Sivu 1/1

Joka 50. katolinen pappi pedofiili

ViestiLähetetty: 14.07.2014 09:52
Kirjoittaja Psykopatologia
UUTISET >> ULKOMAAT http://www.hs.fi/ulkomaat/Paavi+Joka+vi ... 5219264874

Paavi: Joka viideskymmenes katolinen pappi on pedofiili
13.7.2014 19:35 12 Janne Toivonen HELSINGIN SANOMAT

FILIPPO MONTEFORTE / AFP
Paavi Franciscus työhuoneensa ikkunassa rukouksen aikana sunnuntaina Vatikaanin Pietarinaukiolla.


Kaksi prosenttia katolisen kirkon papistosta eli joka viideskymmenes on pedofiili, sanoo katolisen kirkon paavi Franciscus.

Asiasta kertovat paavia haastatellut italialainen La Repubblica -lehti ja brittilehti The Independent.

Paavi Franciscus kertoo haastattelussa, että kirkolla on kahden prosentin luvusta "luotettavat tiedot" ja neuvonantajat ovat vakuuttaneet, että ne pitävät paikkansa. Kahden prosentin luku koskee pappeja, piispoja ja kardinaaleja.

Uutisesta ei ilmene tarkemmin, mihin tiedot perustuvat.

Franciscus sanoo myös, että kyse on "kirkon kotia jäytävästä leprasta". Hänen mukaansa nykytilannetta ei voi hyväksyä.

Franciscuksen alkutaival paavina on ollut menestyksellinen. Häntä on kuitenkin kritisoitu siitä, ettei hän ole ottanut näkyvästi kantaa pedofiliaskandaaleihin.

Viikko sitten Franciscus tapasi kuusi pedofilian uhria ja pyysi heiltä anteeksi hyväksikäytön uhriksi joutumista. Myös edellinen paavi Benedictus XVI tapasi pedofilian uhreja ja sanoi "häpeävänsä pedofiilipappeja".

Alkuvuonna YK julkaisi kaksi raporttia, joissa tuomitaan kirkon vaikeneminen papiston pedofiliasta. Paavi Franciscuksen mukaan vaikeneminen johtuu joko korruptoituneisuudesta tai pelosta.
_

Re: Joka 50. katolinen pappi pedofiili

ViestiLähetetty: 14.07.2014 09:55
Kirjoittaja Psykopatologia
Selibaatti-säädös on 900 vuoden takainen.
Pedofilian prevalenssi on yllättävän suuri.

Re: Joka 50. katolinen pappi pedofiili

ViestiLähetetty: 14.07.2014 14:49
Kirjoittaja Psykopatologia
Nykyinen paavi on nöyrä mutta sikäli hassu, että hän pitää
mm. pedofilia-juttuja Saatanan aktiivisena toimintana.
Ehkäpä hän on siksikin aika lempeä pappien syntien suhteen.