Normandia: 70 vuotta sitten

Normandia: 70 vuotta sitten

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 09.05.2014 15:47

Kuva
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasivat viime kesä-
kuussa G8-maiden huippukokouksessa Pohjois-Irlannissa. Sittemmin Venäjä suljettiin pois G8-maiden
ryhmästä.

Obama ei aio tavata Putinia Normandian maihin-
nousun juhlassa

9.5.2014 8:38 | 9 | Jussi Niemeläinen HELSINGIN SANOMAT

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ei aio tavata Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia
Normandian maihinnousun muistotilaisuudessa, johon Putin ilmoitti keskiviikkona osallistuvansa.

Kesäkuun 6. päivä järjestettävä seremonia juhlistaa Normandian maihinnousun 70-vuotispäivää.
Normandian maihinnousu on yksi toisen maailmansodan ratkaisevia taisteluita, sillä siinä
liittoutuneet saapuivat natsi-Saksan miehittämään Ranskaan.

"Presidentti Obamalla ei ole suunnitelmaa tavata presidentti Putinia", Yhdysvaltain Kansallisen
turvallisuusneuvoston tiedottaja Caitlin Hayden sanoi myöhään torstai-iltana Suomen aikaa
uutistoimisto AFP:n mukaan.

"Ymmärrämme, että Ranska kutsui kaikki konfliktiin osallistuneet maat, emmekä oleta Ranskan
peruvan Venäjälle lähettämäänsä kutsua tähän historialliseen tapahtumaan Ukrainan tapahtumien
vuoksi", Hayden sanoi.

Hayden kuitenkin lisäsi, että presidentit saattavat kohdata, kun kerran olevat samassa tilaisuudessa.

"En voi sulkea pois, etteivät he puhuisi käytävillä."

Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja Jen Psaki puolestaan sanoi, että Venäjän ja Yhdysvaltain
nykyisistä erimielisyyksistä huolimatta ne monien muiden maiden tavoin taistelivat yhdessä natseja
vastaan.

"Se oli historiallinen voitto ja Euroopan rauhan vuoksi itsensä uhranneet ansaitsevat tulla kunnioitetuiksi."

Voitto natsi-Saksasta on yhä erityisen iso juhla Venäjällä, jossa juhlitaan voitonpäivää tänään perjantaina.
Putinin on määrä osallistua tänään isoon paraatiin Moskovan Punaisella torilla sekä mahdollisesti
Sevastopolissa Krimillä, jonka Venäjä liitti maaliskuussa itseensä.

Ukrainan kriisi on kylmentänyt Yhdysvaltain ja Venäjän välit. Välit olivat kiristyneet jo ennen sitä
erityisesti Syyrian sisällissodan vuoksi. Syyriassa Venäjä on tukenut presidentti Bashar al-Assadia.
_
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Normandia: 70 vuotta sitten

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 09.05.2014 15:50

Tämä Omaba on osoittautunut täydelliseksi kusipääksi.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Normandia: 70 vuotta sitten

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 09.05.2014 23:46

Kuva
Eisenhower ja "kiljukotjat" illalla 5. kesäkuuta 1944.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Normandia: 70 vuotta sitten

ViestiKirjoittaja santra » 10.05.2014 01:00

Psykopatologia kirjoitti:Tämä Omaba on osoittautunut täydelliseksi kusipääksi.


Omaba vai Obama?
santra
 

Re: Normandia: 70 vuotta sitten

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 10.05.2014 01:14

Molemmat.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Normandia: 70 vuotta sitten

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 17.05.2014 10:53

20 SIVUN NORMANDIA-EXTRA Ilta-Sanomat 17.5.2014
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Normandia: 70 vuotta sitten

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 30.05.2014 12:43

Kuva
Pointe du Hocin kallioilla Normandiassa sijaitsi toisen maailmansodan aikaan saksalaisten tykistöasema.
Nyt siellä on muistomerkki.

TEEMAT ELÄMÄ & TERVEYS MATKA http://www.hs.fi/matka/Miljoona+turisti ... 0831460833

Miljoona turistia käy joka vuosi katsomassa kuoleman rantaa

28.5.2014 15:37 12
Pihla Hintikka HELSINGIN SANOMAT
(- -)
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Normandia: 70 vuotta sitten

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 06.06.2014 08:52

Normandia 70th Anniversary on englanninkielisen FRANCE 24 -(ilmais)kanavan pääteemoja tänään.

Normandiassa erityisvieraana on Englannin Elisabet (s. 1926), jolla oli 18-vuotiaana jonkinlaisia
edustustehtäviäkin Normandiassa.

Normandiassa on tulessa tänään suomalainenkin laskuvarjoyksikkö. (Saa nähdä, tuleeko tappioita.
Suomalaiset voisivat jo väistyäkin näistä rauhanturvaamistehtävistä.)
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Normandia: 70 vuotta sitten

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 06.06.2014 14:35

Maailman mahtajien lounas Benouvillessä nyt (13:35).
Obama saapui viimeisenä ja vei sisään myös yhden
amerikklaisen veteraanin!

15.13
Ranskalainen kunniavartiostoon kuulunut miekkamies
ei saanut avata auton ovea (kuten muilla). Etuistuimelta
noussut nais-agentti avasi takaoven Obamalle, joka
kiersi auton takaa avaamaan oven veteraanille.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Normandia: 70 vuotta sitten

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 06.06.2014 16:31

Valtionpäämiehiä, monet puolisoineen, saapuu virtana ("brittiläiselle") Sword Beachille.
Nyt Putin (15:28). Pääjuhla on alkamassa.

15:45 Obama saapuu.
Hän kättelee ranskalaisia veteraaneja, minkä teki aiemmin (kai vain) Merkel.

Aiemmin saapuneella Margareetalla ei ollutkaan rööki huulessa.

16:55
Paikalla nykyisiä ja entisiä valtionpäämiehiä ja muita kunniavieraita.
Nyt vielä Lissu antaa odottaa itseään. Nyt (15:54) astui ulos Range Roverista.
Tervehtii veteraaneja. Filip on mukana.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Normandia: 70 vuotta sitten

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 07.06.2014 00:15

Kuva
Sword
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Normandia: 70 vuotta sitten

ViestiKirjoittaja santra » 07.06.2014 15:53

http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/119490 ... hliin.html


STT, AFP, Aamulehti

Brittiveteraani karkasi hoivakodistaan Normandian maihinnousun 70-vuotismuistojuhliin.
santra
 

Omaha Beachin seremoniat

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 07.06.2014 21:16

JUNE 6, 2014
D-Day 70th Anniversary Ceremony
President Obama and President Hollande spoke at the 70th Anniversary of the World War II D-Day invasion,
and visited the Normandy American Cemetery and Memorial above Omaha Beach in Colleville-sur-Mer, France.

Omaha Beach http://www.c-span.org/video/?319649-1/p ... nniversary (1:49:57)
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Omaha ja Sword Beach seremoniat

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 07.06.2014 21:48

Psykopatologia kirjoitti:JUNE 6, 2014
D-Day 70th Anniversary Ceremony
President Obama and President Hollande spoke at the 70th Anniversary of the World War II D-Day invasion,
and visited the Normandy American Cemetery and Memorial above Omaha Beach in Colleville-sur-Mer, France.

Omaha Beach http://www.c-span.org/video/?319649-1/p ... nniversary (1:49:57)

JUNE 6, 2014
D-Day 70th Anniversary Ouistreham International Ceremony
French President Francois Hollande spoke at ceremony in Ouistreham, France, marking the 70th Anniversary
of the World War II D-Day invasion. President Obama and other world leaders and dignitaries also attended.

Sword Beach http://www.c-span.org/video/?319831-1/d ... l-ceremony (3:00:30)
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Normandia: 70 vuotta sitten

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 07.06.2014 23:01

Sword-videolla (1:27 - 1:35) uransa huipulla oleva mutta suosionsa pohjamudissa
rämpivä Hollande (59) ottaa vastaan kunniavartioston kapteenin ilmoituksen.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron