Harmittaa, kun en päässyt tänään viemään sukulaisen haudalle kynttilää. Hautausmaa on erityisen kaunis näky näin pyhämiesten päivänä kynttilämereineen. Kävitkö itse tänään hautausmaalla? Veitkö kynttilän?
En käynyt. Tarkoituksena oli kävellä läheiselle hautausmaalle kynttiläloistoa ihailemaan, mutta tuntui niin inhottavan kylmältä, etten kävellytkään sinne asti.
On vainajien muistelopäiviä neljä. sielujen lauantai, lauantaina ennen suuren paaston alkua sielujen lauantai helluntain edellä' Dimitrin lauantai lokakuun 26. päivän edellä tiistaina Tuomaan viikolla
Pappa sai tänään kynttilänsä. Iso kynttilämeri oli, fantastisen näköinen. Muutama oli laittanut punaisen kynttilän, en oikein pitänyt väristä, muistuttaa veren väriä.