
UUTISET
>> KAUPUNKIUutuuslaite Kingi jumittui Linnanmäellä27.4.2014 13:22 5 Jorma Palovaara
Linnanmäellä tapahtui kaksi laitevikaa avajaispäivänä lauantaina. Ensin jäi jumiin maisemajuna, jonka matkustajat pelastuslaitos joutui pelastamaan. Seuraavana oli vuorossa kesän uutuuslaite Kingi, joka nousee 75 metriin.
Kingistä, jonka kyytiin mahtuu 24 matkustajaa, tullaan alas vapaapudotuksella.
Laite jumittui iltapäivällä nousussa puoleen väliin. Tilanne saatiin tällä kertaa ratkeamaan Linnanmäen oman väen voimin laskemalla laite hitaasti alas.
Toimitusjohtaja Risto Räikkösen mukaan italialaisen valmistajan henkilökunta korjasi laitetta yön läpi ja se saatiin käyttöön sunnuntaina.
Räikkösen mukaan ei ole harvinaista, että uutuuslaitteissa esiintyy vikoja ja häiriöitä ensimmäisen kesän aikana.
"Viat ovat nykyään enemmän ohjelmistovirheitä kuin mekaanisia virheitä. Samat ongelmat koskevat muitakin huvipuistoja, mitä olen kollegoiden kanssa jutellut."
Aiemmin samana päivänä noin kolmenkymmenen ihmisen huvittelu keskeytyi, kun huvipuiston yllä kiertävä maisemajuna jäi jumiin. Pelastuslaitos noukki yläilmoihin jääneet ihmiset turvaan puomitikasautolla.
Kingin viasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.