Psykopatologia.munfoorumi.com

Sairaalahoidon tärkein periaate on, että sairaimmat saavat aina ensin hoitoa. SVT:n dokumentissa kuitenkin selviää, kuinka yhdessä Ruotsin suurimmista sairaaloista toimitaan aivan toisin. Eräs lääkäri selventää, kuinka hän kyllä sijoittaisi massiivisen sydänleikkauksen läpikäyneen potilaan sydänosastolle, jos tämä olisi 20 vuotta nuorempi eikä kärsisi dementiasta. 80-vuotias nainen päätyy kuitenkin lääkärin käskystä yleisosastolle.

http://www.telkku.com/program/show/2013082918006

Katsoin ohjelmaa äsken. Tuolle kyseiselle osastolle ei huolittu myöskään sydänoireista kärsivää rauhallista mieshenkilöä, koska sittemmin ilmeni että hänellä on myös psykiatrisia ongelmia. Osasto olisi kuitenkin ollut paras paikka hänen sydänongelmiensa hoitoon. Syy miksi häntä ei otettu, ei ollut lääketieteellinen, vaan osastoille halutaan valita " helppoja" potilaita. Osastosta vastaava selitti, että hän haluaa ajatella myös henkilökuntaansa potilaita valitessaan.Valitaan mieluummin niitä, joiden hoito on lyhytaikaista, koska usean lyhytaikaisen potilaan hoito tietää enemmän rahaa.
Näin siis myös julkisessa terveydenhuollossa Ruotsissa.

Noin se homma menee kaikkialla.

Oletteko tämän palstan kirjoittajat saaneet hyvää hoitoa fyysisiin sairauksiinne?

Minusta tämä on ihmisoikeuskysymys.

Kyse on valinnoista, kun kaikkia ei hoideta maksimaalisesti, mikä on hyvä.

Minä en ymmärrä, millä oikeudella hoitohenkilökunta saa valita potilaansa. Tietääkseni Suomessa ja varmaan Ruotsissakin kaikilla kansalaisilla on yhdenvertainen oikeus saada hoitoa.
Sen sydänvaivaisen miehen hoidon eväämiselle ei ollut mitään lääketieteellisiä perusteita, se hoitoyksikön johtaja itse kertoi. He valikoivat potilaita myös perustellen sitä henkilökunnan jaksamisella. Niitä potilaita, jotka joutuvat kelpaamattomien kategoriaan,( heille oli olemassa ikävä nimitys) siirrellään osastolta toiselle, ohjelmassa kerrottiin. Saatetaan myös kaunistella heidän terveydentilaansa, jotta heidät saataisiin siirrettyä muualle.

Minun mielestäni kaikilla ihmisillä on yhtäläinen oikeus saada hoitoa, eikä esimerkiksi mt-ongelmat voi olla peruste viedä ihmiseltä hänen oikeuttaan saada hoitoa myös fyysisiin sairauksiinsa.

Tässä on linkki Ylen areenaan, jossa ohjelman voi katsoa:

" Arpapelia sairaanhoidolla"
http://areena.yle.fi/tv/1814096 56 min.

Kuutar:
Minun mielestäni kaikilla ihmisillä on yhtäläinen oikeus saada hoitoa,
eikä esimerkiksi mt-ongelmat voi olla peruste viedä ihmiseltä hänen
oikeuttaan saada hoitoa myös fyysisiin sairauksiinsa.

Tällä miehellä kulki klinikka muassaan.

Katsokaa tuo ohjelma, niin ymmärrätte mistä on kyse.

Toivoisin myös että joku vastaisi tähän:

Oletteko tämän palstan kirjoittajat saaneet hyvää hoitoa fyysisiin sairauksiinne?

Ohjelmassa ei ollut tekstityksiä, enkä osaa kuultua kääntää tarpeeksi hyvin.

Minulla ei myöskään ole ollut sairaalahoitoa vaativia fyysisiä sairauksia, joten en pysty vastaamaan siltäkään kantilta.

Golden flower kirjoitti:Ohjelmassa ei ollut tekstityksiä, enkä osaa kuultua kääntää tarpeeksi hyvin.

Minulla ei myöskään ole ollut sairaalahoitoa vaativia fyysisiä sairauksia, joten en pysty vastaamaan siltäkään kantilta.

Harmi ettei ole tekstejä. Itse katsoin ohjelmaa televisiosta, siinä oli tekstitykset.

Eikö tekstityksiä saa Areenalla laitettua mitenkään?

Förstå du svenska, Pertti?

Kuutar kirjoitti:Minun mielestäni kaikilla ihmisillä on yhtäläinen oikeus saada hoitoa, eikä esimerkiksi mt-ongelmat voi olla peruste viedä ihmiseltä hänen oikeuttaan saada hoitoa myös fyysisiin sairauksiinsa.

Niin sanottu terveydenhuollon priorisointi on Suomessakin ollut jo pitkään vallitseva tila. Käytännössä priorisointi tarkoittaa esim. sitä, että jos on kaksi vauvaa odottamassa sydänleikkaukseen pääsyä, toinen on Down-vauva ja toinen ei ole kehitysvammainen, sydänlääkäri valitsee jonosta terveen sydänvikaisen lapsen leikattavaksi. Noin joskus 90-luvulla jossakin ohjelmassa joku sydänspesialisti kertoi asioiden menevän.
Tai kalliit syöpähoidot; työikäiset ja nuoret ihmiset ovat ilman muuta etusijalla verrattuna eläkeläisiin ja vanhuksiin. Potilas syöpineen voidaan jättää hoitamatta priorisoinnin nimissä - hänet voidaan siirtää erikoissairaanhoidosta terveyskeskukseen.

Ei terveydenhuollon priorisointi ole 'oikein', mutta se on realistista siitä yksinkertaisesta syystä, että yhteiskunnan voimavarat ovat rajalliset. Jos ja kun sairaaloissa on huutava henkilökuntapula rahanpuutteen vuoksi, voidaan joutua priorisoimaan myös niin, että henkilökuntaa eniten kuormittavat potilaat siirretään jonnekin muualle.

Siitä asiasta minulla on kokemuksia jo 80-luvulta. Kehitysvammainen sairaalahoitoa tarvitseva lapsi siirrettiin herkästi pois keskussairaalasta kauas 'korpeen' kehitysvammahuollon keskuslaitoksen sairaalaosastolle. Syy oli selkeä ja yksinkertainen; hän kuormittaa lastenosaston henkilökuntaa liikaa, ja henkilökunta ahdistuu hänen psyykkisen oireilunsa vuoksi. Ei kuulostanut ollenkaan mukavalta perustelulta, mutta kroonisesta hoitajapulasta kärsivällä osastolla inhimillinen ja ymmärrettävä selitys se oli. Kehitysvammainen pieni potilas ahdistui sairaalaympäristöstä, henkilökunta ahdistui hänen ahdistuneisuudestaan... Kierre oli valmis, eikä lastenlääkäri nähnyt muuta ratkaisua kuin kehitysvammaisen potilaan sairaalahoitoa vaativan somaattisen sairauden hoitamisen muualla kuin keskussairaalan lastenosastolla. Eivät lääkärit sellaisia ratkaisuja mielellään tehneet; lastenlääkärit olisivat mieluiten pitäneet pienen potilaansa omassa hoidossaan. Heillä kuitenkin oli paljon muitakin potilaita ja lisäksi huoli ja vastuu henkilökunnan jaksamisesta.

Kuutar, olen kanssasi samaa mieltä; nämä ovat ihmisoikeuskysymyksiä. Mutta ihmisoikeuskysymyksiä kenen kannalta, siinä pulma. Minä ymmärsin aikoinaan ratkaisut, jotka tuntuivat kovilta, koska näin ne ihmisoikeuksina myös muiden potilaiden sekä henkilökunnan kannalta. Ehkä tämä on inhorealismia, mutta näin nämä asiat mielestäni menevät; voidaan polkea toisten ihmisoikeuksia yritettäessä puolustaa yhden yksilön ihmisoikeuksia. Jotta sellaista ei tapahtuisi, voidaan päätyä siirtämään joku potilas jonnekin muualle...

Mirri: Ei terveydenhuollon priorisointi ole 'oikein', mutta se on realistista siitä yksinkertaisesta syystä, että yhteiskunnan voimavarat ovat rajalliset. Jos ja kun sairaaloissa on huutava henkilökuntapula rahanpuutteen vuoksi, voidaan joutua priorisoimaan myös niin, että henkilökuntaa eniten kuormittavat potilaat siirretään jonnekin muualle.

Ruotsalaisessa ohjelmassa kyse ei kuitenkaan ollut resurssipulasta, vaan ennakkoluuloista. Ohjelmassa haastateltu hoitoyksiköstä vastaava kertoi, että monesti osastoilla kyllä olisi tilaa, mutta joitain potilaita ei vain haluta ottaa. Sitä sydänvaivaista keski-ikäistä miestäkin ensin autettiin ja oltiin valmiit auttamaan, kunnes ilmeni, että hänellä on myös psykiatrisia ongelmia. Vaikutti kyseessä olevan henkilökunnan ennakkoluulot. En edes tajua, miksi mt-ongelmaisen fyysisiä sairauksia pitäisi hoitaa jotenkin eri tavalla kuin muiden ihmisten. Ei mt-ongelmainen tarvitse sen enempää eikä vähempää kuin muutkaan, vain samantasoista hoitoa fyysisiin sairauksiinsa. Itse en missään nimessä tahtoisi, että entisiin tai nykyisiin mt-ongelmiini puututtaisiin jossain muussa hoidossa, joka ei liity niihin mitenkään. Minusta se riittää mainiosti, että kukin hoitaa vain sen omaan lääketieteen alaansa liittyvän työn. Oletko muuten itse saanut hyvää hoitoa fyysisiin sairauksiisi, vaikka sinulla on mt-tausta?
Kuulemma syrjittyihin potilaisiin ruotsalaisessa sairaanhoidossa kuului myös esim. ne joilla on ripuli, ilmeisesti syrjimään alettiin niitä, jotka ei ole helppoja ja kivoja hoitaa.

Näin toimimista ruotsalaisessa sairaalassa motivoi myös se, että joku poliitikko oli päättänyt, että rahaa jaetaan terveydenhoidon yksiköihin potilasmäärän mukaan, niin että on taloudellisesti kannattavampaa ottaa paljon hyväkuntoisia, mahdollisimman omatoimisia potilaita, jotka viipyvät vain vähän aikaa. Kyse oli kuitenkin erikoissairaanhoidosta, jossa oli resurssit ja valmiudet hoitaa vaikeitakin potilaita. Hoidon tarvetta ja hoitoon pääsyä ei siis ilmeisesti arvioitu aina potilaiden terveydentilan mukaan.

Mirri: Siitä asiasta minulla on kokemuksia jo 80-luvulta. Kehitysvammainen sairaalahoitoa tarvitseva lapsi siirrettiin herkästi pois keskussairaalasta kauas 'korpeen' kehitysvammahuollon keskuslaitoksen sairaalaosastolle. Syy oli selkeä ja yksinkertainen; hän kuormittaa lastenosaston henkilökuntaa liikaa, ja henkilökunta ahdistuu hänen psyykkisen oireilunsa vuoksi. Ei kuulostanut ollenkaan mukavalta perustelulta, mutta kroonisesta hoitajapulasta kärsivällä osastolla inhimillinen ja ymmärrettävä selitys se oli.

Tuo ei ole millään tavoin ymmärrettävä eikä inhimillinen selitys, mikäli hoito siellä kehitysvammahuollon sairaalassa ei ollut riittävää tasoltaan. Hoitopaikka pitää määrittää sen mukaan, minkätasoista hoitoa kyseinen potilas tarvitsee.
Ohjelmassa " Arpapeliä sairaanhoidolla" kerrottiin, että näin ei taideta toimia, vaan joitakin potilaita siirrellään osastoilta toisille, koska henkilökunta haluaa valkata potilaista ne, joita suostuvat hoitamaan. Minun mielestäni tuollaisella asenteella ei pitäisi ryhtyä hoitoalalle.

Ehkä nykyajan ihmiset ovat laiskoja, tai heillä ei ole arvoja eikä kunniantuntoa. Miten sitä joskus ennen vanhaan sitten hoidettiin urheasti vaikka mitä tarttuvia tautejakin, tuberkuloosia ja koleraepidemioita. En syytä laiskuudesta tai arvomaailman koventumisesta hoitoalalla työskenteleviä, kyse on yhteiskunnan ajamasta arvomaailmasta, sekä ihmisten muuttuneesta suhtautumisesta työhön. Näin on monilla muillakin aloilla. Ehkä sairaanhoitokin on oikeasti joskus ollut kutsumusammatti, sillloin kun se oli nykyistäkin huonommin palkattua ja hoitaja altisti itsensäkin mm. vakaville tartuntariskeille työssään.

Kuutar kirjoitti:Hoitopaikka pitää määrittää sen mukaan, minkätasoista hoitoa kyseinen potilas tarvitsee.

Ruotsin tilanteesta en tiedä, mutta Suomessa tuo on helpommin sanottu kuin tehty, jos on paljon potilaita, jotka keskenään vertailtuna tarvitsisivat samantasoista hoitoa. Heidät pannaan keskenään jonoon, ja katsotaan kellä on suurin tarve.

Esim. psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa systeemi voi toimia niin, että kroonistuneet mielisairaat pannaan pois erikoissairaanhoidosta, jotta sinne pystyttäisiin ottamaan uusia sairastuneita heidän tilalleen. Yhtään ei auta, että kroonistuneetkin mielisairaat tarvitsisivat erikoissairaanhoitoa erikoislääkäreineen koska yleislääkäreiden pätevyys ei riitä mielisairauksien hoitoon.
Ei käytännössä ole mahdollista toimia noin kuin sanoit; että kaikkien potilaiden hoitopaikka voitaisiin määritellä pelkästään sillä perusteella minkätasoista hoitoa kukin potilas tarvitsee. Resurssit loppuisivat auttamattomasti kesken, koska niin moni tarvitsisi vähintäänkin erikoissairaalatasoista hoitoa.

Näin siis Suomessa. Ehkä Ruotsissa asiat ovat sillä tavoin paremmin, että jos ja kun siellä asetetaan potilaita 'paremmuusjärjestykseen', syynä ovat vain ja ainoastaan hoitotahojen asenteet, ei mikään resurssipula.

PS. Esim. skitsofreniapotilaan joutuminen terveyskeskuksen yleislääkäreiden hoiviin on sillä tavoin hyvä asia, että hän silloin hän saa hyvän somaattisen hoidon. Mutta saako hän hyvää hoitoa psykiatriseen sairauteensa, se on toinen juttu.
Psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa tuppaa olemaan toisin päin; psykiatrisen potilaan somaattinen puoli jää vaille huomiota, koska psykiatrian osaajien resurssit eivät riitä somaattisen puolen hoitamiseen...
Tämäkin Suomessa, koska Ruotsista minulla ei ole mitään tietoa.

Taidan ruotsia.

Mirri: Siitä asiasta minulla on kokemuksia jo 80-luvulta. Kehitysvammainen sairaalahoitoa tarvitseva lapsi siirrettiin herkästi pois keskussairaalasta kauas 'korpeen' kehitysvammahuollon keskuslaitoksen sairaalaosastolle. Syy oli selkeä ja yksinkertainen; hän kuormittaa lastenosaston henkilökuntaa liikaa, ja henkilökunta ahdistuu hänen psyykkisen oireilunsa vuoksi. Ei kuulostanut ollenkaan mukavalta perustelulta, mutta kroonisesta hoitajapulasta kärsivällä osastolla inhimillinen ja ymmärrettävä selitys se oli. Kehitysvammainen pieni potilas ahdistui sairaalaympäristöstä, henkilökunta ahdistui hänen ahdistuneisuudestaan... Kierre oli valmis, eikä lastenlääkäri nähnyt muuta ratkaisua kuin kehitysvammaisen potilaan sairaalahoitoa vaativan somaattisen sairauden hoitamisen muualla kuin keskussairaalan lastenosastolla. Eivät lääkärit sellaisia ratkaisuja mielellään tehneet; lastenlääkärit olisivat mieluiten pitäneet pienen potilaansa omassa hoidossaan. Heillä kuitenkin oli paljon muitakin potilaita ja lisäksi huoli ja vastuu henkilökunnan jaksamisesta.

Ihmettelen kyllä todella paljon tuollaista menettelyä. Hoitajien hyvinvointia siis pidettiin tärkeämpänä, kuin lapsen hyvinvointia. Yhden tuttavieni down-lapsi sai kyllä hoitoa somaattisiin sairauksiinsa ihan yliopistollisen sairaalan osastolla. En ole ikinä ennen tuota ohjelmaa kuullut tuollaisesta menettelystä, että ihmistä ei hoidettaisikaan sen mukaan mitä hän sairastaa, vaan ominaisuuksiensa perusteella.

Psykopatologia kirjoitti:Taidan ruotsia.

Katso se ohjelma sitten.

Psykopatologia kirjoitti:Kyse on valinnoista, kun kaikkia ei hoideta maksimaalisesti, mikä on hyvä.

Hyvä juttu siihen asti, kun itse kuuluu hoidettavien joukkoon. Sitten kun ei enää hoideta, ei ole enää kivaa.

Ajattelen asiaa valtakunnan kannalta, kuten kuuluu.