"Yksittäisiä kirkon tuhopolttajia tavattiin Suomessa 1900-luvun jälkipuolelle saakka vain puolenkymmentä.
1990-luvun alussa Norjassa alkoi suurta kohua herättänyt tuhopolttojen aalto. Kymmenien kirkkojen hävittäminen yhdistettiin siellä muun muassa saatananpalvontaan ja black metal -musiikin harrastajiin.
Samoihin aikoihin myös Suomessa tuhopoltot ja etenkin niiden yritykset lisääntyivät, ja tällä vuosituhannella ilmiö on yhä kiihtynyt.
Ylivieskan ja neljän muun tuhopolton sytyttäjät olivat iältään 18–29-vuotiaita miehiä. Kolme heistä oli tekohetkellä alkoholin tai huumeen vaikutuksen alaisena. Kolmella oli aikaisempaa eriasteista rikostaustaa. Vain Ylivieskan kirkon polttaja todettiin syyntakeettomaksi, muut neljä saivat oikeudessa 2,5–6,5 vuoden vankeustuomiot ja miljoonien eurojen korvausvaatimukset.
Pelkästään kirkkojen polttajia käsittelevää oikeuspsykiatrista tieteellistä tutkimusta ei aineiston vähyyden vuoksi ole. Vastaavat tekijöiden taustat pätevät kuitenkin myös muihin tuhopolttorikoksiin syyllistyneisiin.
Niuvanniemen oikeuspsykiatrisen sairaalan johtaja Eila Tiihonen on tehnyt tuhopolttajia käsitelleen väitöskirjan 1990-luvulla.
Varsinaista kirkonpolttajan ”yleistä tekijäprofiilia” ei Eila Tiihosen mukaan voida psykiatrisen tutkimustiedon perusteella antaa.
Laajan amerikkalaisen selvityksen mukaan tuhopolttajat jaoteltiin 1950-luvulla kuuteen eri motiiviryhmään: mustasukkaisuus, itsetuho, suuruusharhaluulo, heikko älyllinen taso, alkoholismi ja skitsofrenia. Länsimaissa tuhopolttajista noin kolmasosa on ollut psykoosisairaita viime vuosikymmeninä.
Tekijän profilointi on mielekästä, jos etsitään paennutta sytyttäjää tai jos rangaistuksen ohessa tai sijasta harkitaan kuntoutustoimia.
Suomessa tilastotietojen mukaan tuhopolttajat ovat mielenterveydeltään heikompikuntoisia kuin muut rikoksentekijät. Murhapolttorikoksista syytettyjä on Eila Tiihosen väitöskirja-aineiston mukaan määrätty mielentilatutkimukseen kuitenkin vain neljä prosenttia.
Mielentilatutkimuksiin perustuvissa psykiatrisissa aineistoissa ei välttämättä ole rationaalisilta vaikuttavia tekoja, kuten protestointia, poliittis-uskonnollista kannanottoa, taloudellisen hyödyn tavoittelua tai muun rikoksen todisteiden hävittämistä.
Tautiluokituskriteereissä tulipalojen sytyttely mainitaan nuorten käytöshäiriöoireena. Aikuisen persoonallisuuden häiriö voi ilmetä eristäytymisenä ja epäluuloisuutena. Niillä tuhopolttajilla, jotka tekevät myös muita rikoksia, esiintyy usein rikollista mielenlaatua kuvaavaa psykopatiaa.
– Kirkkojen polttamisen tärkein syy yleismaailmallisesti kautta aikojen lienee uskontojen välinen erimielisyys ja siihen nivoutuva poliittinen mielenilmaus, vallan anastaminen tai sen näyttäminen. Näitä tekijöitä ei yleensä psykiatrisesti tutkita, Eila Tiihonen sanoo.
– Huomion saaminen saattaa yksittäiselle kirkon tuhopolttajalle olla hyvin keskeinen, tietoinen tai tiedostamaton tavoite. Huomiota saa sitä enemmän, mitä suurempi ja arvokkaampi polttamisen kohde on. Perussyy huomion hakemiseen voi olla yhteiskunnallinen protesti tai hyvin henkilökohtainen pettymys ja avuttomuus.
Teko voi olla myös avunhuuto hoitojärjestelmää kohtaan. Mieleltään sairas kirkonpolttaja saattaa toimia harha-aistimusten ohjaamana. Ne voivat johtua hoitamattomasta psykoosisairaudesta."
https://www.e-pages.dk/turunsanomat/2820/1/