Yang Song-thaek teloitettu

Yang Song-thaek teloitettu

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 13.12.2013 10:31

Kuva
Yang Song-thaek oikeussalissa Pohjois-Koreassa torstaina uutistoimisto Yonhapin julkaisemassa kuvassa.

UUTISET >> ULKOMAAT http://www.hs.fi/ulkomaat/Pohjois-Korea ... 6901355538

Pohjois-Korean kakkosmiehen teloitus hämmentää ulkomailla
13.12.2013 7:55 | 6 | Mikko Paakkanen
HELSINGIN SANOMAT

Pohjois-Korea ilmoitti perjantaina teloittaneensa Pohjois-Korean toiseksi korkeimpana johtajana pidetyn Yang Song-thaekin. Jo aiemmin tällä viikolla kerrottiin, että hänet on erotettu tehtävistään.

Yang oli Pohjois-Koreaa hallitsevan Kim Jong-unin tädin mies. Hänen on katsottu auttaneen Kimiä tämän valtaannousussa sen jälkeen, kun Kimin isä ja edeltäjä Kim Jong-il kuoli joulukuussa 2011.

Pohjois-Korean virallinen uutistoimisto KCNA kertoi Yangin teloituksesta perjantaina. Sen mukaan hänet oli teloitettu torstaina.

Pohjois-Korea-analyytikoista harva odotti, että potkut saanut Yang teloitettaisiin. Hänet on aiemminkin erotettu tehtävistään kaksi kertaa, mutta hän on noussut takaisin.

Pohjoiskorealaiset viestimet kertoivat aiemmin, että Yangilta vietiin kaikki virat ja tittelit viime sunnuntaina hallitsevan puolueen johdon laajennetussa kokouksessa. Yangin kätyreineen väitettiin yrittäneen rakentaa oman ryhmittymän Pohjois-Koreaa hallitsevan puolueen sisälle.

Teloitus aiheutti hämmentyneitä reaktioita ainakin Etelä-Koreassa ja Yhdysvalloissa.

"Hallitus on hyvin huolissaan Pohjois-Korean viimeaikaisista tapahtumista. Seuraamme tilannetta tarkkaan", sanoi Etelä-Korean hallituksen edustaja sikäläiselle uutistoimistolle Yonhapille perjantaina.

"Jos tieto osoittautuu oikeaksi, se on uusi esimerkki Pohjois-Korean hallinnon äärimmäisestä raakuudesta", kommentoi teloitusta Yhdysvaltojen presidentin edustaja Marie Harf uutistoimisto AFP:n mukaan. Hänen mukaansa myös Yhdysvallat seuraa Pohjois-Korean tilannetta tarkkaan.

Mikäli tiedot Yangin erottamisesta ja teloituksesta pitävät paikkansa, kyseessä on pohjoiskorealaisittain harvinaisen julkinen puhdistus. Pohjois-Korea on harvoin kertonut lainkaan johtohahmojensa erottamisista, saati tehnyt niistä niin näkyvää näytöstä kuin nyt.

Pohjois-Korean valtion viestimissä julkaistiin perjantaina muun muassa kuva, jossa käsiraudoissa ollutta Yangia talutettiin nöyryyttävästi niskasta oikeussalissa.

Yangin väitetyistä rikoksista kerrottiin laajasti. KCNA:n mukaan sotilastuomioistuin totesi Yangin yrittäneen kaataa valtion "kaikenlaisilla juonilla ja halveksittavilla menetelmillä, villinä aikeena ottaa ylin valta puolueessamme ja valtiossamme". Uutistoimisto käytti Yangista muun muassa nimitystä ihmissaasta.

Kim Jong-un on kaksivuotisella valtakaudellaan antanut potkuja lukuisille muillekin korkeille virkamiehille ja kenraaleille. Tulkinnat tuoreimman puhdistuksen syistä vaihtelevat.

Osa asiantuntijoista on arvioinut, että Kim on nyt alkanut luottaa valtansa pitävyyteen niin, että rohkenee kaataa korkeitakin johtajia. Kimin on myös arveltu kokeneen Yangin todellisena uhkana valta-asemalleen.

Pohjois-Korean johto näyttää myös halunneen viestittää, ettei Kimin valtaa kannata kyseenalaistaa ja että johto kykenee halutessaan päättäväisiin toimiin myös korkeita vallanpitäjiä kohtaan.

Puhdistus tuo myös poikkeuksellisella tavalla esiin Pohjois-Koreaa hallitsevan työväenpuolueen sisäisiä ristiriitoja. Puolue on pyrkinyt esiintymään yhtenäisenä, ja myös teloituksen aikoihin julkaistuissa valtion viestimien kirjoituksissa on tavalliseen tapaan korostettu kansan uskollisuutta Kimille.

Koska Pohjois-Korea on erittäin sulkeutunut maa, siitäkään ei ole täyttä varmuutta, päättikö puhdistuksesta Kim vai joku muu.

Mikko Paakkanen HS
Peking
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yang Song-thaek teloitettu

ViestiKirjoittaja Rane » 13.12.2013 10:36

Onko tuollaista tapahtunut Suomessa koskaan?
Rane
 

Re: Yang Song-thaek teloitettu

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 13.12.2013 11:04

Ei.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yang Song-thaek teloitettu

ViestiKirjoittaja Rane » 14.12.2013 00:07

http://yle.fi/uutiset/nain_pontevasti_p ... eo/6984910

Yle Uutiset Ulkomaat 13.12.2013 klo 20:34 | päivitetty 13.12.2013 klo 20:34

Näin pontevasti Pohjois-Korean uutistenlukija kertoo petturisedän teloituksesta – video (0:25)
Valtiontelevision uutislähetyksessä Jangia kuvattiin "ilkeäksi politiikan pyrkyriksi ja maanpetturiksi". Teloituksesta kerrottiin näyttävästi virallisissa tiedotusvälineissä.

Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin tädin mies Jang Song-thaek teloitettiin maanpetturuudesta myöhään torstaina Suomen aikaa. Teloituksesta kerrottiin näyttävästi myös maan virallisissa tiedotusvälineissä.

Pohjois-Korean valtiontelevision uutislähetyksessä Jangia kuvattiin "ilkeäksi politiikan pyrkyriksi ja maanpetturiksi". Virallinen uutistoimisto KCNA kuvasi Jangia "koiraa pahemmaksi", "halveksittavaksi ihmishylkiöksi". Valtionmedian mukaan Jang "sai mitä ansaitsi".

Jang Song-thaekia pidettiin aiemmin Pohjois-Korean toiseksi vaikutusvaltaisena johtajana heti Kimin jälkeen. Hän toimi myös nykyisen johtajan mentorina, kun tämä nousi valtaan isänsä Kim Jong-ilin kuoleman jälkeen kaksi vuotta sitten.

Pohjois-Korean valtion televisio kuvaili perjantaina Jangin olleen moraalisesti korruptoitunut petturi, joka yritti Kim Jong-ilin kuoleman jälkeen kerätä valtaan itselleen.

Lähteet: Reuters, AFP

Video näkyy tuolta linkistä. En tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella. Ihmiset ovat erilaisia...
Rane
 

Re: Yang Song-thaek teloitettu

ViestiKirjoittaja Pinja » 25.12.2013 02:09

Kim teloitti myös kaksi Thaekin neuvonantajaa, koska Kim oli käskenyt näiden luovuttaa armeijan käyttöön kalalaitoksen, mutta nämä kaksi typerää sanoivat, että pitää ensin kysyä Thaekilta lupaa. Tottelemattomuus vei heidän hengen kimin käskystä.
Pinja
 


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa