. Asuin lapsena niin lähellä leikkikenttää, että siellä tuli muutaman vuoden ajan käytyä lähes päivittäin. Kesäisin en käynyt, koska vietimme kesät maalla. Tiedän, että siellä oli kesäisin samanlaista toimintaa kuin muuallakin, muun muassa ruokatarjoilua, mutta se jäi minulta kokematta. Myös suuri, mutta matala uima-allas tietääkseni täytettiin kesäksi vedellä.
Sen sijaan talvisin laskettiin korkeasta ja pitkästä jäämäestä fankuilla (vanereilla) tai isolla kelkalla. Kun kasvettiin, niin laskettiin myös seisoviltaan pelkillä kengillä, mikä oli aika vaarallistakin; jäämäessä oli puolisen metriä korkeat jäiset reunat ja kaatuminen kovassa vauhdissa olisi voinut olla kohtalokasta. Meillä taisi olla hullun tuuria; muistan vain yhden kerran, kun naapurin pojalta lähti kaatumisen yhteydessä etuhammas. Se käytiin keräämässä talteen ja hammaslääkäri istutti sen takaisin.
Talviaktiviteetteihin siellä kuului myös luisteleminen (aika pieni kenttä) ja hiihtäminen. Siellä oli hyvä hiihtää kansanhiihtoa, kun leikkikenttää ympäröi kolmelta suunnalta metsä ja oli merkitty latu.
Jos sää ei sallinut ulkona olemista, oltiin sisällä, missä oli mahdollista pelailla ja askarrella ja jopa kutoa pieniä mattoja kangaspuilla. Leikkikenttä ohjasi myös jonkinlaista näytelmätoimintaa ja olin itse mukana ainakin kahdessa esityksessä: Käpylän kansakoululla ja Kustaankartanon vanhainkodilla.
Vaikka en kesäisin ollutkaan maisemissa, käytin kevät- ja syksyaikaan monipuolisesti leikkikentän tarjontaa: liukumäkeä, kiipeilytelinettä, vinhaa vauhtia pyörivää karusellia, keinulautaa ja puujalkoja. Lisäksi ulkona oli mahdollisuus pelata muun muassa koronaa ja leikkiä kotileikkejä leikkikentän astioilla ja leluilla.
Hieno paikka ja hyviä muistoja!