http://yle.fi/uutiset/ylen_kysely_mun_v ... in/8197914
Suosiollisimmin erityisryhmien palveluihin kotikulmillaan – vaikkapa kehitysvammaisten asuntoloihin – suhtautuvat nuoret naiset, valkokaulustyöntekijät sekä etelän suurissa kaupungeissa asuvat. Narkomaaneihin suhtautuminen on penseintä. Puolueittain nihkeimpiä ovat perussuomalaisten ja keskustan kannattajat
Miten te suhtaudutte siihen, jos erityisryhmien palveluja olisi asuinalueellanne?
Perussuomalaisten kannattajat ovat siis maahanmuuttokriittisyytensä lisäksi ennakkoluuloisia myös sairaita ja vammaisia kohtaan.
Kaikkien vastaanottavaisimpia olivat nuoret aikuiset, 25-34-vuotiaat. Maaseudulla ja pienissä kaupungeissa suhtautuminen oli varautuneempaa kuin yli 50 000 asukkaan kaupungeissa.
Eroja kyselyssä tuli esiin myös maaseudun ja pienten kaupunkien asukkaiden suhtautumisessa verrattuna etelän suuriin kaupunkeihin. Pääkaupunkiseudulla ihmiset olivat kaikkein halukkaimpia toivottamaan erityisryhmän asujan tai palvelupisteen tervetulleeksi.
Siis ne vastanneista suhtautuivat suosiollisimmin, jotka ovat asuinpaikan perusteella eniten jo varmaan erityisryhmiä naapureinaan nähneetkin. Kielteisesti suhtautuvat taas asuivat paikkakunnilla, joissa ei välttämättä juuri noita erityiryhmiä olekaan. Kyse on siis tietämättömyyteen perustuvista ennakkoluuloista.
