Porin Jazzin alkoholikielto lisäsi humalaisten määrää

Porin Jazzin alkoholikielto lisäsi humalaisten määrää

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 24.07.2014 14:44

http://yle.fi/uutiset/jazz-pomo_myontaa ... on/7369492

Yle UUTISET
Kotimaa 22.7.2014 klo 14:42 | päivitetty 22.7.2014 klo 16:23

Jazz-pomo myöntää: Humalaisia oli paljon

Alkoholinkäyttö Pori Jazz -festivaaleilla on herättänyt valtavan keskusteluryöpyn netissä. Yleisön mukaan festivaaleilla oli tänä vuonna huomattavasti aiempaa enemmän humalaista väkeä. Pori Jazzin toimitusjohtaja Juha Miikkulainen myöntää havainneensa saman ilmiön.

Pori Jazzin toimitusjohtaja Juha Miikkulainen myöntää, että festivaalivieraiden joukossa oli tänä vuonna aiempaa enemmän tukevassa humalassa olevia.

– Itsekin laitoin merkille, että varsinkin alkupäivinä yleisö oli tavanomaista enemmän humalassa. Pitää kuitenkin ottaa huomioon, että Kirjurinluodon konserttipäivät olivat pidempiä kuin aiemmin.

Festivaali haluaisi palata vanhaan malliin

Julkisuudessa on spekuloitu, että humalaisten määrä voi johtua festivaalin uudesta alkoholikäytännöstä. Ensimmäistä kertaa omien alkoholijuomien vieminen konsertteihin oli kiellettyä. Miikkulainen ei osaa sanoa, onko asioilla yhteyttä, mutta hän toivoo, että jatkossa festivaali voisi palata vanhoihin käytäntöihin.

– Piknik-perinne kuuluu Pori Jazziin jo monien vuosikymmenien takaa. Jatkaisimme mielellään vanhalla mallilla, ja sallisimme omien juomien tuomisen alueelle, mutta meidän on noudatettava lainsäädäntöä.

Vaikuttaako keskustelu lainsäätäjiin?

Miikkulainen uskoo, että lainsäätäjät ottavat huomioon laajat keskustelut, joita alkoholilainsäädäntöön liittyen on nyt käyty festivaalin ympärillä.

– En osaa spekuloida minkälainen uudesta laista tulee, mutta näen hyvänä, että kansanedustaja Antti Kaikkonen on tehnyt piknik-tyyppisen juomakäytännön säilymisestä kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Odotan mielenkiinnolla, että mitä hallitus asiaan vastaa.
Kyllästynyt
 

Re: Porin Jazzin alkoholikielto lisäsi humalaisten määrää

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 24.07.2014 14:49

Mutta silloin Hyvinkäällekin ja muuallekin tulisi sallia kostea piknik-perinne.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Porin Jazzin alkoholikielto lisäsi humalaisten määrää

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 24.07.2014 15:01

Psykopatologia kirjoitti:Mutta silloin Hyvinkäällekin ja muuallekin tulisi sallia kostea piknik-perinne.

En tiedä tai tunne asiaa henkilökohtaisesti, mutta niinä vuosina joina jälkikasvu on osallistunut Kaljakelluntaan, on se kuulemma ollut iloinen ja hyväntuulinen tapahtuma, eikä rähinöintiä tai tappeluita ole hänen silmiinsä osunut vaikka luultavasti 90 % osallistujista onkin nauttinut runsaasti tapahtuman nimikkotuotetta.
Sen tiedän, että roskaaminen on ollut Kaljakellunnan ikävä seuraus.
Kyllästynyt
 

Re: Porin Jazzin alkoholikielto lisäsi humalaisten määrää

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 24.07.2014 15:07

Kaljakellunta ei ole "viranomaistahon" järjestämämä/valvoma maksullinen lestifaali.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Porin Jazzin alkoholikielto lisäsi humalaisten määrää

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 24.07.2014 15:18

Psykopatologia kirjoitti:Kaljakellunta ei ole "viranomaistahon" järjestämämä/valvoma maksullinen lestifaali.

Ei ole, mutta eikö tuo kerro viranomaistahon valvonnan tehottomuudesta/tehokkuudesta?
Kyllästynyt
 

Re: Porin Jazzin alkoholikielto lisäsi humalaisten määrää

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 24.07.2014 15:54

Tai yleisestä halusta ryypätä.

Maksulliset tapahtumat eivät voi viinan suhteen olla eri asemassa.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Porin Jazzin alkoholikielto lisäsi humalaisten määrää

ViestiKirjoittaja Kahvi » 25.07.2014 16:18

Tietty on lainsäädännön takia niin, että maksulliset tapahtumat yms ovat eri asemassa kuin yksityiset tapahtumat. Mutta jos unohdamme tuon juridisen eron, niin jostain syystä Kyllästyneen mainitsemassa Kaljakellunnassa ei ollut känniapinoita mutta Jazzeilla niitä oli selvästi enemmän kuin aikaisemmin. Toinen on lainsäädännön mukainen tapahtuma ja toinen ei.

Ero lienee jossain ihmisen syvimmässä psyykeessä tai muussa lajimme käytöskummallisuuksissa - ikäänkuin käänteispsykologia toteutuisi kaikessa komeudessaan.
Kahvi
 

Re: Porin Jazzin alkoholikielto lisäsi humalaisten määrää

ViestiKirjoittaja Kahvi » 25.07.2014 16:22

Takkirauta kirjoitti:WEDNESDAY, JULY 23, 2014

Kun aikuisia ihmisiä aletaan holhoamaan kuin pikkulapsia


...aikuiset ihmiset alkavat käyttäytymään kuin pikkulapset. Tämä truismi ei tullut kenenkään mieleen tänä vuonna Pori Jazzeilla, jolloin anniskelusääntöjä oli tiukennettu rajusti - ja enemmän ongelmia oli koitunut alkoholista kuin milloinkaan aiemmin.

(--)
http://takkirauta.blogspot.fi/2014/07/k ... amaan.html

Ruukinmatruuna saattaapi osua (ainakin osin) oikeaan tuossa. Ihmisluonto on varsin kumma kapistus.
Kahvi
 

Re: Porin Jazzin alkoholikielto lisäsi humalaisten määrää

ViestiKirjoittaja Hilppa » 25.07.2014 22:36

Kahvi kirjoitti:Tietty on lainsäädännön takia niin, että maksulliset tapahtumat yms ovat eri asemassa kuin yksityiset tapahtumat. Mutta jos unohdamme tuon juridisen eron, niin jostain syystä Kyllästyneen mainitsemassa Kaljakellunnassa ei ollut känniapinoita mutta Jazzeilla niitä oli selvästi enemmän kuin aikaisemmin. Toinen on lainsäädännön mukainen tapahtuma ja toinen ei.

Ero lienee jossain ihmisen syvimmässä psyykeessä tai muussa lajimme käytöskummallisuuksissa - ikäänkuin käänteispsykologia toteutuisi kaikessa komeudessaan.

On niissä monta muutakin eroa. Esimerkiksi ikäero.
Hilppa
 

Re: Porin Jazzin alkoholikielto lisäsi humalaisten määrää

ViestiKirjoittaja Hilppa » 25.07.2014 22:56

En ymmärrä, mitä tarkoitat trisse.

Osa nuorista käyttäytyy alkoholin suhteen järkevästi iloisemman ja kansainvälisemmän juomaperinteen mukaisesti kuin jotkut keski-ikäiset keskimäärin ja sitä vanhemmat (yleensä miespuoliset, jotka ovat kenties vastoin omaa tahtoaan joutuneet kulttuuritapahtuman osallistumaan), jotka ovat tottuneet marisemaan kaikista kohtaamistaan säännöistä etenkin, jos ne koskettavat vähänkään niinkutsuttua alkoholin juomisen ja humaltumisen itsemääräämisoikeutta.

Mielestäni pitäisi tapauskohtaisesti ratkaista alkoholisäännöstö. Esimerkiksi urheilutapahtumissa en kannata omia juomia enkä alkoholitarjoilua, Porin jazz ehkä voisi edustaa vapaamielisempää linjaa. Tosin eivät siellä ennenkään ole kaikki osanneet käyttäytyä kauniisti, vaan ehkä noin 0,1-0,5% heittäytyi kokemukseni mukaan vastenmielisiksi änkyröiksi.
Hilppa
 


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa