Kirkkaasti räjähtävä tähti näkyy nyt yötaivaalla

Kirkkaasti räjähtävä tähti näkyy nyt yötaivaalla

ViestiKirjoittaja Riidankylväjä » 20.08.2013 00:19

Delfiinin tähdistöstä löytyi viisi päivää sitten räjähtävä tähti eli nova. Monet suomalaisharrastajat ovat jo tehneet havaintoja jopa paljain silmin näkyvästä kohteesta.
Kohde on saanut nimekseen Nova Delphini 2013. Sen löysi japanilainen harrastaja-astronomi Koichi Itagaki elokuun 14. päivänä.

Räjähdys nosti tähden kirkkauden yli 100 000 kertaa normaalia suuremmaksi, kertoo Ursa verkkosivuillaan. Delphini 2013:ta pidetään kirkkaimpana novana pohjoisella pallonpuoliskolla tällä vuosituhannella.

Delphini 2013 näkyy myös paljain silmin, mutta sitä on vaikea löytää. Se on tosin kirkkaampi kuin läheisen Delfiinin tähdistön muut tähdet ja näkyy paljain silmin, mutta pienellä kaukoputkella tai esimerkiksi 10x50 -kiikarilla se tulee esiin jo paljon paremmin.

Jos novaa ei löydy, ei hätää: Tähtitieteen harrastajien ja ammattiastronomien käyttämä The Virtual Telescope 2.0 -hanke näyttää kuvaa novasta verkkosivullaan klo 23 alkaen. Hankkeella on kaksi kauko-ohjattua teleskooppia, jotka sijaitsevat Italiassa.

http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288591332636.html

Virtuaaliteleskoopin kuvaa.
http://www.virtualtelescope.eu/wordpres ... a_ansa.jpg
Riidankylväjä
 

Re: Kirkkaasti räjähtävä tähti näkyy nyt yötaivaalla

ViestiKirjoittaja Obelix2 » 20.08.2013 07:59

Tähdet, tähdet...
Obelix2
 


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa