Kirjoittaja Mirri » 18.04.2019 21:16
Onneksi ruokakaupat ovat auki kutakuinkin normaalisti pääsiäisen ylitse. Periaatteessa kannatan kauppojen kiinni pitämistä suurina juhlapyhinä, mutta käytäntö on toinen juttu. Tuntuu tosi mukavalta, että sapuskansa voi käydä hakemassa silloin, kun itsestä tuntuu parhaalta, eikä sen mukaan kuin kaupat sattuvat olemaan auki.
Muistan vielä millaista oli perheenäitinä, kun kaupat sulkivat ovensa kiirastorstainakin jo hyvissä ajoin alkuillasta, mutta oma työpäivä jatkui aamusta alkaen tiukkaan tahtiin iltayhdeksän kieppeille ja ylikin. Siinä oli tekeminen, ettei perhe jäänyt vaille pääsiäisruokiaan. Ruokakauppojen siirtyminen normaaliin aukioloon, eli sulkemaan ovensa vasta klo. 21, oli iso helpotus.