi pitänyt osata ja ymmärtää toimia lapsensa raivoamisen kanssa niin, ettei henkilökunta olisi joutunut puuttumaan tilanteeseen hänen puolestaan. Äiti ei ilmeisesti käsitä sitäkään, että äänekäs raivoaminen kohdistuu kaikkiin kuuloetäisyydellä oleviin ihmisiin - niin lapsiin kuin aikuisiin - ja sitä pahemmin mitä kauemmin he joutuvat kuuntelemaan sitä.

Re: Kiukuttelevat lapset pois kaupasta

ViestiLähetetty: 19.10.2014 21:54
Kirjoittaja Mirri
Kenties Iltalehti teki äidin kertomasta asiasta uutisen, koska halusi herättää aiheesta keskustelua.
Lukijoiden tuomio kaupassa kiukutteleville lapsille: Ulos vain!
Sunnuntai 19.10.2014 klo 11.34

Selvästi suurin osa Iltalehden juttua kommentoineista lukijoista on sitä mieltä, että Citymarket toimi oikein heittäessään kiukuttelevan lapsen perheineen ulos kaupasta.

http://www.iltalehti.fi/perhe/2014101918761973_pr.shtml

Re: Kiukuttelevat lapset pois kaupasta

ViestiLähetetty: 20.10.2014 10:20
Kirjoittaja Kahvi
- Onko sallittua, että myyjä voi lapsen kiukutteluun vedoten poistaa asiakkaan kaupasta? Kiukuttelu kohdistui ainoastaan vanhempaan eikä myyjään tai muihin asiakkaisiin, äiti kysyy.

On sallittua.

Re: Kiukuttelevat lapset pois kaupasta

ViestiLähetetty: 20.10.2014 19:50
Kirjoittaja SADE
Oli varmaan ruotsalaiset vanhemmat tällä kaupassa kiukuttelevalla lapsella. Ruotsissa vastaavat tapaukset on arkipäivää, Suomessa ei.
Suomessa osataan vielä kasvattaa lapsia, suuri ero ruotsalaisiin poispilattuihin naperoihin.

Re: Kiukuttelevat lapset pois kaupasta

ViestiLähetetty: 20.10.2014 20:25
Kirjoittaja Pinja
Kaupoissa näkee kiukuttelevia aikuisiakin.

Re: Kiukuttelevat lapset pois kaupasta

ViestiLähetetty: 20.10.2014 21:39
Kirjoittaja Kissi
Joskus kun syön vaikka ABC:llä, ärsyttää kun just Ruotsalais ja romani lapset saa juosta huutaa ympäriis, tulevat jopa pöytään istumaan ja kyselevät: mitä sää syöt yms. En tykkää. Meijän pennut syö nätisti paikoillaan.