Yliopistoiskut oikeudessa
Yliopistoiskun suunnittelijat aikoivat surmata 50 ihmistä
Maanantai 26.5.2014 klo 03.52 (päivitetty klo 11.04)
Syyttäjän mukaan nuori nainen ja mies aikoivat surmata noin 50 satunnaista uhria Helsingin yliopistolla.
Epäilty nainen ei valokuvaajia vieroksunut. Hän heilutteli paikalle saapuneille median edustajille, eikä tehnyt elettäkään kasvojensa peittämiseksi. (MATTI MATIKAINEN)
Syytteen saanut mies hautautui käräjäsaliin saapuessaan tummaan huppariinsa. (MATTI MATIKAINEN)
Näin yliopistoiskun valmistelu paljastui poliisille
Syyttäjän vaatii aamulla Helsingin käräjäoikeudessa alkaneessa oikeudenkäynnissä kaksikolle rangaistusta joukkosurman suunnittelusta. Syyttäjän mukaan nainen ja mies olivat hankkineet haltuunsa muun muassa varsijousen, käsirautoja, lukuisia patruunoita ja aseiden lippaita, kaasunaamareita, ruutia, hauleja, sekä puukkoja.
Syyttäjän haastehakemuksen mukaan kaksikko aikoi ensin ryöstää aseliikkeen ja tehdä sen jälkeen joukkosurman yliopistolle. Iskussa he aikoivat ensin surmata ihmiset ampumalla ja levittää sitten yliopistolle myrkyllistä arseenivetyä.
Joukkosurman varmistamiseksi he olisivat lukinneet yliopiston tilojen ovia ja sytyttäneet useita tulipaloja. Syyttäjän mukaan tarkoituksena oli myös estää pelastushenkilöstön pääseminen paikalle.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014052 ... 4_uu.shtml
--
Olivatkohan opiskelijoita? Söpö paitapusero! Onkohan Kappahlista?