Himasen tutkimus julki

Himasen tutkimus julki

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 07.11.2013 06:10

UUTISET >> POLITIIKKA
Himasen 700 000 euron tutkimus julkaistaan viimein
– näin tapahtumat ovat edenneet

7.11.2013 4:00 0 Matti Tyynysniemi

Torstaiaamuna julkistetaan viimein filosofi Pekka Himasen johtaman kansainvälisen tutkimushankkeen loppuraportti "Kestävän kasvun malli". Raportti tilattiin alun perin tukemaan hallituksen tulevaisuusselonteon valmistelua. Selonteko julkistettiin viikko sitten, mutta viittaukset Himasen työhön jäivät perin vähäisiksi. Pääministeri Jyrki Kataista on kritisoitu ankarasti siitä, että hänen aloitteestaan Himaselta päätettiin tilata 700 000 euron tutkimus, eikä hanketta kilpailutettu. Asiaa ovat tutkineet sekä eduskunnan perustuslakivaliokunta että oikeuskansleri.

HS.fi näyttää aamulla suorana lähetyksenä Säätytalolta julkistustilaisuuden, joka alkaa kello 9.30 pääministeri Kataisen avajaissanoilla.

HS kertaa tapahtumat yli kahden vuoden takaa nykyhetkeen.

16.8.2011 Pääministeri Jyrki Katainen tapaa filosofi Pekka Himasen. Tapaamisessa Himanen kertoo Kataiselle kokoavansa kansainvälistä tutkijaryhmää, joka tutkisi “kestävän talouskasvun malleja”.

24.8.2011 Kataisen valtiosihteeri Velipekka Nummikoski tapaa Himasen keskustellakseen tämän hankkeesta tarkemmin. Nummikoskelle käy heti selväksi, ettei valtioneuvoston kanslialla ole tarvittavia määrärahoja tutkimushankkeeseen.

27.9.2011 Katainen järjestää tapaamisen, johon osallistuvat hän itse, Himanen, Nummikoski, alivaltiosihteeri Jukka Pekkarinen sekä potentiaalisten rahoittajien edustajat: Sitran yliasiamies Mikko Kosonen, Tekesin pääjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara ja Suomen Akatemian pääjohtaja Markku Mattila. Himanen esittelee tutkimussuunnitelmaansa, Katainen puolestaan kertoo tulevaisuusselonteosta, joka on tarkoitus antaa eduskunnalle kaksi vuotta myöhemmin, syksyllä 2013. Katainen esittää, että tulevaisuusselonteon valmistelussa olisi hyvä saada tukea kansainväliseltä tutkijaryhmältä. Katainen tiedustelee, kiinnostaako Himasen kansainvälinen tutkimushanke Suomen Akatemiaa, Sitraa ja Tekesiä, ja ovatko ne valmiit rahoittamaan hanketta.

Loka-marraskuu 2011 Tutkimushankkeen valmistelu jatkuu Nummikosken johtamissa neuvotteluissa. Niihin osallistuu valtioneuvoston kanslian virkamiehiä, Sitran, Tekesin ja Suomen Akatemian edustajat sekä Pekka Himanen. Samaan aikaan valtioneuvoston kanslia kysyy kymmeniltä eri tutkimuslaitoksilta ja yliopistoilta, kiinnostaisiko näitä osallistua tulevaisuusselonteon valmisteluun. Tiedustelussa korostetaan erikseen, ettei kyse ole tarjouspyynnöstä. Kaikki ilmaisevat jollain tasolla halukkuutensa olla mukana.

24.2–1.3.2012 Eri osapuolet allekirjoittavat yhteistyösopimuksen Himasen hankkeesta. Himasen Sofos Oy sitoutuu toteuttamaan Kestävän kasvun malli -nimisen kansainvälisen tutkimuksen. Sitra ja Tekes sitoutuvat maksamaan Sofos Oy:lle 275 000 euroa kumpikin, Suomen Akatemia 150 000 euroa. Valtioneuvoston kanslia ei osallistu kustannuksiin, mutta on hankkeen "tilaaja". Sen puolesta sopimuksen allekirjoittaa alivaltiosihteeri Timo Lankinen.

24.8.2012 Talouselämä-lehti uutisoi, että valtio on tilannut Himaselta tulevaisuusselonteon tueksi 700 000 euron visiot ilman kilpailutusta. Lehti ei saa Himaselta tai Lankiselta kunnon vastausta siihen, mistä aloite Himasen palkkaamiseksi on tullut.

1.11.2012 Himasen tutkimusryhmän työn väliraportti "Sininen kirja" julkistetaan Säätytalolla. Jyrki Katainen sanoo tilaisuudessa, että "Sininen kirja on hallituksen tulevaisuudentyön kannalta erittäin hyödyllinen". Raporttia kritisoidaan muun muassa vaikeasta kielestä. Ilta-Sanomat kysyy valtioneuvoston viestintäjohtajalta Kari Mokolta, pitääkö Himasen hankkeen loppuraportista olla välityön perusteella huolissaan. "Tulevaisuus on niin monimutkainen asia, ettei sitä pidä yhdellä lukemalla ymmärtääkään. Tähän asti tilaaja on ollut tyytyväinen: Himanen on pitänyt ne asiat, jotka hänen kanssaan on sovittu", Mokko vastaa.

16.11.2012 Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen kysyy kirjallisessa kysymyksessä Kataiselta, miksi Himasen tutkimushanketta ei kilpailutettu. Kataisen vastauksen ydinsisältö on, että hankintalaki ei kilpailuttamista edellyttänyt.

19.2.2013 Himanen nousee uudestaan otsikoihin, kun verkkojulkaisu Long Play julkaisee artikkelin Himasesta ja hänen valtiolta saamastaan tutkimustehtävästä. Artikkeli kyseenalaistaa Himasen tieteelliset ansiot ja väittää, että valtioneuvoston kanslia olisi sanellut hankkeen rahoituspäätöksen Suomen Akatemialle.

25.2.2013 Katainen kertoo tavanneensa Himasen aikanaan tämän tutkimushankkeen tiimoilta ja saaneensa idean "voimien yhdistämisestä". Katainen kiistää painostaneensa rahoittajia hankkeeseen. "Kyllä minun pitää luottaa siihen, että tutkimuslaitosten johtajat sanovat avoimesti sen, että onko tämä heille kiinnostava projekti vai ei", Katainen sanoo. Tekesin nyt jo entinen pääjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara sanoo, että hänen mielestään hanke olisi pitänyt kilpailuttaa. Suomen Akatemian hallituksen puheenjohtaja Arto Mustajoki pitää kiinni kannastaan, että rahoittajien olisi ollut vaikea kieltäytyä myöntämästä rahaa Himaselle.

27.2.2013 Oikeuskansleri Jaakko Jonkka ja eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia sopivat, että Jonkka käsittelee lukuisat Himas-asiasta laillisuusvalvojille tehdyt kantelut.

1.3.2013 Himasen tutkimusryhmään kuuluva tunnettu sosiologi, espanjalaislähtöinen Manuel Castells puolustaa Himasta HS:lle lähettämässään kirjeessä. Castellsin mukaan Himanen on "yksi informaatioajan uuden filosofisukupolven johtavia älykköjä". Castellsin mielestä vain akateemisen maailman kateus selittää virheellisesti perustellun Himasen arvostelun.

6.3.2013 Kahdeksan perussuomalaisten ja kaksi vasenryhmän kansanedustajaa tekevät eduskunnan perustuslakivaliokunnalle muistutuksen, jossa he pyytävät tutkimaan, onko pääministeri Katainen rikkonut virkavelvollisuuksiaan edistäessään Himasen tutkimusrahoitusta ja onko hän muuten toiminut asiassa laillisesti.

12.4.2013 Julkisuudesta pois pysynyt Himanen saapuu Suomeen ja osallistuu Säätytalolla järjestettäviin "pyöreän pöydän keskusteluihin", jotka ovat osa hallituksen tulevaisuusselonteon valmistelua. Himanen saa vastailla ahkerasti median kysymyksiin siitä, miten hanke päädyttiin tilaamaan häneltä. Himanen haluaisi puhua mieluummin tutkimuksensa sisällöstä.

16.4.2013 Pyöreän pöydän keskusteluiden antia avaavassa tiedotustilaisuudessa Himanen sanoo jääneensä "välimateriaaliksi" pääministeri Kataiseen kohdistuvissa hyökkäyksissä. "Olisi hyvä, jos jutun lopusta voisi sitten nähdä toimittajien puoluekannat suluissa, kuten poliitikoillakin on lehdissä", Himanen sanoo. Valtioneuvoston viestintäjohtaja Mokko tähdentää, että näkemys on Himasen, ei valtioneuvoston.

19.6.2013 Eduskunnan perustuslakivaliokunta katsoo mietinnössään, ettei ole syytä epäillä Kataisen toimineen virkatoimissaan lainvastaisesti Himas-asiassa.

6.9.2013 Oikeuskansleri Jonkka antaa ratkaisunsa Himas-asiassa tehtyihin kanteluihin. Pääministerin Kataisen toimien lainmukaisuutta hän ei toimivaltasyistä lainkaan arvioi, koska eduskunnan perustuslakivaliokunta on arvion jo tehnyt. Jonkankaan mielestä Himaselta tilattua tutkimusta ei hankintalain nojalla tarvinnut kilpailuttaa, mutta hankkeen tilaaminen ja sopiminen ei oikeuskanslerin mukaan kaikilta osin täyttänyt hyvän hallinnon periaatteita. Toimenpiteisiin Jonkan arvio ei johda, vaan oikeuskansleri tyytyy “kiinnittämään huomiota” esittämiinsä näkökohtiin.

30.10.2013 Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko julkaistaan. Koko Himasen hankkeen ajan hanketta on perusteltu sillä, että Himasen tutkijaryhmän työ tukee tulevaisuusselonteon valmistelua. 55-sivuisessa selonteossa viitataan Himasen tutkimukseen vain muutaman kerran. Himasen ryhmän työhön viitataan kerran johdannossa ja kolme kertaa ohimennen alaviitteissä. Lisäksi selonteossa on puolentoista sivun tilassa kaksi tekstilaatikkoa, joissa selostetaan Himasen vielä julkaisemattoman raportin näkemyksiä "henkisen kulttuurin vahvistamisesta".

7.11.2013 Himasen työryhmän kirja "Kestävän kasvun malli" julkistetaan Säätytalolla klo 9.30. Valtioneuvosto julkaisee sen myös verkkosivuillaan. Tilaisuudessa puhuvat muun muassa Jyrki Katainen, Manuel Castells ja Pekka Himanen.

Lähteet: Kuvaus tapahtumista perustuu perustuslakivaliokunnan mietintöön, oikeuskanslerin päätökseen, valtioneuvoston tiedotteisiin, Himasen, VNK:n ja rahoittajien väliseen hankesuunnitelmaan ja hankesopimukseen sekä HS:n ja IS:n arkistoon.

Avaa aikajana koko ruudulle
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Himasen tutkimus julki

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 07.11.2013 10:46

Katainen puhelee ja esittelee kirjaa. Onko Himanen paikalla ollenkaan?

9:49
Castells puhuu.

10:40
Himanen puhui TV-lähetyksen lopussa.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Himasen tutkimus julki

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 08.11.2013 11:14

Lehdistötilaisuudessa Castells kritisoi Suomen 'perussuomalaistumista'
ja toi esiin, että auttoivathan muut maat Suomeakin sodan aikana (US).

Aiemmin Himanen on tuonut esiin, että Suomen media on hyökännyt
häntä ja Kataista vastaan jotenkin kollektiivisesti ja systemaattisesti
yms. (eli Himasella oli esitämässään paranoidista otetta). Katainen ei
yhtynyt Himasen näkemyksiin.

Herää kysymys, että kuinka näin ulalla olevat voivat ylipäätään tehdä
vakavasti otettavaa sosiaalitutkimusta.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Himasen tutkimus julki

ViestiKirjoittaja Kahvi » 08.11.2013 13:03

Tämä tutkimushan on joidenkin mielestä vain yhteiskunnallinen pamfletti eikä mikään kunnollinen tutkimus. Mene ja tiedä, mutta yllättävän nopeasti julkaisun jälkeen näinkin kriittisiä äänenpainoja kuullaan. Liekö saaneet sitten koko tutkimuksen etukäteen luettavaksi vai mikä lie...
Kahvi
 


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Tyy ja 8 vierailijaa