Palle kirjoitti:Mirrin mielestä on siis oikein, että mies sijoittaa koko omaisuutensa yhteiseen pesään, johon nainen tulee tyhjin käsin ja eron jälkeen vie puolet mukanaan?
Maailma on näin rakennettu, joten pitäisi ymmärtää tehdä avioehto. Mutta aika harva mies sen rakkauden huumassa ymmärtää tehdä ja tämä antaa oivan tilaisuuden saalistajanaisille.
Olen ymmärtänyt, että maatiloilla kärsitään nimenomaan naisen puutteesta. Jos tilan omistavat isännät haluavat naisen orjakseen, ei ole näkyvissä helpotusta ongelmaan.
Mikä yhteinen pesä se semmoinen on, joka todellisuudessa on miehen omaisuutta ja pysyy sellaisena?
Menneinä vuosikymmeninä kävi jopa niin, että kun rengistä tuli isäntä hänen mentyään talon tyttären kanssa naimisiin, koko vaimon omaisuus siirtyi hänen hallintaansa. Kukaan ei enää hiiskahtanutkaan siitä, että mies tuli taloon tyhjin käsin ja otti avioliitossa haltuunsa talon tyttären maat ja metsät. Vaimo teki töitä ilmaiseksi omalla tilallaan puolisonsa vahtiessa hänen omaisuuttaan. Omaisuudestaan vaimo hyötyi sen verran, että hänellä oli katto pään päällä, ruoka ja vaatteet; nekin aviomiehen myöntämän 'taskurahan' puitteissa.
Avioehdosta ei puhuttu mitään, ja tuskin tämä rengistä isännäksi ylennyt mies olisi sellaiseen nöyryytykseen suostunutkaan; hän meni naimisiin talon tyttären kanssa nimenomaan päästäkseen käsiksi tämän omaisuuteen. Vaimo oli loukussa: toki hän saattoi erota, mutta silloin hän olisi menettänyt puolet perintötilastaan, ties miten vanhasta sukutilasta.
Luulen, että vastaavanlaisia kertomuksia löytyy Suomesta pilvin pimein, ne vain on häivytetty jonnekin. On aivan kuin unohdettu, että moni yleni isännäksi ja tilan omistajaksi kotivävynä olemisen kautta.
Siellä elämää maaseudulla osioon kirjoitetaan n yksi viesti vuodessa.