Tutkimus:
Yhä useammat miehet puhuvat nousevalla intonaatiolla
7.12.2013 13:55 | 17 |
Juho-Pekka Pekonen HELSINGIN SANOMAT Johanna Tikkanen HELSINGIN SANOMAT
http://www.hs.fi/tiede/Tutkimus+Yh%C3%A ... dbe0fd78ea
Monet Yhdysvaltain Kaliforniassa asuvat miehet ovat tuoreen tutkimuksen mukaan muuttaneet puhetapaansa. Kielitutkijoiden mukaan nuoret miehet käyttävät yhä enemmän nousevaa intonaatiota eli sävelkulkua, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Tutkimukseen osallistuneet nuoret olivat 18 – 22 -vuotiaita kalifornialaisia.
Loppunousu esiintyy lauseen tai sen osan lopussa. Puhujan tarkoituksen on yleensä varmistua siitä, että puhekumppani ymmärtää hänen kertomansa asian.
Aiemmin vain nuorten naisten on tunnettu käyttävän yleisesti tällaista puhetapaa.
"Uskomme, että nuoret eteläkalifornialaiset käyttävät puhetapaa yhä yleisemmin ja järjestelmällisemmin", kertoo tutkimusryhmää johtanut äänitutkija Amanda Ritchart Kalifornian yliopistosta.
Tutkijoiden mukaan nousevan intonaation yleistyminen on merkki siitä, että kielen käyttö kehittyy jatkuvasti. Samalla puhetavasta on tulossa entistä hyväksyttävämpää. Vielä nykyäänkin nousevaa intonaatiota käyttävien puheita ei oteta vakavasti.
Puhetavan on havaittu yleistyneen myös Suomessa.
Keskusteluntutkija Sara Routarinne Helsingin yliopiston soveltavan kasvatustieteen laitokselta kertoi nousevan intonaation yleistymisestä Helsingin Sanomissa lokakuussa 2009.
Nousevaa intonaatiota käyttävä nuori nainen ei Routarinteen mukaan pärjäisi eduskunnassa.
"Häntä ei otettaisi vakavasti. Vallanpitäjät eivät millään voisi omaksua piirrettä omaan julkiseen kieleensä. Meillä ei esimerkiksi ole poliitikkoja, jotka käyttävät loppunousua", hän sanoo.

