UUTISET >> MIELIPIDE
M I E L I P I D E http://www.hs.fi/mielipide/Nuorisotakuu ... 3673731667
Nuorisotakuu ajoi minut sosiaalitoimiston luukulle
ja vei osan itsetunnostani
26.6.2014 9:38 | 16 | Mikko Kaponen
Olen alle 25-vuotias nuori työtön, vailla peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Olen työtön, koska määräaikainen
työsuhteeni päättyi elokuun lopussa 2013. Ensimmäinen työsuhteeni alkoi vuonna 2007, jonka jälkeen olen
ollut työelämässä. Olen työskennellyt samassa yrityksessä yhteensä kuusi vuotta.
Kun menin syyskuun alussa ilmoittautumaan te-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi, minulta kysyttiin,
olinko hakenut kouluun kevään 2013 yhteishaussa. Vastasin, että en, koska olin työelämässä. Sain kuulla,
että siitä huolimatta minun olisi pitänyt hakea kouluun. Koska en hakenut, minulla ei ollut oikeutta
työttömyysetuuteen.
Olen ollut ammattiliiton ja työttömyyskassan jäsen koko työssäoloaikani. Tuntuu kohtuuttomalta,
että minulta evättiin oikeus ansiosidonnaiseen työttömyysetuuteen, vaikka edellytykset täyttyivät.
Keväällä 2014 hain yhteishaussa opiskelemaan lvi-alan kouluun ja moneen muuhun kiinnostavaan koulutukseen.
Tämä aktiivisuuteni ei kuitenkaan auttanut. Syksyllä 2013 te-toimistolta saamani estävä päätös on edelleen
voimassa. Se on voimassa, kunnes olen osallistunut toimenpiteisiin tai ollut töissä 21 viikkoa.
Tämä on aivan käsittämätön järjestelmä, joka ei toimi.
Tilanne on ajanut minut konkurssin partaalle, mikä tarkoittaa luottotietojen menetystä, koska tulot ovat
vähentyneet 480 euroon kuukaudessa. Tämä tilanne olisi voitu välttää, jos te-toimisto tulkitsisi lakia niin
kuin kuuluu.
Ei minua huvita lusmuilla kotona liiton rahoilla, mutta jos tilanne on se, ettei kouluun pääse eikä työtä ole,
jääkö muuta vaihtoehtoa? Viimeisten rahojen vieminen tai se, ettei laskuista ole toivoakaan selvitä,
ei helpota asiaa yhtään.
Osallistuisin mielelläni koulutukseen tai menisin töihin. Hain te-toimiston kautta kahteen aikuiskoulutukseen,
myös niihin koulutuksiin, jotka te-toimisto osoitti pakollisiksi.
Koulutuksiin oli paljon hakijoita, enkä minä tullut valituksi jatkoon kartoitusjakson jälkeen. Kartoitusjakson
ajan liitolta maksettiin ansiopäivärahaa, mutta kun en tullut valituksi koulutuksiin, ansiopäivärahan saaminen
tyssäsi kuin seinään. Eli takaisin sosiaalitoimen tuelle.
Asia on ihmetyttänyt niin liitossa kuin Kelassakin. Myös Kelasta sanottiin, että työttömyysturvatiedot ovat kunnossa.
Minkä vuoksi te-toimisto evää nuoren ansiopäivärahan, johon hän on oikeutettu? Nuorisotakuun tarkoitus ei ole
syrjäyttää nuoria tai polkea nuorten oikeuksia. Asia on kääntynyt päälaelleen.
En halua maata kotona tekemättä mitään. Haluan opiskella ja saada ammatin sekä työpaikan. Nuorisotakuu ajoi
minut sosiaalitoimiston luukulle ja vei minulta osan itsetunnostani. Eihän se voi olla takuun tarkoitus?
Mikko Kaponen
Vantaa
