Sivu 1/2

Stockmannin ahdinko

ViestiLähetetty: 13.07.2014 10:44
Kirjoittaja Psykopatologia
BENJAMIN SUOMELA HS
Kuva
Stockmannin tavaratalo Helsingin ydinkeskustassa otettiin käyttöön vuonna 1930. Liikepaikka on
Suomen paras.

UUTISET >> TALOUS http://www.hs.fi/talous/Stockan+kello+n ... 5134873073

Stockan kello näyttää kovia taloudellisia aikoja

Digiaika on totisinta totta, kun edes Suomen parhaalla liikepaikalla
ei saada kauppaa kannattamaan. Suomen ainoan todellisen tavaratalon,
Stockmannin, on muututtava. Jälleen kerran.


13.7.2014 8:02 | 9 | Anna-Liina Kauhanen HELSINGIN SANOMAT
(- -)
Stockmann-konserni voi syyttää talousvaikeuksistaan finanssikriisiä, pitkään jatkunutta taantumaa, verkkokaupan
murrosta ja ruplaa heiluttavaa Ukrainan kriisiä. Mutta ikävä kyllä se saa syyttää myös itseään.

Stockmannilla menee huonommin kuin suomalaisella käyttötavarakaupalla keskimäärin. Se häviää markkinaosuutta.
Kesäkuussa konsernin liikevaihto laski edellisvuodesta 7,7 prosenttia. Tämän vuoden tuloksen yhtiö arvioi olevan
vielä viime vuottakin surkeampi.

Ei ihme, että käynnissä on strategiatyö. Tilanteen on pakko muuttua. Kevään aikana toinen toisiaan seuranneet
irtisanomiset eivät riitä.
(- -)

Re: Stockmannin ahdinko

ViestiLähetetty: 13.07.2014 11:36
Kirjoittaja Psykopatologia
Ensimmäinen noteeraamani Stockmannin huono muutos oli Helsingin Aleksin
tavaratalon lastenosaston siirto 4:nnestä "kultakala"-kerroksesta.

Nykyään Akateeminen kirjakauppa on 2. kerroksessaan laittanut kirjoja
hyllyyn vierekkäin - ei selkä - vaan kansi näkyvillä. Näin täyttyvät tyhjät
hyllyt!

Stokmann ei ole enää 2000-luvulla ollut paikka, jossa voi köydä katselemassa
ja vertailemassa erilaisia tuotteita.

Luulen, että monessa kohden sisäänostajat ovat tehneet pahoja virheitä.

Re: Stockmannin ahdinko

ViestiLähetetty: 30.08.2014 13:54
Kirjoittaja Psykopatologia
Stockmannin toimitusjohtaja jätti tehtävänsä
TALOUS 26.8.2014 8:56 Päivitetty 26.8.2014 10:39
HS – STT http://www.hs.fi/talous/Stockmannin+toi ... 9017256595

Stockmannin toimitusjohtaja Hannu Penttilä jätti tehtävänsä tiistaina. Penttilä on aiemmin ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle vuoden lopussa.

Toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa toistaiseksi hallituksen puheenjohtaja Kaj-Gustaf Bergh. Uusi toimitusjohtaja on määrä nimittää vuoden loppuun mennessä.

Bergh totesi tiistaina, että toimitusjohtajahaku etenee suunnitelman mukaisesti.
Bergh ei halunnut kommentoida sitä, missä vaiheessa hän sai tiedon Penttilän aikaisemmasta lähdöstä.

"Ei se nyt enää ole yllätys", hän totesi STT:lle.

Penttilä totesi yhtiön tiedotteessa, että vastuu Stockmannin uudesta strategiasta oli muilla.

"Nyt on minulle hyvä aika siirtyä sivuun, kun operatiivisessa toiminnassa katse siirtyy ensi vuoden toimintasuunnitelmien työstämiseen ja uusien avainhenkilöiden nimittämiseen."

Penttilä työskenteli Stockmannin palveluksessa eri tehtävissä yli 35 vuotta. Hän kuvaili Helsingin Sanomille toukokuussa, että lähtö tuntuu haikealta. Hän myös myönsi, että Stockmannin viime aikojen tahmea taival vaikutti päätökseen siirtyä eläkkeelle.

Stockmannilta on kantautunut viime kuukausina paljon huonoja uutisia.

Konsernin yt-neuvotteluissa keväällä irtisanottiin 110 työntekijää. Vähennystarvetta perusteltiin tuloksen selvällä heikkenemisellä viime vuonna.

Saman tien konserni aloitti toiset yt-neuvottelut tukitoiminnoissaan, joihin kuuluu tavaratalojen tukihenkilöitä ja konsernihallintoa.

Stockmann julkisti elokuussa toisen vuosineljänneksen tuloksen, joka oli selvästi heikompi kuin vuosi sitten. Stockmannin liikevaihto oli 495,3 miljoonaa euroa eli 8,9 prosenttia vähemmän kuin edellisvuoden vastaavana aikana.

Keväällä edes Hullut päivät eivät vetäneet entiseen malliin.

Tavaratalon tulevaisuudesta huolestuneet asiakkaat ovat alkaneet miettiä keinoja huonon kurssin kääntämiseen. Kesällä Facebookiin perustettiin Pelastetaan Stocka -ryhmä, jossa keskusteltiin parannusehdotuksista.

Vikaa löydettiin muun muassa yrityksen nettisivuista, tavaroiden esillepanosta ja saatavuudesta sekä yrityksen johdon hitaasta reagoinnista.

Helsingin Sanomien analyysin Stockmannin ahdingosta ja sen syistä voi lukea täältä.

Stockmann valmistelee nyt strategiansa uudistamista. Yhtiön mukaan uudistus etenee aikataulun mukaisesti. Vuoden loppuun mennessä nimitetään myös vetäjät Stockmann Retail ja Real Estate -yksiköille.

Aiheet STOCKMANN

Re: Stockmannin ahdinko

ViestiLähetetty: 30.08.2014 14:02
Kirjoittaja Psykopatologia
Luulen, että Stockmannin alamäen syy on henkilövaa'an siirto Aleksin
puolen pääoven vierestä "jemmaan" saman puolen pienemmän ulos/
sisäänkäynnin yhteyteen (kohti Ruotsalaista teatteria).

Re: Stockmannin ahdinko

ViestiLähetetty: 30.08.2014 14:20
Kirjoittaja Hermes
Ai. No onneksi minä kävin juuri tukemassa Stockmannia ahdingossa ja ostin sieltä ainakin jotain keittötarvikkeitä, kuten teelusikoita ja lautasia (Stockmannin oma Casa-merkki).

Re: Stockmannin ahdinko

ViestiLähetetty: 30.08.2014 14:35
Kirjoittaja Psykopatologia
Minä ostin aamusella kirjan Akateemisesta. Hiljaista oli.
Nyt psykiatriassa on vain 32 nimikettä.

Re: Stockmannin ahdinko

ViestiLähetetty: 30.08.2014 14:39
Kirjoittaja Hermes
Kirjojen myynti on laskenut yleisestikin aika rajusti viime vuosina.

"Kauno- ja tietokirjallisuuden myynti laski viime vuonna"

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1305671765451

Minä ostan nykyään kirjani sähköisesti, jos mahdollista. Jos ei ole mahdollista, niin tilaan yleensä Amazonista. Liikun nykyään niin paljon ulkona, että pitäisi ehkä kokeilla äänikirjojakin ajan säästämiseksi. Nuorempana minäkin tutkin säännöllisesti Akateemisessa hyllyjä ja ostin paljon heräteostoksiakin.

Re: Stockmannin ahdinko

ViestiLähetetty: 30.08.2014 18:18
Kirjoittaja Hermes
Onko teillä kokemusta tuosta Stocmannin Casa-merkistä? Valmistuttaako Stocmann ne tuotteet jossain, onko jossain muissa maissa myynnissä samoja tuotteita eri merkein? Usein esimerkiksi kotiin liittyvät tuotteet, kuten lakanat tai lautaset, ovat minulle tarpeeksi laadukkaita ja kivan näköisiä, mutta ne usein maksavat paljon vähemmän kuin muiden valmistajien tuotteet Stockmannilla. Esimerkiksi Casan teelusikka oli pari euroa, joltain toiselta valmistajalta kahden teelusikan setti maksoi 17,50 euroa.

Re: Stockmannin ahdinko

ViestiLähetetty: 30.08.2014 18:30
Kirjoittaja Psykopatologia
En ole pystynyt vertailemaan, mutta olen kyllä (ollut) tyytyväinen CASAn (eri tuotteita),
paitsi tietysti lakanoiden suhteen.

Re: Stockmannin ahdinko

ViestiLähetetty: 06.10.2014 15:25
Kirjoittaja Psykopatologia
Mihin Stockmannin vetovoima katosi?
Tavaratalo on loistava konsepti, mutta asiakkaille riittää ankeampikin ostospaikka.

SUNNUNTAI 6.10.2014 8:50 (103) Anna-Stina Nykänen HS http://www.hs.fi/sunnuntai/a1412309287114# STOCKMANN

Kuva
Stockmannin boutique-osaston muotinäytöksessä vuonna 1959 oli glamouria.
[Kuvassa Miss Maailma 1957 http://fi.wikipedia.org/wiki/Marita_Lindahl , s. 1938]

Stockmannilla menee huonosti. Toimitusjohtaja erosi, ja sielläkin on käyty yt-neuvotteluja, työntekijöitä irtisanotaan. Siis Stockmannilla, jonka tavaratalo on sentään Suomen hienoin, Helsingin keskustan nähtävyys ja kansallinen instituutio. Mitä se kertoo?

Ehkä maailma on muuttunut niin, että tavaratalot ovat aikansa elänyt juttu. Kenties kaupanteko sujuukin nyt paremmin muualla. Tai ihminen on muuttunut niin, ettei tavaratalo enää vastaakaan hänen tarpeitaan.

Mitä tavaratalolle on tapahtumassa? Tätä on kysyttävä tutkija Anna Kortelaiselta, joka tuntee tavaratalojen kulttuurihistorian.

Kortelainen iskee heti pöytään tavaratalojen parhaat puolet.

Tavaratalot olivat 150 vuotta sitten ensimmäinen julkinen tila, joka oli rakennettu erityisesti naisia varten, sanoo Kortelainen. Niissä toteutuu yhä vieläkin naisrauha sellaisella tavalla, joka on harvinainen.

Mitä se tarkoittaa? Muun muassa sitä, että tavaratalo on turvallinen paikka – toisin kuin katu. Nainen voi mennä tavarataloon laittautuneena, voi peilailla ja näyttää itseään ilman että tarvitsee pelätä asiattomia kommentteja tai lähestymisyrityksiä.

Saa myös nautiskella rauhassa kauneudesta, hypistellä, haistella, viihtyä. Ja käyttää siihen avoimesti omaa rahaa.

"Tavaratalo on aistillinen ja stimuloiva paikka – eikä siinä silti ole mitään sopimatonta tai säädytöntä. Sinne saa mennä naisena, eikä se herätä paheksuntaa. Ei ihme, että moni Stockalle lähtiessä laittaa helmiä kaulaan ja huulipunaa."

Kortelaisen mielestä tavaratalo on jopa semi-eroottinen tila, siellä on säpinää.

Tietysti tavaratalo on samalla turvallinen paikka myös miehille, lapsille, maahanmuuttajille, turisteille. Se on julkinen tila, johon kuka tahansa vuosituloihin katsomatta pääsee sisään.

Kuitenkin tavaratalossa nainen on normi: kun tulee kuulutus asiakkaille, se tarkoittaa lähtökohtaisesti naisia.

"Se on luksusta, joka tuottaa viihtymistä. Sitä samaa ei ole kauppakeskuksissa tai automarketeissa", Kortelainen sanoo.

On suuri virhe sotkea keskenään tavaratalo, kauppakeskus ja automarket. Ne ovat ihan eri asioita, Kortelainen sanoo.

"Ostarithan ovat vain katettuja katuja."

Kun Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen tällä viikolla puhui Itä-Helsingin pubistumisesta, hän tarkoitti nimenomaan ostoskeskuksia: niissä anniskeluravintolat pilaavat julkisen tilan.

"Tavaratalo ei koskaan pubisoidu", huomauttaa Kortelainen.

Suomessa nainen joutuu yhä miettimään, voiko hän mennä yksin ravintolaan ottamaan oluen. Entisaikaan naiset eivät edes päässeet ravintolaan yksin. Tavarataloihin pääsi.

Tavaratalojen ravintolat olivat ensimmäisiä paikkoja, joissa naiset saattoivat keskenään nauttia madeirat ilman paheksuntaa.

"Yhä edelleen naiset voivat tavaratalossa pysähtyä elvyttävälle lasilliselle rauhassa."

Kortelainen kummastelee, miksi tavaratalojen yhteydessä aina puhutaan niiden kaupallisuudesta. Samalla tavalla ravintolat ja kahvilat ovat kaupallisia, hän sanoo. Tavaratalossa kukaan ei tule vaatimaan, että pitäisi ostaa jotain.

Automarketit eroavat tavarataloista olennaisesti jo siinä, ettei niissä ole juuri henkilökuntaa. Asiakkaat keräävät tavarat itse kärryihin, ja ensimmäinen henkilökunnan edustaja tulee ehkä vastaan kassalla, jos sielläkään: joissakin paikoissa voi jo hoitaa maksunkin itse.

Sitä paitsi nyt halutaan, että kaikki hoitaisivat omat ostoksensa netissä.

Eikös se ole kivaa, helppoa ja nopeaa, jopa vapauttavaa? Vielä mitä. Nettikaupan myötä naisen paikka on jälleen yhä useammin kotona, sanoo Kortelainen.

"Ostellaan läppärin ääressä yöpaita päällä ja paplarit päässä. Viesti on, että älkää vain lähtekö minnekään, pysykää hellan ääressä, me kannamme teille tavarat kotiovelle."

Nettikaupan myötä ostaminen privatisoituu, yksityistyy. Naisten rahankäyttö jää pois näkyviltä. Tavaratalossa naiset käyttävät näkyvästi omaa rahaa, tekevät ostopäätöksiä ja osallistuvat talouden rattaiden pyörittämiseen. Nettikaupassa shoppailu ei näy.

Samalla jää pois shoppailun sosiaalinen puoli.

Nettiostaminen muistuttaa maaseudulla jo ammoin käytettyä postimyyntiä. Kaupunkikulttuuriin kuuluu, että mennään paikalle, ollaan yhdessä, ollaan näkyvillä.

Ennen Helsingin keskustan Stockmann edusti kaikkea uutta ja hienoa. Vanhoissa mainoksissa esitellään rullaportaita, Suomen ensimmäisiä. Uutuuksia käytiin pällistelemässä kuin näyttelyssä.

Nyt valitetaan, että Stockalla on entistä nuhjuisempaa, ei löydy enää mitään ostettavaa, vaikka olisi rahaa, palvelukin on huonontunut. Toisaalta Stockalla on faninsa, Facebookissakin on ryhmä sen pelastamiseksi.

Käydään katsomassa, millainen tunnelma tavaratalossa on.

Ei kyllä näy halvan näköisiä "laareja" tai "kämäsiä kenkiä". Päinvastoin. Naisten kenkäosasto on ylellinen, veistoksellisia kenkiä tekee mieli silitellä, vaikka niitä ei ole varaa ostaa.

Sukkahousuihin on varaa. Niitä on myymässä sama nainen kuin vuosia sitten, se joka tietää, mikä oikeasti mahtuu kenenkin päälle.

Vastaan kävelee myyjä, joka antoi lapsen ensimmäisiä talvikenkiä ostaessa ikimuistoisen neuvon: jos hoidat itse, ostat nahkaiset, jos on päiväkodissa, ostat goretexit, koska kukaan ei katso, hyppiikö lapsi lätäköissä.

Jotkin asiat ovat hillittömän kalliita, jotkin yllättävän edullisia.

Eniten hämmästyttävät silti asiakkaat: kaikki ovat äärettömän kohteliaita toisiaan kohtaan, antavat huomaavaisesti tilaa, sanovat kauniisti kiitos ja anteeksi, miehet päästävät naiset hissistä ensin ulos.

Ja kyllä, huhut olivat väärässä: Stockan suihkulähteessä uivat yhä kultakalat. Siinä on jotain symbolista.

Kortelainenkin on sitä mieltä, ettei Stockmann ole mitenkään marketisoitunut.

Itse hän kävi Stockmannilla viimeksi haastattelua edeltävänä päivänä ja osti tyttärelleen tietokoneen. Tietysti hän ensin kävi Verkkokaupassa, mutta palvelu oli niin huonoa, että hän lähti Stockmannille. Siellä palvelu oli loistavaa, hän sanoo.

Jos tavaratalossa on kaikki näin hyvää, miten sillä voi mennä huonosti?

"Sitä minäkin ihmettelen", sanoo Kortelainen.

Aikoinaan kirjailija Émile Zola kirjoitti, että tavaratalot syövät pikkukaupat, koska ovat aistikkuudessaan niin ylivoimaisia. Nyt tavaratalot ja kivijalkakaupat ovat molemmat samassa asemassa, miettii Kortelainen.

Hän ei olisi uskonut, että näin voisi ikinä käydä. Tavaratalojen konsepti on hänestä niin loistava. Nyt ne ovat kuitenkin kaikkialla vaikeuksissa, ilmiö on kansainvälinen.

Miksi viivan alle ei jää mitään, vaikka juuri nyt yhä useammassa maassa naisilla on omia varoja, hän miettii.

Yksi syy on lama, kuluttajat ovat varovaisempia – ja naiset ovat aina kaikkein varovaisimpia. Suomessakin naiset kyllä peukuttavat Stockan puolesta, mutta eivät reagoi omalla lompsallaan.

"Se on yleensäkin naisten heikkous: kompataan ja sympataan, mutta ei panna itseä likoon."

Muoti on yleisesti bulkkiutunut, ostetaan lapsityövoimalla tehtyjä halpoja vaatteita. Stockmann ei ole ehkä tarpeeksi osannut ottaa omakseen sitä ajatusta, että laatu edustaa kestävää kehitystä. Se on lähtenyt liiaksi nuorisokulttuuriin mukaan, Kortelainen pohtii.

Uutuuksien esittely on aina ollut tavarataloille tärkeää. Nyt nettikaupassa on jo sinänsä uutuudenviehätystä. Pitäisikö Stockmannin löytää uudet rullaportaat, uutta ihmeteltävää?

"En usko vau-efekteihin tässä tilanteessa. Fiksu asiakas ei kaipaa niitä, vaan laatua."

Stocka ei ole silti Kortelaisen mielestä mikään museo, vaan elävä paikka. Hän uskoo sen selviävän notkahduksesta. Onhan se selvinnyt pula-ajan ja sodankin yli.

"Tavaratalo, jossa ammattitaitoinen myyjä kohtaa tiedostavan kuluttajan – ehkä seuraava sukupolvi taas arvostaa sitä."

Nyt olemme ehkä saavuttaneet ostajina yhden ääripään. Siihen kuuluu nuhjuinen nettikaupan sormeilu. Ja karu kauppareissu, joka Kortelaisen mielestä kielii jo laitostumisesta.

"Onko mitään ankeampaa kuin automarketin autohallissa kärryjä työntävä ihminen. Siitä puuttuu kaikki aistikkuus", sanoo Kortelainen.

Aiheet KULUTTAJAT ANNA-STINA NYKÄNEN TAVARATALOT

Kommentit (103)

Re: Stockmannin ahdinko

ViestiLähetetty: 08.10.2014 23:14
Kirjoittaja Psykopatologia
Minulle Stockman ja Akateeminen ovat olleet läheisiä 1960-luvulta lähtien.
Siellä oli tavaroiden n ä y t t e l y, ja jo käynti tavaratalossa oli kulttuuri-
teko.

Aiemmin ihmettelin, miksi ihmiset olivat niin kiinnostuneita kirjamessuista,
kun Akateemisessa oli messut kaiken aikaa! Enää ei ole ollut.

Lääketiede on väliaikaisesti alimman kerroksen paperissa.

Re: Stockmannin ahdinko

ViestiLähetetty: 08.10.2014 23:21
Kirjoittaja Hilppa
Kenkäosastolla pitäydytty keskivertoon niukalla valikoimalla.

Re: Stockmannin ahdinko

ViestiLähetetty: 08.10.2014 23:29
Kirjoittaja Psykopatologia
Aivan hirveää ainakin miesten(kin) puolella. Nyt siellä on huippuna keskikertainen Clarcks.
Ballyn ja Nettunon ajoista on yli 30 vuotta.

Aiemmin Tampereen jalkine Aleksin ja Keskuskadun kulmassa oli hyvä.

Re: Stockmannin ahdinko

ViestiLähetetty: 10.10.2014 08:21
Kirjoittaja Psykopatologia
Huomenta Suomessa (MTV3) Iso-Arska muisteli mielihyvällä Stockmannin fitness-
vierailuaan vuonna 1972; "siellä oli kaikki". Hän osti äidilleen kristalli-astiaston(?).

Re: Stockmannin ahdinko

ViestiLähetetty: 15.11.2014 13:42
Kirjoittaja Psykopatologia
Vaikka tänään on -10%:n päivä, taravatalossa oli aamulla jopa hiljaisempaa kuin viikko sitten.
Akateemisen psykologian tiskillä on samaa kirjaa vierekkäin kahdessa pinossa.

Re: Stockmannin ahdinko

ViestiLähetetty: 15.11.2014 14:55
Kirjoittaja Hilppa
Nuo Clarcksit ovat ihan kohtuuhyviä kenkiä, mutta miehille paremmat valikoimat niitä on muissa liikkeissä. Sellaiseen juhlakäyttöön, jossa ei juuri kulutusta ja pysyvät siisteinä vuodesta toiseen ainakin vuosikymmenen. Miehillä kun ei kenkämuoti juuri vaihtele.

Ajattelin käydä vähän katsastamassa ja samalla "tukemassa" talon toimintaa. Toivottavasti löydän jotain järkevää "luxusta".

20.48: l->k.

Re: Stockmannin ahdinko

ViestiLähetetty: 15.11.2014 16:59
Kirjoittaja Helmenkalastaja
Viisasta laittaa tuleminen lainausmerkkien sisään!

Re: Stockmannin ahdinko

ViestiLähetetty: 15.11.2014 23:06
Kirjoittaja Hilppa
Tuinkin ihan kunnioitettavasti. En olisi huomannut 10% -päivää, jos en olisi sattumalta vilkaissut palstaa. Investoin sitten vähän enemmän.

Re: Stockmannin ahdinko

ViestiLähetetty: 18.11.2014 22:52
Kirjoittaja Psykopatologia
Hande oli sunnuntaina puheradiossa. Hän toi esiin, että vuosi 2013 oli vielä
voitollinen mutta että alamäki alkoi vuoden 2013 lopulla. Verkkomyynnin
Stockmann aloitti Hobby Hallin alustalta, mikä ei ollut kaikkein onnistunein.

Vuosi 2012 oli Stockmannin 125. juhlavuosi, ja tuolloin kaikki näytti vielä
hyvältä; oli näitä juhlapuku-illanviettoja sun muita. - Nyt viereinen Sokos
tuntuu olevan aktiivinen: merkittäviä tarjouksia tulee matkapuhelimeen
monta kertaa viikossa, ja näiden rinnalla Stockan alennukset tuntuvat
vaatimattomilta.

Re: Stockmannin ahdinko

ViestiLähetetty: 18.11.2014 23:05
Kirjoittaja Hilppa
Ne illanvietot olivat hauskoja. Ostin myös helpommin jotain sellaista, mitä en ehkä olisi tarvinnut. Nyt sellaisen tapahtuman voisi korvata pukeutumisneuvojalla käynti, mutta en tiedä ehdinkö tai viitsinkö.

Nettiostaminen ei itseäni viehätä. Kävin sivuilla ja yritin olla digiostoksilla, mutta mikään ei napannut. En löytänyt haluamaani enkä sopivaa ja kaunista. Liian suuresta valikoimasta pitää haravoida kuin neulaa heinäsuovasta, kun jotain määrättyä etsii. Eikä ostoksilla olemisessa ole sitä samaa hohtoa kuin livenä. Kaikilla tuotteilla sama valkoinen tausta tekee niistä mielenkiinnottomia kohteita.