Mikä työterveyshuollossa häiritsee?
Lähetetty: 28.09.2014 01:10B L O G I Markku Seuri
Mikä työterveyshuollossa häiritsee?
SOTEN SALAT 20.5.2014 15:04 | 6 | HELSINGIN SANOMAT http://www.hs.fi/blogi/sotensalat/Mik%C ... 5826420467
Kun tavalliselta palkansaajalta kysytään työterveyshuollosta, hänelle tulee mieleen lääkäriin pääsy, laboratoriokokeet ja muu sairaanhoito – ei työterveyshuollon ennaltaehkäisevä toiminta eli työpaikkakäynnit ja työstä johtuvat terveystarkastukset. Työterveyshuollossa on nämä kaksi osaa ja seuraavassa puhun pääosin sairaanhoidosta. Sairaanhoidon laajuus ja sisältö on työnantajan päätettävissä. Eikä sitä ole tarpeen järjestää lainkaan, jos työnantaja niin haluaa.
Terveydenhuollon menot Suomessa vuonna 2012 olivat 17,5 miljardia euroa. Tästä työterveyshuollon osuus oli vain 767 miljoonaa euroa eli 4,4 prosenttia. Kyse on siis marginaalisesta taloudellisesta osuudesta.
Työterveyshuolto on kuitenkin nähty ongelmallisena osa-alueena ainakin kahdesta syystä: järjestelmä koetaan epäoikeudenmukaisena ja sen katsotaan kuluttavan liikaa lääkärityövoimaa.
Työterveyshuolto – epäoikeudenmukainen järjestelmä?
Syytökset työterveyshuollon epäoikeudenmukaisuudesta liittyvät huonosti perusteltavissa olevaan eriarvoisuuteen niin työterveyshuollon ja muun terveydenhuollon välillä kuin työterveyshuollon sisälläkin.
Työterveyshuolto on lain perusteella maksutonta käyttäjille. On aiheellisesti kysytty, miksi työssä käyntinsä takia hyväosaiset saavat ilmaiset palvelut, kun taas työttömät ja eläkeläiset joutuvat maksamaan terveyskeskuksissa perusterveydenhuollostaan. En ole keksinyt vasta-argumenttia, joka ei perustuisi itsepetokseen. Asia vain on näin ja siihen sisältyy selkeä epätasa-arvo.
Työterveyshuoltoa on syytetty ohituskaistaksi. Sieltä lähetetään sairaaloihin potilaita kevein perustein, kevyemmin kuin terveyskeskuksista. Tämä on osatotuus, jonka lähetteitä lukevat erikoislääkärit sairaaloissa näkevät. Mutta tämä on vain osa. He eivät näe niitä, jotka normaalisti lähetettäisiin julkiselle sektorille, mutta jotka työnantajan laajan työterveyshuollon, sairauskuluvakuutuksien tai sairauskassojen tuella hoidetaan yksityisesti. Kevyet lähettämisperusteet eivät suoraan johdu järjestelmästä, vaan tämän kyseisen työnantajan rajatusta sairaanhoitosopimuksesta. Jos sopimus ei sisällä ultraäänitutkimuksia eikä potilaalla ole itsellä niitä varaa maksaa, niin jonnekinhan potilas on ohjattava hoitoon.
Eriarvoisuutta löytyy myös työterveyshuollon sisältä. Toisilla ei sairaanhoitoa ole lainkaan, kun taas toisille työnantaja kustantaa pieniä leikkauksia myöten kaiken. Tämä eriarvoisuus olisi helpommin hyväksyttävissä, jos se perustuisi työn rasitteisiin, mutta näin ei aina tunnu olevan. Hyvistä töistä saa hyvän korvauksen, ja eräillä aloilla kattava työterveyshuolto on osa tätä pakettia, vaikka itse työ ei olisi erityisen rasittavaa.
Työterveyshuollon sairaanhoidon erilainen laajuus vaikeuttaa yhteistyön suunnittelua muun terveydenhuollon kanssa. Jatkohoidon järjestämisestä työterveyshuoltoon ei voida varmuudella sopia, koska kyseisen työnantajan tarjoaman sairaanhoidon laajuus ei ole välttämättä edes jatkohoitoa tarvitsevan potilaan tiedossa.
Valtiovallan tavoitteena on selvästi lähentää työterveyshuoltoa ja muuta terveydenhuoltoa. Tämän vuoden alussa voimaan astunut asetus hyvän työterveyshuollon käytännöistä edellyttää, että työterveyshuolto tekee suunnitelmallista yhteistyötä perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja kuntoutuksen kanssa - kaunis periaate, joka ei ainakaan vielä näy yritysten työterveyshuollon suunnitelmissa.
Lääkärityövoiman nielu
Niin kummalta kuin se kuulostaakin, emme tiedä, kuinka moni lääkäri saa leipänsä työterveyshuollosta. Virallinen luku perustuu viimeisimpään Työterveyshuolto Suomessa-selvitykseen, jonka tiedot on kerätty vuosina 2010-2011. Kyseisiä selvityksiä on tehty muutamien vuosien välein.
Selvitys päätyy siihen, että työterveyshuollossa olisi noin 2 200 lääkäriä. Tässä luvussa eivät ole mukana ne yleislääkärit, joilla ei ole työterveyshuollon vastuutehtäviä, mutta jotka terveysasemilla saavat toimeentulonsa työterveyshuollon sairausvastaanotolla käyvistä potilaista. Tämän ryhmän kokoa on vaikea arvioida. Lisäksi epävarmuutta tuo epätäydellinen raportointi: toisin kuin aikaisemmin, tällä viimeisimmällä tutkimuskierroksella eräät suurimmat ketjut eivät toimittaneet kaikkea tarvittavaa materiaalia heillä työskentelevien lääkäreiden määristä.
Vuonna 2011 Suomessa oli 19 353 työikäistä ja Suomessa asuvaa lääkäriä. Tämän mukaan työterveyshuollossa työskenteli siis vähintään 11 prosenttia kaikista lääkäreistä. Todellinen osuus voi olla muutamaa prosenttiyksikköä suurempi. Näin laskettuna työterveyshuollon merkitys terveydenhuollon kriittisen resurssin eli lääkäreiden osalta on selvästi suurempi kuin euroina laskettu merkitys.
Julkisessa terveydenhuollossa tavoitteena on siirtää tehtäviä vähemmän koulutetuille eli lääkärin tehtäviä hoitajille. Koulutetut hoitajat kirjoittavat reseptejä, ompelevat pieniä haavoja ja hoitavat mielenterveysongelmia.
Osassa työterveyshuoltoa on toisin. Nettiajanvaraukset ja puhelinpalvelut ohjaavat potilaat lääkäreille. Lääkärivaltaisuuden kasvua edistää Kelan erikoinen laintulkinta, jonka perusteella sairaanhoitajan pitämää vastaanottoa ei korvata työterveyshuollon sairaanhoidossa. Tämä aiheuttaa sen, että työnantajalle on edullisempaa ohjata potilas lääkärille kuin sairaanhoitajalle, vaikka sairaanhoitajan apu riittäisi.
Tilastoissa tämä näkyy siinä, että lääkäreiden osuus työterveyshuollon laskutuksesta on kasvussa. Ohessa on koko Suomen ja erikseen terveyskeskusten ja yksityisten lääkäriasemien tiedot lääkäreiden työn laskutusosuudesta Kelan työterveyshuoltotilastojen mukaan. Kuvan mukaan lääkäreiden vuonna 2002 työn laskutusosuus (kuvion pystyakseli) oli 31 prosenttia ja kymmenessä vuodessa se on noussut 39 prosenttiin.
Kuvasta näkee myös sen, että lääkärityön suhteellinen osuus ei ole noussut samalla tavoin kaikilla palveluntuottajilla. Kunnallisesti tuotetussa työterveyshuollossa lääkärin työn osuus on pysytellyt 34 ja 36 prosentin suuruudessa. Lääkärityön osuutta ovat nostaneet lääkärikeskukset, joiden laskutuksesta vuonna 2011 peräti 42 prosenttia oli lääkäreiden työtä.
Lääkäriresurssin epätasaisen jakauman voi jokainen todeta vaikka niin, että selvittää, kuinka monta vapaata lääkäriaikaa missä tahansa suuressa kaupungissa on seuraavalle arkipäivälle julkisella sektorilla ja vastaavasti yksityisillä lääkäriasemilla. Tulos osoittaa taatusti kahta eri maailmaa.
Sote-uudistus ja työterveyshuolto
Työterveyshuollosta on muualta tulevaan kritiikkiin vastattu perinteisesti seuraavalla tavalla: älkää puuttuko meidän hyvään järjestelmään vaan tehkää itse yhtä hyvä. Kysymys lääkäriresursseista on osoitus siitä, että työterveyshuolto ei ole tyhjiössä. Työterveyshuollon ratkaisut määrittävät sitä, mikä on mahdollista muualla terveydenhuollossa.
Tästä syystä sote-uudistajat joutuvat ottamaan kantaa tavalla tai toisella myös työterveyshuoltoon. Ei ehkä vielä järjestämislakia tehtäessä, mutta viimeistään rahoitusta ja palvelujen tuottamista suunniteltaessa. Työterveyshuolto on kasvanut niin isoksi, että sitä ei voi sivuuttaa koko terveydenhuollon uudistuksessa.
Markku Seuri on työterveyshuollon erikoislääkäri, joka nykyisin kouluttaa ja konsultoi yrityksiä työterveyshuollon järjestämisestä. Tässä blogissa hän ronkkii rohkeasti myös oman ydinosaamisalueensa ulkopuolelle.
Mikä työterveyshuollossa häiritsee?
SOTEN SALAT 20.5.2014 15:04 | 6 | HELSINGIN SANOMAT http://www.hs.fi/blogi/sotensalat/Mik%C ... 5826420467
Kun tavalliselta palkansaajalta kysytään työterveyshuollosta, hänelle tulee mieleen lääkäriin pääsy, laboratoriokokeet ja muu sairaanhoito – ei työterveyshuollon ennaltaehkäisevä toiminta eli työpaikkakäynnit ja työstä johtuvat terveystarkastukset. Työterveyshuollossa on nämä kaksi osaa ja seuraavassa puhun pääosin sairaanhoidosta. Sairaanhoidon laajuus ja sisältö on työnantajan päätettävissä. Eikä sitä ole tarpeen järjestää lainkaan, jos työnantaja niin haluaa.
Terveydenhuollon menot Suomessa vuonna 2012 olivat 17,5 miljardia euroa. Tästä työterveyshuollon osuus oli vain 767 miljoonaa euroa eli 4,4 prosenttia. Kyse on siis marginaalisesta taloudellisesta osuudesta.
Työterveyshuolto on kuitenkin nähty ongelmallisena osa-alueena ainakin kahdesta syystä: järjestelmä koetaan epäoikeudenmukaisena ja sen katsotaan kuluttavan liikaa lääkärityövoimaa.
Työterveyshuolto – epäoikeudenmukainen järjestelmä?
Syytökset työterveyshuollon epäoikeudenmukaisuudesta liittyvät huonosti perusteltavissa olevaan eriarvoisuuteen niin työterveyshuollon ja muun terveydenhuollon välillä kuin työterveyshuollon sisälläkin.
Työterveyshuolto on lain perusteella maksutonta käyttäjille. On aiheellisesti kysytty, miksi työssä käyntinsä takia hyväosaiset saavat ilmaiset palvelut, kun taas työttömät ja eläkeläiset joutuvat maksamaan terveyskeskuksissa perusterveydenhuollostaan. En ole keksinyt vasta-argumenttia, joka ei perustuisi itsepetokseen. Asia vain on näin ja siihen sisältyy selkeä epätasa-arvo.
Työterveyshuoltoa on syytetty ohituskaistaksi. Sieltä lähetetään sairaaloihin potilaita kevein perustein, kevyemmin kuin terveyskeskuksista. Tämä on osatotuus, jonka lähetteitä lukevat erikoislääkärit sairaaloissa näkevät. Mutta tämä on vain osa. He eivät näe niitä, jotka normaalisti lähetettäisiin julkiselle sektorille, mutta jotka työnantajan laajan työterveyshuollon, sairauskuluvakuutuksien tai sairauskassojen tuella hoidetaan yksityisesti. Kevyet lähettämisperusteet eivät suoraan johdu järjestelmästä, vaan tämän kyseisen työnantajan rajatusta sairaanhoitosopimuksesta. Jos sopimus ei sisällä ultraäänitutkimuksia eikä potilaalla ole itsellä niitä varaa maksaa, niin jonnekinhan potilas on ohjattava hoitoon.
Eriarvoisuutta löytyy myös työterveyshuollon sisältä. Toisilla ei sairaanhoitoa ole lainkaan, kun taas toisille työnantaja kustantaa pieniä leikkauksia myöten kaiken. Tämä eriarvoisuus olisi helpommin hyväksyttävissä, jos se perustuisi työn rasitteisiin, mutta näin ei aina tunnu olevan. Hyvistä töistä saa hyvän korvauksen, ja eräillä aloilla kattava työterveyshuolto on osa tätä pakettia, vaikka itse työ ei olisi erityisen rasittavaa.
Työterveyshuollon sairaanhoidon erilainen laajuus vaikeuttaa yhteistyön suunnittelua muun terveydenhuollon kanssa. Jatkohoidon järjestämisestä työterveyshuoltoon ei voida varmuudella sopia, koska kyseisen työnantajan tarjoaman sairaanhoidon laajuus ei ole välttämättä edes jatkohoitoa tarvitsevan potilaan tiedossa.
Valtiovallan tavoitteena on selvästi lähentää työterveyshuoltoa ja muuta terveydenhuoltoa. Tämän vuoden alussa voimaan astunut asetus hyvän työterveyshuollon käytännöistä edellyttää, että työterveyshuolto tekee suunnitelmallista yhteistyötä perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja kuntoutuksen kanssa - kaunis periaate, joka ei ainakaan vielä näy yritysten työterveyshuollon suunnitelmissa.
Lääkärityövoiman nielu
Niin kummalta kuin se kuulostaakin, emme tiedä, kuinka moni lääkäri saa leipänsä työterveyshuollosta. Virallinen luku perustuu viimeisimpään Työterveyshuolto Suomessa-selvitykseen, jonka tiedot on kerätty vuosina 2010-2011. Kyseisiä selvityksiä on tehty muutamien vuosien välein.
Selvitys päätyy siihen, että työterveyshuollossa olisi noin 2 200 lääkäriä. Tässä luvussa eivät ole mukana ne yleislääkärit, joilla ei ole työterveyshuollon vastuutehtäviä, mutta jotka terveysasemilla saavat toimeentulonsa työterveyshuollon sairausvastaanotolla käyvistä potilaista. Tämän ryhmän kokoa on vaikea arvioida. Lisäksi epävarmuutta tuo epätäydellinen raportointi: toisin kuin aikaisemmin, tällä viimeisimmällä tutkimuskierroksella eräät suurimmat ketjut eivät toimittaneet kaikkea tarvittavaa materiaalia heillä työskentelevien lääkäreiden määristä.
Vuonna 2011 Suomessa oli 19 353 työikäistä ja Suomessa asuvaa lääkäriä. Tämän mukaan työterveyshuollossa työskenteli siis vähintään 11 prosenttia kaikista lääkäreistä. Todellinen osuus voi olla muutamaa prosenttiyksikköä suurempi. Näin laskettuna työterveyshuollon merkitys terveydenhuollon kriittisen resurssin eli lääkäreiden osalta on selvästi suurempi kuin euroina laskettu merkitys.
Julkisessa terveydenhuollossa tavoitteena on siirtää tehtäviä vähemmän koulutetuille eli lääkärin tehtäviä hoitajille. Koulutetut hoitajat kirjoittavat reseptejä, ompelevat pieniä haavoja ja hoitavat mielenterveysongelmia.
Osassa työterveyshuoltoa on toisin. Nettiajanvaraukset ja puhelinpalvelut ohjaavat potilaat lääkäreille. Lääkärivaltaisuuden kasvua edistää Kelan erikoinen laintulkinta, jonka perusteella sairaanhoitajan pitämää vastaanottoa ei korvata työterveyshuollon sairaanhoidossa. Tämä aiheuttaa sen, että työnantajalle on edullisempaa ohjata potilas lääkärille kuin sairaanhoitajalle, vaikka sairaanhoitajan apu riittäisi.
Tilastoissa tämä näkyy siinä, että lääkäreiden osuus työterveyshuollon laskutuksesta on kasvussa. Ohessa on koko Suomen ja erikseen terveyskeskusten ja yksityisten lääkäriasemien tiedot lääkäreiden työn laskutusosuudesta Kelan työterveyshuoltotilastojen mukaan. Kuvan mukaan lääkäreiden vuonna 2002 työn laskutusosuus (kuvion pystyakseli) oli 31 prosenttia ja kymmenessä vuodessa se on noussut 39 prosenttiin.
Kuvasta näkee myös sen, että lääkärityön suhteellinen osuus ei ole noussut samalla tavoin kaikilla palveluntuottajilla. Kunnallisesti tuotetussa työterveyshuollossa lääkärin työn osuus on pysytellyt 34 ja 36 prosentin suuruudessa. Lääkärityön osuutta ovat nostaneet lääkärikeskukset, joiden laskutuksesta vuonna 2011 peräti 42 prosenttia oli lääkäreiden työtä.
Lääkäriresurssin epätasaisen jakauman voi jokainen todeta vaikka niin, että selvittää, kuinka monta vapaata lääkäriaikaa missä tahansa suuressa kaupungissa on seuraavalle arkipäivälle julkisella sektorilla ja vastaavasti yksityisillä lääkäriasemilla. Tulos osoittaa taatusti kahta eri maailmaa.
Sote-uudistus ja työterveyshuolto
Työterveyshuollosta on muualta tulevaan kritiikkiin vastattu perinteisesti seuraavalla tavalla: älkää puuttuko meidän hyvään järjestelmään vaan tehkää itse yhtä hyvä. Kysymys lääkäriresursseista on osoitus siitä, että työterveyshuolto ei ole tyhjiössä. Työterveyshuollon ratkaisut määrittävät sitä, mikä on mahdollista muualla terveydenhuollossa.
Tästä syystä sote-uudistajat joutuvat ottamaan kantaa tavalla tai toisella myös työterveyshuoltoon. Ei ehkä vielä järjestämislakia tehtäessä, mutta viimeistään rahoitusta ja palvelujen tuottamista suunniteltaessa. Työterveyshuolto on kasvanut niin isoksi, että sitä ei voi sivuuttaa koko terveydenhuollon uudistuksessa.
Markku Seuri on työterveyshuollon erikoislääkäri, joka nykyisin kouluttaa ja konsultoi yrityksiä työterveyshuollon järjestämisestä. Tässä blogissa hän ronkkii rohkeasti myös oman ydinosaamisalueensa ulkopuolelle.