Psykopatologia kirjoitti:Minusta tuollaiset ruokaesimerkit ontuvat.
Relevanssi voisi löytyä esimerkiksi liharuoan ja kaurapuuronm kombinaatiosta.
Hilppa kirjoitti:Psykopatologia kirjoitti:Minusta tuollaiset ruokaesimerkit ontuvat.
Relevanssi voisi löytyä esimerkiksi liharuoan ja kaurapuuronm kombinaatiosta.
Etkö tarkoittanutkaan, että surrealistisuuden yhdistäminen Siltaan ei ollut mielestäsi onnistunut?
Minä otin esimerkiksi fuusioruuan, koska se ei mielestäni ole kovin onnistunut kulinaarinen elämys. Herkullisista ruuista tehdään perusmättöä tarjoamalla kaikki kerralla samasta pöydästä. Oli johonkin aikaan kovin suosittu hittituote.
joku kirjoitti:Taidat unohtaa, että Saga on sen ryhmän johtaja kanssa. Hän käskyttää kaikkia.
Sitten, kun tulee pieni ongelma, hän juoksee juoruilemaan ylemmälle esimiehelle. Koska ei pitänyt miehestä, koska hän avoimesti on nauranut Sagalle. Eli S kosti.
Hilppa kirjoitti:Ehkä sitten myös selviää, kuka murhasi Gertrudin. Rasmus? Ei. Hiukset näyttivät jotenkin erilaiselta.
Ehkä olen pettynyt käsikirjoittajien yritykseen syventää roolihahmoja.
Miksi perhesarjasta tulikin yht'äkkiä kyynistynyt tarina?
Paluu Yleistä ja ajankohtaista
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa