Hakaniemen Elanto lopettaa

Hakaniemen Elanto lopettaa

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 05.12.2013 11:46

Kuva
Syyskuussa 2005.

Hakaniemen Sokos lopettaa
17.1.2013 METRO http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutise ... _lopettaa/

Helsingin Hakaniemen Sokos-tavaratalo lopettaa toimintansa vuoden päästä, kun kiinteistössä alkaa massiivinen peruskorjaus. Tavaratalon liiketoiminta lopetetaan tammikuussa 2014, mutta ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevien S-marketin, kosmetiikkaosaston kahvilan ja kampaamon ovia aiotaan kuitenkin pitää auki niin pitkään kuin se remonttien kannalta on mahdollista.

HOK-Elanto kertoo remontin olevan osa Hakaniemen alueen kokonaisvaltaista kehittämishanketta. Hakaniemeen on tulossa niin kutsutun Pisara-radan asema, ja torin alle kaavaillaan parkkihallia.

Tavaratalon sulkemisen takia HOK-Elanto on aloittanut yhteistoimintaneuvottelut henkilökunnan kanssa. Yt-neuvottelujen piiriin kuuluvat myös Helsingin keskustan tavaratalon työntekijät, sillä tavaratalon tuloskehitys ei ole vastannut odotuksia. Työntekijöitä ei kuitenkaan olla irtisanomassa, vaan heille tarjotaan töitä muista yksiköistä. Uudelleensijoittuminen merkitsee kuitenkin monille työntekijöille toimenkuvamuutoksia.

Kaikkiaan HOK-Elannon Sokoksissa on yhteensä 273 vakituista työntekijää.

HOK-Elanto pyrkii lähivuosina kasvattamaan verkostoaan lähinnä kauppakeskuksissa. Vuoden lopulla uusi Sokos-tavaratalo avautuu Kannelmäen kauppakeskus Kaareen.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa