Jopa 150 osallistui kotibileisiin Jyväskylässä – "Kekkerit leimahtivat"
1.6.2014 14:07
Helsingin Sanomat
Jyväskyläläisessä omakotitalossa järjestetyt nuorten kotibileet riistäytyivät käsistä lauantai-illalla. Paikalle saapui poliisin arvion mukaan 150–200 juhlijaa, joista osa oli alaikäisiä.
Ilmoituksen juhlista tekivät kovaan meteliin tuskastuneet naapurit.
Poliisin tietojen mukaan juhlakutsun oli tarkoitus tavoittaa vain muutama nuori, mutta jostain syystä tieto juhlista oli levinnyt hurjaa vauhtia.
"Kekkerit pääsivät leimahtamaan. Sosiaalisessa mediassa oli kiertänyt kutsu juhliin", kertoo komisario Jari Lindholm Sisä-Suomen poliisilaitokselta.
Poliisipartiot kävivät juhlapaikalla kaksi kertaa kello 22 jälkeen illalla. Omakotitalon ympäristöstä tavattiin useita alaikäisiä, joilla oli hallussaan alkoholituotteita. Poliisin tietoon ei kuitenkaan ole tullut tapaukseen liittyviä varkauksia tai vahingontekoja.

Paluu Yleistä ja ajankohtaista
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa