Käveleminen on estettyä kaatumista
Tutkimusväite: Käveleminen on estettyä kaatumista
TIEDE 28.9.2014 16:37 Jani Kaaro (9) http://www.hs.fi/tiede/a1411869955055 OUTI PYHÄRANTA / HS

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että askeleet eivät juuri koskaan toistu samanlaisina
Jokainen askelemme on pieni kaatuminen, jonka jalkamme estää, väittää tuore tutkimus. Tulokset voivat
auttaa suunnittelemaan etevämpiä robotteja ja parempia mekaanisia pukuja.
Ohion yliopiston liikkumislaboratoriossa toteutettu tutkimus on todennäköisesti yksi seikkaperäisimmistä
kävelemistä koskevista tutkimuksista koskaan. Siinä vapaaehtoisten jalkoihin ja lantioon kiinnitettiin
liikettä seuraavat sensorit.
Sitten vapaaehtoisia pyydettiin kävelemään juoksumatolla eri nopeuksilla samalla, kun kamera kuvasi
heidän jokaisen askelensa.
Tulokset osoittivat, että askeleet eivät juuri koskaan toistu samanlaisina. Toisin sanoen jokainen uusi askel oli
aina hieman erilainen kuin edelliset, niin että kullakin uudella askeleella jalka osui hieman enemmän eteen,
taakse, vasemmalle tai eteen kuin edelliset askeleet.
Selvittääkseen, onko kävelemisessä mitään säännönmukaisuutta, tutkijat syöttivät aineiston matemaattiseen
malliin. Sen tulokset paljastivat mielenkiintoisen säännönmukaisuuden lantion ja jalkojen liikkeen välillä.
Askeleet seurasivat pieniä muutoksia lantion liikkeessä.
Kun vartalon torso kallistuu hieman vasemmalle, asetamme seuraavan askelen hieman kauemmas vasemmalle
korjataksemme kallistuman. Samalla tavalla jos torso kallistuu eteenpäin, seuraava askelemme on hieman
kauempana edessä. Näin jokainen askel on eräänlaista kallistuman korjaamista.
Lantio, joka sijaitsee torson ja jalkojen välissä, toimii tasapainokeskuksena, joka määrää miten seuraava askel
otetaan. Tutkijat havaitsivat, että katsomalla lantion liikettä, he kykenivät osoittamaan suurella tarkkuudella
seuraavan askeleen liikeradan.
Tutkimuksen julkaisi Biology Letters. http://rsbl.royalsocietypublishing.org/ ... 9/20140405
Aiheet JANI KAARO TUTKIMUKSET