Eurooppalaiset miehet kasvoivat 11 cm sadassa vuodessa

Eurooppalaiset miehet kasvoivat 11 cm sadassa vuodessa

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 02.09.2013 08:12

UUTISET >> TERVEYS http://yle.fi/uutiset/eurooppalaiset_mi ... sa/6809642
Terveys 2.9.2013 klo 3:32 | päivitetty 2.9.2013 klo 3:56

Eurooppalaiset miehet kasvoivat 11 cm sadassa vuodessa

Espanjalaisten miesten keskipituus kasvoi 163 sentistä 175 senttiin. Ruotsalaismiehet kasvoivat 170 sentistä 180 senttiin.

Eurooppalaisten miesten keskipituus kasvoi 11 senttimetriä 1870-luvun alusta vuoteen 1980. Tänään maanantaina julkistetun
uuden tutkimuksen mukaan keskipituuden kasvu kertoo merkittävistä parannuksista eurooppalaismiesten terveydessä viime
vuosisadalla.

Miesten keskipituus kasvoi runsaassa sadassa vuodessa 167 sentistä 178 senttiin.

Vastoin odotuksia tutkimuksessa todettiin, että miesten keskipituus kasvoi myös maailmansotien ja 1930-luvun laman aikana,
vaikka köyhyyden, ruoan säännöstelyn ja muiden koettelemusten olisi voinut olettaa rajoittavan pituuskasvua.

Tutkijoiden mukaan pituuskasvun kehityksen takana saattaa olla perhekokojen pienentyminen kyseisillä ajanjaksoilla.
Pienemmällä lapsiluvulla on aiemmin todettu olevan yhteys korkeamman keskipituuden kanssa.

Oxford Economic Papers -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin noin 21-vuotiaiden miesten pituuksia 15:ssä
Euroopan maassa.

Tutkimukseen otettiin mukaan vain miehet, koska naisten pituuksista olisi ollut liian vaikeaa saada kattavaa historiallista tietoa.

Viime vuosikymmeniltä tutkijat tarkastelivat pituuskäyrätutkimuksia. Varhaisempien vuosien pituustiedot otettiin sotilastiedoista.

Keskipituuden kasvu vaihteli paljon eri maiden välillä. Esimerkiksi Espanjassa miesten keskipituus kasvoi 12 senttiä, vajaasta 163
sentistä vajaaseen 175 senttiin. Ruotsissa keskipituus nousi vain 10 senttiä, runsaasta 170 sentistä lähes 180 senttiiin.

BBC:n mukaan brittimiehet kasvoivat 167 sentistä 177 senttiin.

Lähteet: Reuters

LUE MYÖS BBC: Men's average height 'up 11cm since 1870s' http://www.bbc.co.uk/news/health-23896855
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Eurooppalaiset miehet kasvoivat 11 cm sadassa vuodessa

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 02.09.2013 12:49

Miesten pituuden kasvun vaihtelu on ollut suhteellisen n i u k k a a.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Eurooppalaiset miehet kasvoivat 11 cm sadassa vuodessa

ViestiKirjoittaja Obelix2 » 02.09.2013 20:24

Entäs peniksen pituus?
Obelix2
 

Re: Eurooppalaiset miehet kasvoivat 11 cm sadassa vuodessa

ViestiKirjoittaja Riidankylväjä » 03.09.2013 00:29

Obelix2 kirjoitti:Entäs peniksen pituus?

Mistä pituudesta ne sitten puhuu?
Riidankylväjä
 


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa