Asumisessa tärkeintä?

Re: Asumisessa tärkeintä?

ViestiKirjoittaja Hilppa » 11.03.2014 00:14

Psykopatologia kirjoitti:23:02
Tilanne on erilainen, jos joku laite käryää tai jos lieskat lentävät.

Jos vain käryää, ei luutavasti ole mieltä ensin katkaista sähköä pääkatkaisemesta
ja panna kämppä pimeäksi. Töllöin spontaani responssi on lähteä ulos, mahdollisesti
ilman puhelinta yms, ja voi olla vaikea palata enää pimeään huoneistoon katsomaan,
onko palo tms. asettunut.

Meillä kärysi entinen pesukone. Tuli hieman sellaista palaneen muovin katkua, joka haisi pahalle. En enää toista kertaa katkunhajuisen pyykkäyskerran jälkeen uskaltanut konetta käynnistää. Ei ehtinyt siis vielä muodostua varsinaiseksi sähköpaloksi. Korjaaja kävi analysoimassa tilanteen ja sain jotain korvaustakin vakuutusyhtiöltä.

Jos laite pääsee kärähtäminen kunnolla ja nopeasti ihan lieskojen muodostukseen asti, on toimittava nopeasti ja silloin katkaisisin virrat pääkatkaisimesta ja käyttäisin maljakkotemppua, mikäli ehtisin.

Ennen yleisin sähköpaloja aiheuttava kodinkone oli kuvaputkellinen telkkari.
Hilppa
 

Re: Asumisessa tärkeintä?

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 11.03.2014 00:22

Mirri kirjoitti:
Hilppa kirjoitti:Nykyisten rakennusmääräysten mukaan ilmeisesti huoneiston pääkytkin tulisi olla sellaiseen paikkaan asennettu, että voi kohtuullisen helposti sitä käyttää. Jos lapsi on vaarassa tai jokin onnettomuus sähkölaitteen kanssa tapahtunut, olisi pelastajan syytä päästä pääkytkimelle nopeasti.

Sähköiskut ovat eri asia kuin sähkölaitteen aiheuttama tulipalo. Sähköiskun sattuessa voi olla nopeampaa ja tehokkaampaa panna virta poikki pääkatkaisimesta kuin etsiskellä sähköjohtojen seasta oikeaa töpseliä virran katkaisemiseksi. Sähköiskun kohdalla virran katkaiseminen on erittäin tärkeää, se on ensimmäinen pelastustoimi; sähköpalon kohdalla taas ei välttämättä tarvitse edes yrittää panna virtaa poikki.

Milnkälaisella koulutuksella hankitulla asiantuntemuksella sinä Mirri meitä ohjeistat?

Jos lapsi on saanut sähköiskun ja/tai on kiinni verkkovirrassa, lapsi kiskaistaan vaatteistaan irti virtapiiristä. Ei silloin ehdi pääkatkaisimelle mennä.
Sähköpalon kohdalla taas ensimmäinen ja välttämätön toimenpide on katkaista virta joko pääkatkaisimesta tai pistoke pistorasiasta irroittamalla.

Voimavirtasähköiskut ovat asia erikseen, niiden uhreja ei ole syytä mennä vaatteista kiskomaan.
Kyllästynyt
 

Re: Asumisessa tärkeintä?

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 11.03.2014 00:32

Hilppa kirjoitti:... Ennen yleisin sähköpaloja aiheuttava kodinkone oli kuvaputkellinen telkkari.

Niin oli, mutta taulutelevisioiden yleistyttyä, kuvaputkitelkuista on tullut katoavaa kansanperinnettä.

Palopäällikkö muuten sanoi, ettei hän ole nähnyt tai kuullut yhdenkään taulu-TV:n syttyneen.
Kyllästynyt
 

Re: Asumisessa tärkeintä?

ViestiKirjoittaja Hilppa » 11.03.2014 00:35

Petzl on hyvä. Aina mukana.
Hilppa
 

Re: Asumisessa tärkeintä?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 11.03.2014 00:38

Luulen, että Mirri ohjeistaa teitä terveen järjen pohjalta.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Asumisessa tärkeintä?

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 11.03.2014 00:40

Psykopatologia kirjoitti:Luulen, että Mirri ohjeistaa teitä terveen järjen pohjalta.

Mirrin "terve järki" ei ole ainakaan täysin linjassa palopäällikön ohjeiden kanssa.

Luotan enemmän palopäällikön tietoon ja järkeen kuin Mirrin oletuksiin.
Kyllästynyt
 

Re: Asumisessa tärkeintä?

ViestiKirjoittaja Hilppa » 11.03.2014 00:42

Kyllästynyt kirjoitti:
Hilppa kirjoitti:... Ennen yleisin sähköpaloja aiheuttava kodinkone oli kuvaputkellinen telkkari.

Niin oli, mutta taulutelevisioiden yleistyttyä, kuvaputkitelkuista on tullut katoavaa kansanperinnettä.

Palopäällikkö muuten sanoi, ettei hän ole nähnyt tai kuullut yhdenkään taulu-TV:n syttyneen.

Ihmettelin tuota, koska minulla kärähti 2000 alussa (tai jotain) litunäyttö. Töissä.
Hilppa
 

Re: Asumisessa tärkeintä?

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 11.03.2014 00:50

Palovaroittimien toimivuus on syytä tarkistaa vähintään kerran vuodessa - ja tietenkin heti jos/kun ne alkavat ulvahdella pariston heikentyessä.

Sammutuspeitteen käyttöä pitäisi harjoitella (peite taitellaan niin, että omat kädet ovat peiton takana suojassa) ja sammuttimen sokan irroitus syytä opetella ennen todellista tarvetta.
Kyllästynyt
 

Re: Asumisessa tärkeintä?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 11.03.2014 00:52

Palopäällikön ohje on annettujen tietojen pohjalta stereotyyppinen
eikä välttämättä ota huomioon spesifiä ja/tai kokonaistilannetta.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Asumisessa tärkeintä?

ViestiKirjoittaja Hilppa » 11.03.2014 00:55

Psykopatologia kirjoitti:Palopäällikön ohje on annettujen tietojen pohjalta stereotyyppinen
eikä välttämättä ota huomioon spesifiä ja/tai kokonaistilannetta.

Aivan sama tilanne netistä poimittujen ja luettujen ohjeiden suhteen.
Hilppa
 

Re: Asumisessa tärkeintä?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 11.03.2014 01:03

Jos NYT Joikulla ja Kyllästyneellä kärtsäisi, tilanne olisi aivan erilainen.

Taas jos jo liekit hulmuaisivat, tilanne olisi erilainen.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Asumisessa tärkeintä?

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 11.03.2014 01:04

Hilppa kirjoitti:
Kyllästynyt kirjoitti:
Hilppa kirjoitti:... Ennen yleisin sähköpaloja aiheuttava kodinkone oli kuvaputkellinen telkkari.

Niin oli, mutta taulutelevisioiden yleistyttyä, kuvaputkitelkuista on tullut katoavaa kansanperinnettä.

Palopäällikkö muuten sanoi, ettei hän ole nähnyt tai kuullut yhdenkään taulu-TV:n syttyneen.

Ihmettelin tuota, koska minulla kärähti 2000 alussa (tai jotain) litunäyttö. Töissä.

Ei kai se mahdotonta ole, mutta ilmeisesti huomattavan harvinaista kuitenkin, ainakin verrattuna vanhojen kuvaputkitelkkareiden syttymisiin.

Palopäällikkö kertoi TV-palosta, jossa kotona yksin ollut lapsi oli levittänyt paksun maton TV:n päälle, ja työntänyt (TV-pöydässä oli pyörät) koko telkkarin parvekkeelle. Sulkenut asunnon ovet ja ikkunat, poistunut rappukäytävään ja soittanut palokunnalle. Vauriot kuulemma jäivät kärynneeseen mattoon ja tuhoutuneeseen telkkariin. Toisenlainen tapaus oli se, kun aikuinen mies oli vastaavassa tilanteessa kiskonut palavan TV:n rappukäytävään, sulkenut asunnon oven, jäänyt itse sisälle ja soittanut palokunnan.
Koko rappukäytävä oli täyttynyt savusta ja seuraukset olisivat voineet olla paljon pahemmatkin, jopa hengenvaaralliset.
Kyllästynyt
 

Re: Asumisessa tärkeintä?

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 11.03.2014 01:17

Psykopatologia kirjoitti:Jos NYT Joikulla ja Kyllästyneellä kärtsäisi, tilanne olisi aivan erilainen.

Taas jos jo liekit hulmuaisivat, tilanne olisi erilainen.

Tietenkin olisi erilainen; Joikulle palokunta saapuu matkojen takaa, luultavasti vasta sitten kun kaikki on jo palanut.
Meille palokunta tulisi parissa minuutissa.
Meillä on neljä uloskäyntiä ja sähkökaappi ulko-oven vieressä, Joikulla sähkötaulu kellarissa. Uloskäyntien lukumäärää en tiedä.

Sen kuitenkin tiedän, ettei Joikun väite Hilpan väärässä olemisesta pidä paikkaansa.
Kyllästynyt
 

Re: Asumisessa tärkeintä?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 11.03.2014 01:18

Molemmissa tapauksissa (yllä) pääsähköt olivat päällä.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Asumisessa tärkeintä?

ViestiKirjoittaja Hilppa » 11.03.2014 01:21

Hilppa kirjoitti:
Psykopatologia kirjoitti:Palopäällikön ohje on annettujen tietojen pohjalta stereotyyppinen
eikä välttämättä ota huomioon spesifiä ja/tai kokonaistilannetta.

Aivan sama tilanne netistä poimittujen ja luettujen ohjeiden suhteen.

Lisään vielä siitä palopäällikön luennosta. Saksassa oli panostettu valistukseen ja saatu aikaan kotitalouksien palojen määrissä huomattava lasku. Ja säästö vakuutusmaksuissa. Loppujen lopuksi kyse on kuluttajien tavoista, tottumuksista ja ennakoinnista ja vaaratilanteen sattuessa kaavamaisesta opetellusta toiminnasta.
Hilppa
 

Re: Asumisessa tärkeintä?

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 11.03.2014 01:22

Psykopatologia kirjoitti:Molemmissa tapauksissa (yllä) pääsähköt olivat päällä.

Siitä ei ollut puhetta.
Kyllästynyt
 

Re: Asumisessa tärkeintä?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 11.03.2014 01:42

Joiku kirjoitti:
Hilppa kirjoitti:
Joiku kirjoitti:Kaikkein ekana se sähkölaite pitää irrottaa seinästä ja jos se ei onnistu, ei sen päälle voi kusaista vaan pitää poistua ja hälyttää palokunta.

Nopeinta ja suositeltavinta on pääkytkimestä virran katkaisu.

Eipä taida olla noin. Esim. mun talon pääkytkin sijaitsee sähkökaapissa ja ensin pitäisi mennä raput alas. Kyllä aika monessa talossa se laitteen sähköjohto on nopeinta irroittaa. Jos on ilta ja pimeää ja tv syttyy palamaan ja sie katkaiset pääkytkimestä valon, niin miten hommaa jatkat pimeässä? Jos tarvitsee soittaa palokunta, pimeässä ei niin vain löydy puhelin. Jos palo on niin pieni, niin pimeässä voi olla vaikea etsiä vesiastiaa.

Minusta tässä ei ole mitään väärää.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Asumisessa tärkeintä?

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 11.03.2014 01:43

Psykopatologia kirjoitti:
Joiku kirjoitti:
Hilppa kirjoitti:
Joiku kirjoitti:Kaikkein ekana se sähkölaite pitää irrottaa seinästä ja jos se ei onnistu, ei sen päälle voi kusaista vaan pitää poistua ja hälyttää palokunta.

Nopeinta ja suositeltavinta on pääkytkimestä virran katkaisu.

Eipä taida olla noin. Esim. mun talon pääkytkin sijaitsee sähkökaapissa ja ensin pitäisi mennä raput alas. Kyllä aika monessa talossa se laitteen sähköjohto on nopeinta irroittaa. Jos on ilta ja pimeää ja tv syttyy palamaan ja sie katkaiset pääkytkimestä valon, niin miten hommaa jatkat pimeässä? Jos tarvitsee soittaa palokunta, pimeässä ei niin vain löydy puhelin. Jos palo on niin pieni, niin pimeässä voi olla vaikea etsiä vesiastiaa.

Minusta tässä ei ole mitään väärää.

Ei olekaan, mutta Joiku väitti Hilpan olevan väärässä.
Kyllästynyt
 

Re: Asumisessa tärkeintä?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 11.03.2014 01:44

0.44
Se, mikä on nopeinta, voi olla parasta.

Kaikilla ei myöskään ole fikkareita käsillä
(ainakaan silloin kun tarvitsisi).
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Asumisessa tärkeintä?

ViestiKirjoittaja Mirri » 11.03.2014 01:46

Kyllästynyt kirjoitti:Milnkälaisella koulutuksella hankitulla asiantuntemuksella sinä Mirri meitä ohjeistat?

Jos lapsi on saanut sähköiskun ja/tai on kiinni verkkovirrassa, lapsi kiskaistaan vaatteistaan irti virtapiiristä. Ei silloin ehdi pääkatkaisimelle mennä.
Sähköpalon kohdalla taas ensimmäinen ja välttämätön toimenpide on katkaista virta joko pääkatkaisimesta tai pistoke pistorasiasta irroittamalla.

Voimavirtasähköiskut ovat asia erikseen, niiden uhreja ei ole syytä mennä vaatteista kiskomaan.

Kyllästynyt, en ohjeista teitä minkäänlaisella koulutuksella tai asiantuntemuksella, enkä muutenkaan. Minulle on aivan sama miten pelastaudutte sähköpalojen keskeltä vai pelastaudutteko mitenkään.

Elävässä elämässä minulla kuitenkin on velvollisuus tietää jotakin erilaisista hätätilanteista ja niissä toimimisesta. Pelastustoimista vastuullisena on täytynyt tietää miten toimia missäkin tilanteessa siltä varalta, että joskus tulisi eteen tosi tilanne. Niinpä olen vuosien varrella käynyt läpi lukemattomat palosammutusharjoitukset sun muut turvallisuuskoulutukset, työnantajan velvoittamana. Sitä paitsi nykyisin sähköturvallisuuskoulutus kuuluu ammatteihin, joissa työskennellään sähkölaitteilla.

Sähköpalon sattuessa toki katkaistaan virta, jos on mahdollista tehdä niin vaarantamatta mitään tai ketään. Muttei se aina ole mahdollista.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 22314
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

EdellinenSeuraava

Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron