Tuomiopäivän saarnaajat

Tuomiopäivän saarnaajat

ViestiKirjoittaja Mirri » 06.08.2024 19:34

"Praying for Armageddon
Yhdysvaltojen varakkaan kristillisen oikeiston uskomukset ohjaavat maan politiikkaa ja heijastuvat Lähi-idän tilanteeseen.
Vaikutusvaltaiset poliitikot näkevät Israelin avainasemassa tuomiopäivän eli lopun aikojen ennustuksissa.
Seurauksena on amerikkalaisen demokratian heikentyminen ja väkivallan kärjistyminen Lähi-idässä.
Ohjaajat: Tonje Hessen Schei & Michael Rowley (Praying for Armageddon, Norja 2023)"
https://areena.yle.fi/1-51013219

Venäjän kohdalla voidaan väittää, että Putin käyttää uskontoa vallan välineenä. Mutta kuka tai mikä taho Yhdysvalloissa tekee samoin; ainakaan ei voida osoittaa yksittäistä psykopaattia, joka olisi yhdysvaltalaisen 'joukkopsykoosin' takana omien valtapyrkimystensä vuoksi. Päin vastoin Trumpin valtakaudella oli nähtävissä, että uskonnollisessa 'joukkopsykoosissa' oleva taho käytti häntä hyödykseen. Yksi huipennus yhdysvaltalaisten hurskaiden uskonnollisten tahojen voimasta nähtiin Trumpin päättäessä siirtää USA:n Israelin suurlähetystön Jerusalemiin - tai hänet manipuloitiin tekemään niin.

Puolitoistatuntinen dokumenttielokuva on järkyttävän ajankohtainen, ja se on ravistelevaa katsottavaa.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 22108
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Tuomiopäivän saarnaajat

ViestiKirjoittaja Mirri » 06.08.2024 21:59

Kirkko ja Kaupunki 19.10.2023.

Patriarkka Kirill: ”Ydinaseemme luotiin Jumalan kaitselmuksen ansiosta”
Venäjän ortodoksisen kirkon johtajan, patriarkka Kirillin mukaan Neuvostoliiton tiedemiehet loivat ydinaseita vuonna 1833 kuolleen Pyhittäjä Serafim Sarovilaisen suojeluksessa.

Yksi Venäjän ortodoksisen kirkon tärkeimpiä pyhiä ja itse Jumala ovat patriarkka Kirillin mukaan antaneet siunauksensa sille, että Venäjä on ydinasemahti. Kirill sanoo ydinaseiden pelastaneen Venäjän, maan, jolla on jumalallinen tehtävä.
– Tiedemiehet loivat aseita Pyhittäjä Serafim Sarovilaisen suojeluksessa, koska Jumalan sanoin kuvaamattoman kaitselmuksen ansiosta nämä aseet luotiin Sarovin luostarissa, Kirill sanoi.
Asiasta ovat kertoneet muun muassa The Moscow Times, Latviassa toimiva venäjänkielinen uutissivusto Meduza ja Suomessa Iltalehti.

Kirill nimitti keskiviikkona Venäjän ydinkeskusta johtavan fyysikko Radi Ilkajevin Sergei Radonežilaisen ritarikunnan ritariksi. Ydinkeskus sijaitsee Sarovin kaupungissa, joka oli Neuvostoliiton aikana ulkopuolisilta tiukasti suljettu, jopa kartoista poistettu kaupunki. Siellä kehitettiin Neuvostoliiton ensimmäiset ydinaseet 1940-luvulla.
Tätä ennen kaupunki oli ortodoksisen kirkon tärkeä keskus ja se sai nimensäkin Sarovin luostarin mukaan. Luostarissa asui vuosina 1778–1833 pyhittäjä Serafim Sarovilainen, jota on niin Venäjällä kuin muuallakin ortodoksisessa maailmassa laajasti arvostettu pyhä.

Kun kommunistit nousivat valtaan Venäjän vallankumouksessa, he aloittivat uskonvainot. Vuonna 1926 he ottivat haltuunsa Sarovin luostarin. Luostarista tehtiin ensin NKVD:n vankila ja sitten asetehdas. Toisen maailmansodan aikana entisen luostarin alueella kehitettiin Katjusa-raketinheittimiä. Sitten luostari räjäytettiin.
Serafimin pyhäinjäännökset katsosivat ja löydettiin uudelleen vasta vuonna 1991 Pietarista, Uskonnon ja ateismin museosta. Nyt kaupungissa on jälleen kirkko, patriarkka Kirillin pyhittämä.

Kaikki tämä ortodoksisen kirkon ja Venäjän traaginen historia on patriarkka Kirillillä tiedossa. Tästä huolimatta hän sanoi Ilkajevin kunnianosoituksen luovutustilaisuudessa, että nimenomaan Serafim Sarovilainen antaa suojeluksensa ydinaseiden kehittämiselle.
Kirill kehui puheessaan Ilkajevia erinomaiseksi venäläiseksi tiedemieheksi, joka kulkee ydinkeskuksen perustajan Igor Kurtšatovin jalanjäljissä. Kurtšatov nimitettiin Neuvostoliiton ydinaseohjelman johtajaksi vuonna 1943. Vuonna 1949 Neuvostoliitto räjäytti ensimmäisen atomipomminsa. Nyt Venäjällä on noin 4 500 ydinkärkeä.
– Ilman Kurtšatovin ja hänen kollegoidensa työtä on vaikea sanoa, olisiko maatamme enää olemassa, patriarkka Kirill sanoi.

Hänen mukaansa ydinaseet ovat taanneet sen, että Venäjä on säilynyt itsenäisenä ja vapaana. Sen vuoksi aseiden kehittäjiä pitää ylistää ja säilyttää heidän muistonsa venäläisten sydämissä ja mielissä.
Venäjän ydinasejoukoilla on nykyään oma suojeluspyhimys, nimenomaan vuosina 1754–1833 elänyt Serafim Sarovilainen. Pyhittäjä Serafimin sanomista ajatuksista kuuluisin on: "Hanki sielun rauha, niin tuhannet ympärilläsi pelastuvat."
Venäjän ortodoksisen kirkon nykyinen patriarkka hakee sielunrauhan sijaan pelastusta ydinaseista.


https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/patri ... -ansiosta-
Avatar
Mirri
 
Viestit: 22108
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Tuomiopäivän saarnaajat

ViestiKirjoittaja Palle » 10.08.2024 23:10

Kirill on Putinin kaveri KGB ajoilta.

Venäläiset uskovat olevansa Jumalan valittu kansa ja Moskovan olevan kolmas Rooma.
Ko on ilonen luanto, ni kaikki maistuu hyvältä
Avatar
Palle
 
Viestit: 6826
Liittynyt: 12.03.2018 23:03

Re: Tuomiopäivän saarnaajat

ViestiKirjoittaja Mirri » 12.08.2024 22:17

Noin on.

USA:ssa on vahva kristillisfundamentalistinen, nationalistinen äärioikeisto, joka uskoo Amerikan olevan - Israelin rinnalla - Jumalan valittu kansa. Uskoo niin kiihkeästi, että on valmis tarttumaan aseisiin 'jumalallisen profetian' toteutumiseksi niin Lähi-Idässä kuin Yhdysvalloissa. Keulahahmona Donald Trump.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 22108
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Tuomiopäivän saarnaajat

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 13.08.2024 16:51

Mirri kirjoitti:... USA:ssa on vahva kristillisfundamentalistinen, nationalistinen äärioikeisto, joka uskoo Amerikan olevan - Israelin rinnalla - Jumalan valittu kansa. Uskoo niin kiihkeästi, että on valmis tarttumaan aseisiin 'jumalallisen profetian' toteutumiseksi niin Lähi-Idässä kuin Yhdysvalloissa. Keulahahmona Donald Trump.
Weird.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9336
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Tuomiopäivän saarnaajat

ViestiKirjoittaja Mirri » 14.08.2024 20:36

Joo.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 22108
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Tuomiopäivän saarnaajat

ViestiKirjoittaja Palle » 16.09.2024 18:48

Kuva
Ko on ilonen luanto, ni kaikki maistuu hyvältä
Avatar
Palle
 
Viestit: 6826
Liittynyt: 12.03.2018 23:03

Re: Tuomiopäivän saarnaajat

ViestiKirjoittaja Mirri » 08.11.2024 20:26

Kyllästynyt kirjoitti:
Mirri kirjoitti:... USA:ssa on vahva kristillisfundamentalistinen, nationalistinen äärioikeisto, joka uskoo Amerikan olevan - Israelin rinnalla - Jumalan valittu kansa. Uskoo niin kiihkeästi, että on valmis tarttumaan aseisiin 'jumalallisen profetian' toteutumiseksi niin Lähi-Idässä kuin Yhdysvalloissa. Keulahahmona Donald Trump.
Weird.

Nyt siitä keulahahmosta tuli Yhdysvaltojen presidentti.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 22108
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Tuomiopäivän saarnaajat

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 09.11.2024 15:31

Olen pettynyt.
Miksi ihmeessä monet naisetkin äänestivät valehtelevaa rikollista presidentiksi. En ymmärrä.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9336
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Tuomiopäivän saarnaajat

ViestiKirjoittaja Palle » 10.11.2024 10:26

Kuubalaiset pakolaiset sanoivat suoraan, miksi äänestivät Trumppia. Demokraattien jutut kuulostivat liika sosialismilta. Heillä on omakohtaista kokemusta sosialismista. Sama monilla muilla eteläamerikkalaisilla.

Asiasta toiseen. Trump kuulemma aikoo kieltää kouluissa opettamasta sellaisia juttuja, että lapset ovat syntyneet väärään ruumiiseen.
Ko on ilonen luanto, ni kaikki maistuu hyvältä
Avatar
Palle
 
Viestit: 6826
Liittynyt: 12.03.2018 23:03

Re: Tuomiopäivän saarnaajat

ViestiKirjoittaja logia » 10.11.2024 12:32

Bookbeatistä löysin tällaisen kirjan, mutta en ole sitä vielä lukenut/kuunnellut, enkä tiedä, kannattaako:

Atte Korhola: Kristillinen äärioikeisto ja Trump
Tyrmäävä kuvaus politisoituneesta uskosta.

Ajankohtainen tietokirja kristillisen äärioikeiston tunkeutumisesta Yhdysvaltain politiikan keskiöön.

Donald J. Trumpin mahdollisuudet palata Yhdysvaltain presidentiksi marraskuun 2024 vaaleissa ovat täysin riippuvaisia evankelikaalikristityistä, jotka ovat hänen uskollisin ja vannoutunein kannattajakuntansa ja näkevät Trumpissa jopa Messiaan. Trumpia ihannoiva kristillinen äärioikeisto on kaapannut republikaanipuolueen käsikassarakseen, jonka avulla se toteuttaa ”dominionismiin” perustuvaa maailmanvalloitustaan.

Kirja valottaa tilanteen taustalla vaikuttavia historiallisia, maailmankatsomuksellisia ja yhteiskunnallisia syitä ja esittää vakavan varoitushuudon: poliittisten näkemysten perusteleminen jumalallisella auktoriteetilla, äärikarismaattisesta kristillisyydestä nousevat opit ja autoritääriset toimintamallit ovat vaarallinen yhdistelmä, joka voi purkautua myös fyysisenä väkivaltana, kuten Capitolin valtaus tammikuussa 2021 osoitti.

Atte Korhola on tietokirjailija ja Helsingin yliopiston ympäristömuutoksen professori, jonka teos Tämä ihmisen luonto (2022) herätti suurta mielenkiintoa rohkeana kuvauksena luonnon ja ihmisen vuorovaikutuksesta. Nyt ilmestyvä Kristillinen äärioikeisto ja Trump on kantaaottava ja herättelevä pamfletti, joka on syntynyt monen vuoden harrastuneisuuden ja autenttisiin lähteisiin perustuvan selvitystyön tuloksena.

https://www.bookbeat.com/fi/book/kristi ... d_source=1
logia
 
Viestit: 1706
Liittynyt: 20.02.2018 15:52

Re: Tuomiopäivän saarnaajat

ViestiKirjoittaja Mirri » 10.11.2024 13:24

Palle kirjoitti:Kuubalaiset pakolaiset sanoivat suoraan, miksi äänestivät Trumppia. Demokraattien jutut kuulostivat liika sosialismilta. Heillä on omakohtaista kokemusta sosialismista. Sama monilla muilla eteläamerikkalaisilla.

Asiasta toiseen. Trump kuulemma aikoo kieltää kouluissa opettamasta sellaisia juttuja, että lapset ovat syntyneet väärään ruumiiseen.

Myös muslimit ovat äänestäneet Trumpia. Eivät sosialismin pelossa vaan yhdistävän arvomaailman vuoksi. Esimerkiksi perhearvot ovat yhteneväiset uskovaisilla kristityillä ja muslimeilla. Trump näyttää ratkaisulta niin fundamentalististen muslimien kuin kristittyjen taistelussa länsimaista maallistumista vastaan. Hyvin on onnistunut mies hämäämään.

Logia, kiitos vinkistä.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 22108
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Tuomiopäivän saarnaajat

ViestiKirjoittaja Palle » 11.11.2024 01:55

Katsokaa tuosta voiko Trumpista tulla diktaattori

https://youtu.be/edzXck0dcPM?si=rwQZY7HpM4LZ8KN4
Ko on ilonen luanto, ni kaikki maistuu hyvältä
Avatar
Palle
 
Viestit: 6826
Liittynyt: 12.03.2018 23:03

Re: Tuomiopäivän saarnaajat

ViestiKirjoittaja Mirri » 11.11.2024 11:29

Arvelen Markku Ruotsilan olevan ilahtunut Trumpin voitosta. Hän kun toimii konservatiivikristittyjen äänitorvena Suomessa; näin minun käsittääkseni.

Arvelen myös, että Trumpista tehdään keulahahmo, jota Amerikan kristillinen äärioikeisto käyttää omiin tarkoituksiinsa. Voi kai toiminta diktaattorimaiseltakin välillä näyttää, jos presidentti uskoo olevansa Jumalan lähettämä suojamuuri pahoja ihmisiä vastaan. Se, että Trump on nationalististen fundamentalistikristittyjen valitsema, estää tehokkaasti mahdollisuudet ryhtyä oikeasti diktaattoriksi, koska kontrolli pelaa ja hän saa valtuutuksen tekemisiinsä omilta kannattajiltaan.

Trump on itse sanonut toimivansa diktaattorina uuden presidenttikautensa ensimmäisen päivän. Se voi hyvin pitää paikkansa.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 22108
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Tuomiopäivän saarnaajat

ViestiKirjoittaja Mirri » 11.11.2024 11:37

Helsingin Sanomat 30.7.2024.
Ihan tavallinen konservatiivi
Historioitsija Markku Ruotsilasta on tullut Suomen virallinen Trump-tulkki. ”Ei se ole ollut mikään projekti tai tarkoitus”, hän sanoo.

Konservatiivinen maailmankuva on ohjannut myös tutkijanuraa. Syvällisimmin Ruotsila on perehtynyt Yhdysvaltojen kristilliseen ja konservatiiviseen oikeistoon. Trumpin kannattajiin.
”Tunnen sympatiaa ihan tavallisia amerikkalaisia kohtaan. Olen amerikkalaisuuden ja sen elämäntavan ihailija.”
Tämä ”tavallinen kansa” ei Ruotsilan mukaan kiinnosta enää tutkijoita ja mediaa. Kuten kunnon konservatiivilta sopii odottaa, tässäkin asiassa ennen oli paremmin.
”Suomenkin historiassa oli vahva vaihe, jolloin koulutettu luokka identifioitui tavalliseen kansaan ja meni pikkukaupunkeihin oppimaan, mitä suomalaisuus on. Ihannoitiin maaseutua ja tavallisia ihmisiä.”

Taustansa takia Ruotsilasta on tullut Suomen virallinen Trump-tulkki, vaikka ”ei se ole ollut mikään projekti tai tarkoitus”.
Ruotsilan olohuone tursuaa Yhdysvalloista ja konservatismista kertovia kirjoja. Sohvapöydällä on kesken Donald Trump Juniorin kirja Triggered. Kirja kertoo, kuinka vasemmisto yrittää hiljentää konservatiivit.
”Väitän, ettei Suomesta löydy toista, jolla on kaksi hyllyllistä Trumpia.”
Taustakeskusteluissa osa tutkijoista pitää Ruotsilan ansioina juuri sitä, että hän on lisännyt Suomessa ymmärrystä trumpilaisuudesta. Samalla kuitenkin epäillään, että Trump-sympatiat värittävät Ruotsilan lausuntoja.

https://www.hs.fi/feature/art-2000010569904.html
Avatar
Mirri
 
Viestit: 22108
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Tuomiopäivän saarnaajat

ViestiKirjoittaja Mirri » 18.02.2025 14:28

Kuva

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/saatam ... d7c884c8ab

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Ei ole vaikea ymmärtää, miksi arvomaailmat ovat nyt törmäyskurssilla, ja miksi USA ja Venäjä ovat tällä hetkellä lähempänä toisiaan kuin Eurooppaa. Trump ja Putin ovat monella tavalla toistensa hengenheimolaisia, ei mahda mitään.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 22108
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Tuomiopäivän saarnaajat

ViestiKirjoittaja Mirri » 01.03.2025 20:23

Tällä hetkellä moni yrittää ymmärtää, mitä Valkoisessa talossa eilen tapahtui, ja miten USA:n johto pystyi nöyryyttämään olemassaolostaan taistelevan maan presidenttiä maailman silmien edessä, että nähtiin oikein korkeimman luokan kiusaamisesitys.

Kuinka ollakaan, Suomesta löytyy ainakin yksi ymmärtäjä - Markku Ruotsila! Hänen mielestään Ukrainan presidentin käyttäytyminen Valkoisessa talossa oli 'äärimmäisen loukkaavaa'.
Kyseinen Ruotsila edustaa suomalaista versiota vastaavista 'tuomiopäivän saarnaajista', jotka palvovat Trumpia USA:ssa.
Tutkija ymmärtää Trumpin ärsyyntymistä Zelenskyihin: ”Äärimmäisen loukkaavaa”
Yhdysvaltojen ja Ukrainen suhteet ovat erittäin pahassa kriisissä presidentti Volodymyr Zelenskyin ”äärimmäisen loukkaavan käytöksen ” vuoksi, sanoo tutkija Markku Ruotsila.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9d43 ... c431a53ea8

Kyseinen tutkija 'unohti' Trumpin aloittaneen provosoinnin jo heti kättelyssä vittuillessaan (anteeksi kielenkäyttöni, mutta sopii tämänhetkisiin tunnelmiin.) Zelenskyin pukeutumisesta. Siitä pukeutumisesta, jota Ukrainan presidentti on käyttänyt koko Venäjän hyökkäyksen ajan, ja joka sopii Ukrainan nykytilanteeseen erittäin hyvin. Tuskin kenelläkään on juolahtanut mieleen paheksua henkiinjäämistaisteluaan käyvän maan johtajan vaatimatonta ja sotilashenkistä pukeutumista.

Presidentti istui kuin kiusaamisen keskelle joutunut pikkupoika Valkoisen talon johtajan joukkoineen ja hoveineen riepotellessa häntä. Sitähän se oli, kun 'lehdistötilaisuuteen' valikoitunut toimittajajoukkokin oli Trumpin hännystelijöitä. Kuten hyvin kuultiin siinä vaiheessa, kun toimittajakin takertui vieraan vaatetukseen. Zelenskyi vastasi napakasti, että hän pukeutuu pukuun sitten kun sota on loppunut. Vakava vastaus ja totinen aihe, mutta silti hovia nauratti.

Markku Ruotsila taitaa olla ihan tosissaan esittäessään, että Zelenskyin olisi pitänyt esiintyä 'kuningas' Trumpin edessä nöyränä alamaisena, jottei tämän olisi tarvinnut loukkaantua vieraaseensa. Eikö tutkija Ruotsila nähnyt eikä tajunnut, miten Valkoisessa talossa oli pistetty pystyyn oikein kunnon show Ukrainan presidentin lyttäämiseksi? Paitsi että mönkään taisi mennä sikäli, että luultavasti monen silmissä kiusaamisen ja lyttäämisen kohteeksi joutunut henkilö selvisi tilanteesta voittajana ja säilytti arvokkuutensa. Puolustautumisessa ja oman maansa puolustamisessahan ei ole mitään väärää, eikä siinä, että kolmevuotinen sota miehittäjää vastaan voi saada presidentinkin tunteet kuohumaan. Ruotsilan näkövinkkeli on vallan outo, jos ja kun hän näkee sellaisen käyttäytymisen 'äärimmäisen loukkaavana'. Paitsi jos hän ymmärtää ja lisäksi vielä puolustaa Trumpin itsekeskeisyyttä ja sairasta narsismia.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 22108
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Tuomiopäivän saarnaajat

ViestiKirjoittaja Mirri » 01.03.2025 23:06

Iltalehti julkaisi Markku Ruotsilan Trumpin ärsyyntymisen ymmärtäviä näkemyksiä. Ruotsilan mukaan Zelenskyi käyttäytyi Valkoisessa talossa 'erittäin loukkaavasti'; Ruotsilan mielestä aivan käsittämättömällä tavalla Valkoisen talon johtoa kohtaan.

Iltalehti julkaisi myös suomennoksen riidaksi äityneestä 'keskustelusta'. Voidaan ihan itse päätellä, kuka käyttäytyi huonosti ketä kohtaan, ja millä tavalla. Voidaan kysyä myös, riitelikö Ukrainan presidentti vai eikö riidellyt. Minä olen katsonut vain uutispätkiä, ja mielestäni riidan haastaminen alkoi siinä paikassa, kun Zelenskyi astui ulos autosta, ja riitelyn aloitti Trump. Suomennoksen lukeminen vain vahvistaa käsitystäni paitsi, että sisällä 'riitelystä' edettiin solvaamiseen ja kiusaamiseen; lytättiin oikein kahden miehen voimin. Niistä miehistä toisen puhetulva vaikuttaa lähinnä sekopäiseltä, ja valitettavasti hän sattuu olemaan nykyinen Yhdysvaltojen presidentti.
Näin Zelenskyin ja Trumpin keskustelu äityi ilmiriidaksi – Lue sanasta sanaan
Trumpin ja Zelenskyin välillä oli havaittavissa merkkejä erimielisyyksistä jo ennen kuin varsinainen riita syntyi.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/611 ... c7ceb91863
Avatar
Mirri
 
Viestit: 22108
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Tuomiopäivän saarnaajat

ViestiKirjoittaja Palle » 02.03.2025 01:15

Minusta Trump ja Vance käyttäytyivät erittäin loukkaavasti Zelenskyä kohtaan. Käytännössä kutsuivat vierailulle julkisesti haukuttavaksi. Moukkia.
Ko on ilonen luanto, ni kaikki maistuu hyvältä
Avatar
Palle
 
Viestit: 6826
Liittynyt: 12.03.2018 23:03

Re: Tuomiopäivän saarnaajat

ViestiKirjoittaja Mirri » 02.03.2025 01:46

Juuri noin. Peukuttaisin kommenttiasi, jos täällä olisi sellainen mahdollisuus.
Vaan kun ei ole, herahdin vain itkemään (ties monennenko kerran viimeisen vuorokauden aikana) viestisi lukiessani.

Tämä juttu ottaa lujille, ei mahda mitään.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 22108
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Seuraava

Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron