Ensin murhattiin totuus

Ensin murhattiin totuus

ViestiKirjoittaja huu » 21.08.2014 14:46

Kysymys miksi piiritetyn Luhanskin kaupungin asukkaat syyttävät kaikesta Ukrainan hallitusta, vaatii parikin vastausta:

1) itäisen Ukrainan väki katsoo vain Venäjän televisiota, jossa kaikki on Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton syytä.

2) Loka-Laitisen mukaan Venäjällä ei osata kansainvälisiä kieliä, joka pätenee myös Ukrainaan.

Tästä seuraa, että maailmankuva on kapea ja yksipuolinen verrattuna esim. länsi-Eurooppaan, jossa porukka ryntää heti tarkastamaan uutisen lähteitä netin kautta ja esittää kuvaan sopimattomia tuloksiaan blogistanissa.

3) erimieliset ja jostain syystä muuta tietoa tarjoavat, tapetaan.


Erityisen voimakkaasti kohta 3 tulee esille Gazan tapauksessa.

Otsikolla:”Helsingin Sanomat correspondant admits hamas launched rockets from shifa hospital” Sanomien Aishi Zidan vietti yön Gazan suurimman sairaalassa ja raportoi raketteja ammutun sairaalan pihalta yöllä noin kello kahden aikaan. Video on youtubessa, mutta voimakkaasti häirittynä ja toimittaja väitti myöhemmin lauseen olleen asiayhteydestä irroitettu. Tästä voimme päätellä toimittajan gazalaisperheen olevan yhä hengissä. Se, että HS aluksi julkaisi videon osoittaa suurta ymmärtämättömyyttä.

Ranskan tv:n arabian kielisen toimituksen toimittaja on yöllä toisen sairaalan pihalla (löytyy toimivana videona The Jerusalem Postin sivulta jpost.com otsikolla ”Reporter in Gasa startled by Hamas rocket whizzing over her head”). Maihinhan siinä oli heittäydyttävä, kun pään yli ammutaan !

Vanhempi toimittaja Mark Lavie kertoo artikkelissaan ( http://www.thetower.org/article/why-eve ... y-twisted/ ) selkeästi mistä on kysymys.

BBC kertoi Hamas’in hyödyntäneen edellistä tulitaukoa ampumalla 23 gazalaista pettureina.

Tämän propagandasodan Gaza-haaraa onkin alettu kutsua nimellä ”Pallywood”.

Vanha sanonta ”Sodan ensimmäinen uhri on aina totuus” pitää siis edelleen paikkansa.
huu
 

Re: Ensin murhattiin totuus

ViestiKirjoittaja Beth II » 21.08.2014 15:31

No Donbassin tilanteesta voin kertoa jo jonkun verran, sitä pitääkin puhua ja kutsua asioita oikeilla nimellä. Olen muutenki vasta nyt alkanut tutustua Ukrainan historiaan, on tosi mielenkiintoinen. Omin sanoin ja kärjistäen: ensinnäkin, koko Donbassin porukka, harvoja lukunottamatta siellä olivat vaatineet aina, jostain kummasta syystä, erityiskohtelua pitkin koko Ukrainan itsenäisyyttä ja aikaisemminkin. Kerron sitä myöhemmin, mihin se perustui, se on aiheena hyvin tärkeä, ja koske taloutta. Ja sitten niillä kun oli ne kuuluisat "käsitteet", se on vankilaslangia. Näillä "käsitteillä" ne ovat ruokineet ja nostaneet pystyyn oligharkin Ahmetovin, Efremofin, Tarutan ja juuri näillä "käsitteillä" ne ovat nostaneet Janukovichin (tai sitä kutsutaan Ukrainassa Bandjukovichiksi, sanasta bandiitti) valtaistuimelle.

Sinne lähetettin töihin ja aluetta asuttamaan rikolliset koko Venäjältä pitkin kaivoshistoriaa, Stalinin suunnitelmien mukaisesti mm. Donbassin aluen ihmisten taustoista pitää kirjoitta kirjan. Ja siellä todellakin, ei katsottu mitään muuta kun venäjän tv:ta, oikeassa olet Huu.
Viimeksi muokannut Beth II päivämäärä 21.08.2014 15:51, muokattu yhteensä 1 kerran
Beth II
 

Re: Ensin murhattiin totuus

ViestiKirjoittaja Beth II » 21.08.2014 15:49

huu kirjoitti:Kysymys miksi piiritetyn Luhanskin kaupungin asukkaat syyttävät kaikesta Ukrainan hallitusta, vaatii parikin vastausta:

1) itäisen Ukrainan väki katsoo vain Venäjän televisiota, jossa kaikki on Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton syytä.

2) Loka-Laitisen mukaan Venäjällä ei osata kansainvälisiä kieliä, joka pätenee myös Ukrainaan.

Tästä seuraa, että maailmankuva on kapea ja yksipuolinen verrattuna esim. länsi-Eurooppaan, jossa porukka ryntää heti tarkastamaan uutisen lähteitä netin kautta ja esittää kuvaan sopimattomia tuloksiaan blogistanissa.

3) erimieliset ja jostain syystä muuta tietoa tarjoavat, tapetaan.

Vanha sanonta ”Sodan ensimmäinen uhri on aina totuus” pitää siis edelleen paikkansa.


Onneksi se on yleisessä tiedossa, maailmalla puhutaan paljon avoimempi asioista. Tämä on menossa liian pro-putinilaiseksi meninkiksi ja erittäin vaaralliselta tuntuu.

Täässä on Lindaun tapaamisesta, jossa puhutaan uudesta kylmästä sodasta, eli nobel palkitut talousaivot miettivät mikä on mikä tässä maailmassa.
Jos joku osa saksaa, lukekaa, en löytänyt suomeksi.http://www.welt.de/wirtschaft/article13 ... Krieg.html
Beth II
 

Re: Ensin murhattiin totuus

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 21.08.2014 17:08

Jo noin kuukausi sitten YK:n pääsihteeri tuomitsi Hamasin, kun se ampui raketteja koulun suojasta.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ensin murhattiin totuus

ViestiKirjoittaja Beth II » 21.08.2014 17:22

Psykopatologia kirjoitti:Jo noin kuukausi sitten YK:n pääsihteeri tuomitsi Hamasin, kun se ampui raketteja koulun suojasta.

ja kuinka monta kerta YK pääsihteeri tuomitsi Hamasin iskuja? Hamas on todettu terroristijärjestöksi maailmassa. Putin on ottanut nyt mallia sitä muuten, hän ilmoitti että ne tulevat seisomaan naisten ja lapsien takaa.
Beth II
 

Re: Ensin murhattiin totuus

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 21.08.2014 17:27

Tuollaista Putin ei ole ilmoittanut.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ensin murhattiin totuus

ViestiKirjoittaja Beth II » 21.08.2014 17:33

Käännös "Yrittäköönpä joku sotilashenkilö ampua omia ihmisiään, joiden takana me seisomme" Tätä on käännetty jo kaikille kieleille joka maassa, eikö känellekään jäänyt epäselväksi mitä hän tarkoitti.

Kenellekään ei jäänyt epäselväksi että juuri tämä käytäntö on kaikkien terroristien käyttämä tekniikka.
Beth II
 

Re: Ensin murhattiin totuus

ViestiKirjoittaja Beth II » 21.08.2014 17:45

Itä-Ukrainassa ensi töiksi terrostit leirintyneet lähelle kouluja, sitten kouluihin ja jopa lasten tarhaan. Mikseivät käyneet taistelemaan suoraan mies miesta vastaan? Miksi ne päättivat piileskellä siviilien keskuudessa?
Beth II
 

Re: Ensin murhattiin totuus

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 21.08.2014 19:39

Heillä on alivoima ym.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ensin murhattiin totuus

ViestiKirjoittaja Mirri » 21.08.2014 20:05

Beth II kirjoitti:Käännös "Yrittäköönpä joku sotilashenkilö ampua omia ihmisiään, joiden takana me seisomme" Tätä on käännetty jo kaikille kieleille joka maassa, eikö känellekään jäänyt epäselväksi mitä hän tarkoitti.

Kenellekään ei jäänyt epäselväksi että juuri tämä käytäntö on kaikkien terroristien käyttämä tekniikka.

Kun asiayhteydestään irrotettu lausahdus pannaan takaisin sinne minne se kuuluu, nähdään mistä oli kysymys:
KYSYMYS: Vastatkaa ensimmäiseen kysymykseen. Eikö Teitä huolestuta, että voi alkaa sota?

- Se ei huolestuta minua, koska me emme aio emmekä tule sotimaan Ukrainan kansan kanssa.

KYSYMYS: Mutta onhan ukrainalaisia joukkoja – on ukrainalainen armeija.

- Kuunnelkaa tarkkaavaisesti. Haluan, että ymmärrätte minut yksiselitteisesti. Jos me teemme sellaisen päätöksen, sen tarkoitus on vain suojella Ukrainan kansaa. Yrittäköönpä joku sotilashenkilö ampua omia ihmisiään, joiden takana me seisomme – emme siis edessä, vaan takana. Yrittäkööt ampua naisia ja lapsia! Ja minä katson niitä, jotka Ukrainassa antavat sellaisen käskyn.
(kursivointi minun)
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 82353.html

Ei tuossa mikään viittaa siihen, että kysymys olisi naisten ja lasten selän takana suojassa kyyristelystä ja sieltä ammuskelusta. Sen sijaan takana seisominen voidaan ymmärtää taustatukena olemisena, etäämmällä pysyttelemisenä, tarkkailijana olemisena. Ei kiilauduta eteen, vaan ollaan taustalla; sieltäkin nähdään kuka sotilashenkilö ampuu omiaan - naisia ja lapsia.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 22314
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Ensin murhattiin totuus

ViestiKirjoittaja Kahvi » 21.08.2014 21:29

Psykopatologia kirjoitti:Jo noin kuukausi sitten YK:n pääsihteeri tuomitsi Hamasin, kun se ampui raketteja koulun suojasta.

Gazassa olevat reportterit eivät kuulemma kuitenkaan voi raportoida näistä, koska haluavat jatkossakin operoida alueella - tai ylipäätään pysyä hengissä. Näin olen ymmärtänyt.

Yrittävät rivien väleissä sitten kertoa totuuden.
Kahvi
 

Re: Ensin murhattiin totuus

ViestiKirjoittaja Beth II » 21.08.2014 23:28

Mirri kirjoitti:
Ei tuossa mikään viittaa siihen, että kysymys olisi naisten ja lasten selän takana suojassa kyyristelystä ja sieltä ammuskelusta. Sen sijaan takana seisominen voidaan ymmärtää taustatukena olemisena, etäämmällä pysyttelemisenä, tarkkailijana olemisena. Ei kiilauduta eteen, vaan ollaan taustalla; sieltäkin nähdään kuka sotilashenkilö ampuu omiaan - naisia ja lapsia.

Kuva
Tälläisiä kuvia joissa ne käyttävät lapsia kilvenä on jo riittämmin. Myös kuolleitä lapsia. Joten lopeta tämä kyyninen sanojen pyörittely!
Beth II
 

Re: Ensin murhattiin totuus

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 21.08.2014 23:33

Ei tuossa käytetä lapsia kilpinä. Saattamiselta näyttää.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ensin murhattiin totuus

ViestiKirjoittaja Beth II » 22.08.2014 05:55

Jo-jo..sattumalta tämä kuva oli silloin kun juuri nämä terroristit pakeni sitä paikasta, lapset kyllä jääneet paikalle. Se on varmaan pettymyys sinulle, mutta nämä lapset ovat jo kertoneet, että niiden piti vain antaa suoja terroristeille. Saivat makeisia.

Niinpa tässäkin, Tchetseniassa, vanha kuvaa, mutta tyylille ne ovat uskollisia.
Kuva

Yleensäkin kyläläisiä on tapana laittaa pansarivaunujen eteen, kun mennään toiseen kylään. Sano vielä että tämä ihan normaali käytäntö. Kiva niillä kävellä kyliin pitkiäkin matkoja, takana sotilaat, tsetsenit joutuu miettimaan monta kertaa ampua vai ei, kun puolet aulista venäläisen tankin edessä.
Beth II
 

Re: Ensin murhattiin totuus

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 22.08.2014 09:38

Ensimmäinen kuva on poseeraus-kuva. Emme me voi tietää, ovatko lapset saaneet karkkia.

Onko Tsetsenia nykyään Ukrainassa?
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ensin murhattiin totuus

ViestiKirjoittaja Kahvi » 22.08.2014 10:02

Ei siviilien käyttäminen ihmiskilpinä ole mitään uutta tässä maailmassa. Oikeastaan taitaa olla ehkä niin, että moista taktiikkaa jättävät käyttämättä vain sivistyneet sotajoukot, jotka pärjäävät muutenkin.
Kahvi
 

Re: Ensin murhattiin totuus

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 22.08.2014 10:27

Ihmiskilpi-taktiikkaa pyritään salaamaan, ei demonstoimaan (vrt. Bethin propaganda-kuvat).

Vietnamissa amerikkalaiset käyttivät Viet Kongin vangittuja sissejä "miinanraivaajina".
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ensin murhattiin totuus

ViestiKirjoittaja huu » 22.08.2014 16:18

Psykopatologia kirjoitti:Ihmiskilpi-taktiikkaa pyritään salaamaan, ei demonstoimaan (vrt. Bethin propaganda-kuvat).


Riippuu tietysti siitä, mitä kilvillä pyritään saamaan aikaan. "Eräs kuuluisimmista ihmiskilvistä toteutettiin Irakissa 1990. Persianlahden sodassa Saddam Husseinin hallitus pidätti satoja Irakissa asuvia länsimaiden kansalaisia estääkseen näiden maiden hallituksia liittymään sotaan. Osaa näistä panttivangeista näytettiin televisiossa tapaamassa Saddamia, kun muita pidettiin vankeina lähellä sotilaallisia kohteita." (Wiki).

Psykopatologia kirjoitti: Vietnamissa amerikkalaiset käyttivät Viet Kongin vangittuja sissejä "miinanraivaajina".


Juu ja hunnit ajoivat piirityksensä kohteena olleen kaupungin antautuneet asukkaat vallihautojen täytteeksi, niin siitä pääsi sitten paremmin hevosella yli. (lähde on muistaakseni: Genghis Khan's Greatest General: Subotai the Valiant - kesäkirjani muutama vuosi sitten).
huu
 

Re: Ensin murhattiin totuus

ViestiKirjoittaja Beth II » 22.08.2014 18:24

Psykopatologia kirjoitti:
Onko Tsetsenia nykyään Ukrainassa?


Kun halutaan kieltää ja mitätöidä, voi näinkin toimia..näköjään..

Puhun venäläisen armejan tavoista.

Siviileja ja mm lapsia siellä käytettyy snaiperin luodin pelossa kilvena. Ei ne muutenkaan säästäneet siviileja. Toisin kun ukrainalainen armeja. Konnat laittavat siviilejä yleensä eteen. Venäläinen armeja käyttänyt ihmiskilpiä aika paljon nimenomaan Tsetseniassa. Samalla käytännössä teurastivat satoja tuhansia siviiliväestöä. Ks vaikka Grozny kuvat.

Tytön suussa on konfekti.

Jos sotilas on sivistynyt, lapset ovat takana, banditti-sotilan - edessä.
Vasemalla amerikkalainen sotilas
Kuva

Sodan rakuudet eivät ole propaganda, vaan tosiasia. Niitä napataan paljonkin nykyisin ja videoidaan, kun jokaisella kännyt taskussa. Se että todellisen kuvan sodan tapahtumista on teksti inetissa ei tee sitä propagandaa.

Propaganda on sun korvien välissä.
Beth II
 

Re: Ensin murhattiin totuus

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 22.08.2014 18:39

No mitä noissa kuvissa (muka) tapahtuu?
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Seuraava

Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa