Kevan Ailus puhuu
Kevan potkut saanut johtaja Merja Ailus puhuu
suunsa puhtaaksi
Viime syksynä Merja Ailus erosi Kevan toimitusjohtajan virasta
rajun julkisen ryöpytyksen takia. Nyt hän kertoo oman näkemyksensä
tapahtumista. Mutta aivan kaikesta hän ei voi puhua.
KUUKAUSILIITE 4.10.2014 8:35 Päivitetty 4.10.2014 8:35 Ilkka Karisto http://www.hs.fi/kuukausiliite/a1412301591477
(- -)
Tiistaina 19. marraskuuta tapahtui yllättävä käänne. Laura Räty ilmoitti Yleisradion haastattelussa,
että Merja Ailus on menettänyt hänen luottamuksensa.
Yksityisessä firmassa hallituksen puheenjohtajan luottamuksen menettäminen merkitsee toimitusjohtajan
välitöntä eroa. Mutta Keva ei ole yksityinen firma vaan julkinen eläkelaitos. Kevan toimitusjohtaja on virka-
suhteessa, ja hänen erottamisestaan päättää poliitikoista koostuva valtuuskunta. Ailus tunsi olevansa vahvoilla.
Hän ei suostunut eroamaan.
"Päätin katsoa sen piruuttani loppuun asti. Pidin tilannetta älyttömänä, en ollut tehnyt mitään rikollista."
Ailuksen mukaan Räty ei kertonut luottamuksen menetyksestä hänelle henkilökohtaisesti. Ailus kuuli asiasta
uutisista, ja uutisten kautta hän myös vastasi Rädylle.
(- -) 15.21
Merja Ailuksen erosta on tehty 13 kantelua eduskunnan oikeusasiamiehelle. Suurin osa kanteluista koskee Ailukselle
maksettua erokorvausta, ja niistä oikeusasiamies on antanut ratkaisunsa: ei aihetta jatkotoimenpiteisiin. Kolme
kantelua on yhä vireillä. Niistä yhdessä väitetään, että Ailusta painostettiin eroamaan.
Kantelijan mukaan Laura Räty kutsui Ailuksen torstaina 21. marraskuuta iltapäiväkahville. Läsnä olivat myös Kevan
hallituksen jäsenet Kari Nenonen (sd) ja Juha Rehula (kesk). Kantelijan mukaan Räty, Nenonen ja Rehula painostivat
Ailusta monen tunnin ajan eroamaan virastaan. Vaihtoehdoksi tarjottiin erottamista.
Kantelijan mielestä Räty, Nenonen ja Rehula rikkoivat hallintolakia.
Merja Ailus ei halua sanoa painostusväitteistä mitään.
"Mutta sen voin sanoa, että päivää ennen [eroa] en ollut valmis eroamaan. Mietin asiaa aivan viimeiseen hetkeen asti."
(- -)
16.37