Mies ja hänen kolme lastaan löytyivät surmattuina Pomarkussa
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012061 ... 7_uu.shtml
Mies ja hänen kolme lastaan löytyivät surmattuina Pomarkussa
Perhesurmien mustat vuodet
Pienellä kylällä eletään nyt hämmennyksen vallassa. Kyläläisten näkökulmasta perheessä oli kaikki paremmin kuin hyvin.
Poliisi kertoo lisää Pomarkun perhesurmasta tänään klo 14 alkavassa tiedotustilaisuudessa.
MTV3 Uutiset näyttää tiedotustilaisuuden suorana verkkosivuillaan.
– Yksi ehdotus oli muun muassa se, että jos poliisi tapaa ihmisen, joka hautoo väkivallantekoa, poliisi tekee hänestä uhka-arvion, samoin terveydenhuollon viranomainen. Mikäli katsotaan tarpeelliseksi, tällainen henkilö voi sitten päästä jonon ohi hoitoon, Mankkinen sanoo.

YLE kirjoitti:Poliisi epäilee perheen isää ampujaksi, mutta rikostutkinnassa otetaan huomioon muutkin mahdollisuudet.
Tapahtumapaikalta löytyi perheen kolmen alle kouluikäisen lapsen ruumiit. Tapahtumien kulku on yhä hämärän peitossa, mutta poliisi epäilee isän ampuneen vuonna 2007 syntyneet kaksoset sekä perheen vuonna 2009 syntyneen kolmannen lapsen ja surmanneen sen jälkeen itsensä.
Äiti teki järkyttävän löydön palatessaan perheen pikkuvauvan kanssa kotiin kyläilemästä. Hätäkeskus sai tiedon tapahtuneesta maanantaina klo 20.39.
Mirri kirjoitti:Mitä jos alettaisiin puhua joukkomurhista? Sitähän ns. perhesurmat ovat, lapsiin kohdistuvia joukkomurhia. Kolme murhattua lasta on murhattu joukko - aivan sama ovatko lapset murhaajan perhettä vai eivätkö ole. Lapsijoukkoa tuskin tapetaan hetken mielijohteesta, vaan teko on ennalta harkittu ja suunniteltu, joten murhan kriteeritkin täyttyvät oikein hyvin.
Vantaalla pieni lapsi ja aikuinen ovat loukkaantuneet erittäin vakavasti jäätyään junan alle. Päivystävän palomestarin Ari Koivun mukaan Myyrmäen juna-asemalta lähteneen junan kuljettaja oli havainnut ihmisen asettautuvan kiskoille lapsi sylissään.
Aikuinen oli ilmeisesti ollut pikkupojan kanssa radan vieressä sähköpylvään takana kyykyssä ja kontannut sieltä alle, kun juna lähestyi. Sähköpylväs sijaitsee rataa reunustavan verkkoaidan sisäpuolella.
Muutaman vuoden ikäinen poika ja aikuinen on kuljetettu jatkohoitoon sairaalaan. - Puoli tuntia sitten sain tiedon, että molempia hoidetaan edelleen, Koivu kertoi kello 12:n jälkeen.
Hälytys tapahtuneesta tuli pelastuslaitokselle kymmenen aikaan. Törmäys sattui muutaman sadan metrin päässä Myyrmäen asemasta Louhelan aseman suuntaan.

Riidankylväjä kirjoitti:Onko kyseessä mallin ottaminen aiemmista tapauksista vai löytyykö taustalta muita yhteneväisyyksiä?
Lauerma sanoi, että useimmiten perhesurmien taustalla on vaikea narsistinen ongelma.
Nainen yritti tappaa alle kouluikäisen lapsensa
Keski-Suomen käräjäoikeus vangitsi poliisin vaatimuksesta 24-vuotiaan keuruulaisen naisen epäiltynä tapon yrityksestä Keuruulla viime maanantaina.
Paluu Yleistä ja ajankohtaista
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa