Kirjoittaja Psykopatologia » 06.03.2011 17:37
Luukkonen (2011): Narsismi ja psykopatia (s. 14)
2. P s y k o p a t i a
2.1. Kriminologinen johdanto
Nykyaikainen kriminologia on tieteidenvälinen oppi, jolla on yhteyksiä sosiaalitieteisiin
(sosiologiaan ja sosiaalipolitiikkaan sekä oikeustieteeseen ym.) ja biologisiin tieteisiin
(biologiaan, antropologiaan ja lääketieteeseen ym.) sekä psykologiaan. Inkeri Anttila &
Patrik Törnudd jakavat Kriminologiassa (1970) kriminologian historian tärkeimmät
tutkimussuunnat (koulukunnat) 1. biologisesti ja 2. sosiologisesti suuntautuneisiin.
Psykologisesti orientoitunut tutkimus ei ole päässyt edes väliotsikoksi.
Tieteellinen kriminologia alkoi positivistisena antropologiana, kun italialainen lääkäri
Cesare Lombroso (1835 – 1909) alkoi etsiä rikollisista erityisiä ulkoisia stigmoja
(L’uomo delinquente, 1876). Kun rikokset nivoutuvat kiinteästi yhteiskuntaan,
on kuitenkin sosiologialla ollut kriminologiaan kiintein suhde. Matti Virkkunen (1977: 85–86)
toteaa: Selaillessani viime vuosina ulostulleita mietintöjä ja nyt Rikosoikeuskomitean
mietintöä, on mielestäni meidän maassamme oltu korostuneen yksipuolisesti vain
sosiologisella linjalla. Meillä näitä yksilöllisiä rakenteellisia tekijöitä, esimerkiksi
niin kutsuttua sosiopatiaa eivät kriminologit ole tähän mennessä ymmärtäneet. (- -).
On ymmärrettävä se, että esimerkiksi mietinnössä oleva lause: ’Yhteiskunnan muuttuminen,
kuten kaupungistuminen ja elinkeinorakenteen muuttuminen, selittää suuren osan Suomen
rikollisuuden määrän ja rakenteen muutoksista, alkaa ’elää’ vasta silloin, kun siihen
yhdistetään yksilölliset tekijät.
Parantuneiden tutkimusmetodien myötä biologinen rikollisten tutkimus alkoi saada 1980-
luvulta yhä enemmän jalansijaa (Virkkusen lisäksi myös mm. Markku "Me Tammelat" Linnoila,
1947 – 1998). Suuntaus näkyy myös uudessa monipuolisessa Kriminologia (2009) -kirjassa
(toimittajana Helinä Häkkänen-Nyholm), jossa psykologian osuus on kuitenkin yksipuolista
kognitiivista terveyspsykologiaa ja psykodynaamisen psykologian osuus aivan mitätön.
– Matti Tuovinen ei ole saanut seuraajia (väitöskirja Crime as an Attempt at
Intrapsychic Adaptation, 1973).