Vapaaehtoistyö kiellettyä, orjatyö pakollista
Reilusuomi:
Vapaaehtoistyö kiellettyä, orjatyö pakollista
Posted on April 12, 2014 by reilusuomi
Mitä syitä te näkisitte sille, että työnsä menettänyt työnhakija ei saa tehdä vapaaehtoistyötä, tai menettää tukensa, mutta häntä ollaan pakottamassa ei-vapaaehtoiseen ilmaistyöhön? “Kuntoutuminen” ei voi olla syy, eikä työllistyminen, eikä verkostojen luominen, eikä omanarvontunnon yllä pitäminen, koska nuohan toteutuvat kansalaisen vapaasti valitsemassa työssä, mutta tuskin toteutuvat orjatyössä.
Nöyryyttäminen? Kansan kahtiajako, ja palkkojen pudotessa alemman kastin jäsenten määrän kasvu? Yritys saada kansalaiset luopumaan verovaroillaan maksetuista tuista ja jäämään muiden siipeilijöiksi tai “pimeiksi” työntekijöiksi, mikä sekin on sitten rikos ja siitä voi rangaista?
Ja työnhakija ei saa tehdä työtä aikapankkiin ja saada vastineeksi palveluja muilta pankin jäseniltä. Sen sijaan hänet nyt aiotaan pakottaa työskentelemään samantapaiseen aikapankkiin, mutta nyt vain ilman vastinetta. Tai oikeastaan negatiivisella vastineella, koska seurauksena hänelle on nöyryytystä, ajan hukkaa, kasvojen menettäminen niin tuttavien kuin työnantajienkin silmissä, ja mahdolliset mielenterveyden ongelmat.
Onko Suomessa kaikki aina oltava kiellettyä tai pakollista? Entä sellainen ihan uusi systeemi, jossa ihmiset saisivat tehdä työtä, jos sitä löytävät, ilman pelkoa seuraamuksista? Saisi palkata jonkun tekemään satunnaisen työn muutamaa euroa vastaan ilman tukahduttavaa paperisotaa ja älyttömiä maksuja? Voisi jopa yrittää, ilman että verotoimisto, työvoimatoimisto, yrittäjäeläkelaitos ja vakuutusyhtiöt ja muut käsi ojossa seisoskelijat rampauttavat sen? Millaista olisi elää vapaiden kansalaisten yhdessä hallitsemassa valtiossa, jossa jokaisella on oikeuksia ja velvollisuuksia, ei pelkästään kieltoja ja pakkoja?
http://reilusuomi.wordpress.com/2014/04 ... akollista/