Kuutar kirjoitti:Ongelma on ennen kaikkea se, että GM-yhtiö voi vaatia korvauksia viljelijältä, jonka peltoon GM-kasvit ovat tahattomasti levinneet. Näin Monsanto on ainakin toiminut, eikä mikään estä muitakaan GM-yhtiöitä toimimasta samoin, jos tilanteesta voi syyttää viljelijää.
Tuokin on ongelma, mutta pahempana ongelmana pidän Roundup Ready- ja Monsanto-tapauksessa sitä, että viljelykasveista on tehty kestävämpiä herbisidiä vastaan sen vuoksi, että voitaisiin käyttää enemmän herbisidejä ja siten muka tuottaa ravintokasveja ympäristöystävällisin viljelymenetelmin. Kyseessä on kaikkea muuta kuin Monsanton sanoin mainostama "sustainable" viljelykasvien tuotantomenetelmä.
Psykopatologia kirjoitti:Toivottavasti geenimuunneltu ruoka saadaan mahdollisimman nopeasti ihmiskunnan käyttöön.
Minä en toivo kyseisten menetelmien nopeaa käyttöönottoa ennen kuin tuote on kunnolla testattu enkä ilman kasvibiologien ja kasviekologien mukanaoloa kehittelytyössä. Kehittyvien maiden pienviljelijät harvoin hyötyvät tehotuotantoon tarkoitetuista lajikkeista, koska heillä ei ole varaa investoida lannoitteisiin eikä kasvinsuojeluaineisiin, joita tehotuotantoon jalostetut hybridilajikkeet vaativat. Jalostetun kasvin parannetut kasvuominaisuudet eivät toteudu, jos viljelymenetelmä muutoin ei ole tehotuotantomenetelmä. Lisäksi GM-kasvien käyttö on sidottu niitä tuottavaan yritykseen, jonka hallussa patentoitu lajike on. Ominaisuus ei välttämättä periydy seuraavaan siemensukupolveen tai kasvi voi olla jalostettu steriiliksi eikä näinollen viljelijä saa siementä uuteen satoon, vaan joutuu ostamaan siemenet patentin haltijalta, joka tahkoo voittoja köyhän viljelijän kustannuksella. Usein kehittyvien maiden pienviljelijät hyötyvät parhaiten kestäviä olosuhteisiin sopeutuneita vanhoja lajikkeita viljelemällä.