Eipä kestä; minustakin se oli ilahduttava löytö, hyvä esimerkki netin mukavuuksista. Tuskin päästäisiin käsiksi noihin teoksiin, ellei niitä olisi pantu nettiin mahdollisimman monien ulottuville.
Lonnrot.netissä on myös luettavissa löytöjä, kuten Santeri Alkion Eeva, kiehtova tarina pikkutytöstä, jonka kanssa aikuisilla oli monia nykyajan ongelmia, vaikka elelikin 1800-luvun loppupuolella:
Itku pääsi kuitenkin vasta kotona; siitä syystä kaiketi, että seikka
tiettiin siellä jo ennen kuin hän kotiin lähtikään. Miksi mailmassa
niin kielitään... Olisi saanut kotiväeltä salassa pysyä...
Koulunkäynti kesti kuitenkin kaksi lukukautta. Oli siellä hyväkin olla
silloin, kun sattumalta kotiluvut osasi ulkoa, mutta häpeärangaistuksia
sai hän myöskin kokea useasta laadusta, huolimattomuutensa tähden.
Kyllä jo ensi lukukaudella heräsi halu erota pois koulusta, kun tuo
säännöllisyys ja lukeminen niin rasittavalta tuntui. Mutta tuota halua
ei viitsinyt ilmoille tuoda, kun jo ikää oli siihen määrään, että osasi
hämäränlaisesti selvittää että tämä tunne oli sitä sukua, jota
laiskuudeksi sanotaan. Tuon eroittamisky'yn, sen verran kuin hänellä
sitä oli, oli hän koulussa oppinut. Se oli luonteesen hieman
takertunut; kuitenkin sen verran että se tottumuksen seasta pilkisti
esiin, niin kuin hyvä hedelmä ohdakkeisessa pellossa.
Eeva ei siis puhunut eroamisestansa mitään ratkaisevaa, ainoastaan
toisinaan äidille sinne päin viittaili.
Kun toinen lukukausi meni ja Eeva sai todistuksen koulusta, niin osotti
se ylimalkaan hyvin kehnoa edistystä. Sen johdosta pääsi kotona isän ja
äidin keskuudessa ensin vallalle se mielipide, että opettaja ei ollut
huomannut tytön kykyä ... osasihan hän niin hyvästi lukea ... taikka
oli opettaja ainakin ollut oikullinen ja jostain nurjamielisyydestä
pistänyt todistukseen niin alhaiset arvonumerot.
Isä katseli kauan miettiväisenä todistusta ja imeskeli piippuaan. Hän
oli luullut tyttönsä muita etevämmäksi koulussa, sen suulaan puhetavan,
reippaan ja vakaan käytöksen tähden. Tuo tuostakin hän kysäsi Eevalta,
montako numeroa se ja se sai. Eeva ei kehunut tietävänsä, vaikka useita
olisi kyllä tiennytkin.
"Laiska olet ollut," sanoi isä vihdoin.
"Vaikka minä olen kyllä koettanut muistuttaa," liittyi äiti.
"Enpä ole ollut laiskempi kuin muutkaan... Toiskan Lissu ja Varvikon
Maiju, enjo."
"Älä änkkää, laiska olet ollut," toisti ukko.
"Olispa saanut kyllä olla ahkerampi, ettei olisi noin huonosti käynyt.
Noo, kyllä se on toisinaan koettanutkin, mutta kuinka se lie ... eihän
se ole huono oppimaankaan," puheli äiti.
"Mitä ... laiska, ei mitään muuta."
"Johan se niin on. Pitää paremmin nyt koettaa."
"Olkoonpa nyt koulutettu, mitä on koulutettu, eipä se siitä sen
valkoisemmaksi taida tulla... Pääsee hän sitä nyt jo silläkin taidolla
mailman läpi, jos pääseekään. Ihmisiä on tullut noista toisistakin,
vaikka eivät kansakoulussa päivääkän ole olleet."
"Jopahan sitä nyt jo ruvetaan kotitoimissakin Eevaa kaipaamaan."
"Niin, ja muutenkin... Laiskaksi vaan koulussa oppii, jos muutakin, kun
siellä kaiket päivät vaan laiskana jollitellaan."
Eeva kuunteli isän puhetta harmistuneena. Vaikka hän itsekin puolittain
kammosi koulua ja sieltä tullessa jo oli ajatellut ettei sinne enää
menisi, niin hän kuitenkin huomasi ettei isän puheessa ollut perää, kun
hän koulua laiskuuden oppipaikaksi soimasi. Olihan tyttö itse kokenut
koulutyön raskaaksi ja että kotona sai helpommalla olla. Paitsi sitä
jostain syystä, joka ei hänelle itsellekään selvinnyt, oli hän tottunut
koulua kunniassa pitämään ja ajattelemaan että kaikki ihmiset sitä
pitävät puolittain yhtä pyhänä kuin kirkkoa. Kun nyt isä tällä tavalla
puhui, sai hän yht'äkkiä ikään kuin poistamattoman halun puolustaa sitä
laitosta, josta itsellä oli ikäviä, vaan myöskin hupaisia muistoja.
"Se on valhe!" Eeva innostuneena huudahti. Isä ei ollut tottunut tytön
julkeata puhetapaa moittimaan. Ja kun hän nyt muuten tahtoi lakata koko
asiata ajattelemasta, ei hän puhunut enää mitään.
http://www.lonnrot.net/etext.htmlMiten Eevalle käy, sitä en vielä tiedä.
Minulle on uusi elämys, että kirjaa voi ihan oikeasti lukea näyttöruudulta, ja jopa oikein mukavasti. Ja että kirjoihin voi päästä käsiksi näin helposti, sukeltaa vain nettiin. Olen ollut ennakkoluuloinen nettilukemista kohtaan, mutta nyt parin päivän sisällä huomannut lukemisen olevan yllättävän vaivatonta; valaistus on sopiva, kirjasimen koon saa mieleisekseen, ja Lonnrot.netissä teksti on muodossa, joka siteerauksesta näkyy, ei pitkinä ja takkuisina riveinä...
