http://yle.fi/uutiset/ministeri_heidi_h ... an/6877239YLE kirjoitti:- On aivan sama, oliko yhtiöön yhteydessä ylijohtaja vai joku avustajistani, vastuu menettelyn hyväksymisestä on ministerinä minulla. Koen, että asiassa ajettiin yhtiön ja valtio-omistajan etua juuri niin kuin omistajaohjauksesta vastaavan ministerin kuuluu. Siitä huolimatta koen, että jatkossa tässä roolissa minun olisi erittäin vaikea toimia, ja sen takia näen parhaaksi ratkaisuksi sen, että eroan ministerin tehtävästä, Hautala sanoi.

Nämä ministerit ovat eronneet kohujen saattelemina
11.10.2013 20:43
STT
– Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.) 11.10.2013. Syynä puutteellisten tietojen antaminen Arctia Shippingin rikosilmoituksesta Greenpeacea vastaan.
– Ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok.) 1.4.2008. Eroottiset tekstiviestit tanssijatar Johanna Tukiaisen kanssa veivät luottamuksen.
– Pääministeri Anneli Jäätteenmäki (kesk.) 24.6.2003. Pääministeri Paavo Lipposen (sd.) ja presidentti George W. Bushin keskusteluista laadittujen salaisten asiakirjojen sisällöstä kertominen.
– Kulttuuriministeri Suvi Lindén (kok.) 30.5.2002. Lindén esitti tukea golfkentälle, jonka osakkaana hän oli itse.
– Liikenneministeri Matti Aura (kok.) 14.1.1999. Syynä olivat valtion omistaman teleoperaattori Soneran ongelmat.
– Toinen valtiovarainministeri Arja Alho (sd.) 9.10.1997. Hän alensi STS-pankin entisen pääjohtajan ja SDP:n entisen puheenjohtajan Ulf Sundqvistin vahingonkorvauksia.
– Kauppa- ja teollisuusministeri Kauko Juhantalo (kesk.) 2.8.1992. Hän sai ehdollista vankeutta lahjusten ehdottamisesta (ns. koplaus). Oikeudenkäynti liittyi 1990-luvun pankkikriisiin ja hänen omien yritystensä talousvaikeuksiin.
Hilppa kirjoitti:Suunnilleen ovat puntit tasan erojen suhteen miesten ja naisten välillä. Jos otetaan huomioon naisten pienempi osuus ministereinä, on naisten suhteellinen osuus eronneista suurempi.Nämä ministerit ovat eronneet kohujen saattelemina
11.10.2013 20:43
STT
– Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.) 11.10.2013. Syynä puutteellisten tietojen antaminen Arctia Shippingin rikosilmoituksesta Greenpeacea vastaan.
– Ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok.) 1.4.2008. Eroottiset tekstiviestit tanssijatar Johanna Tukiaisen kanssa veivät luottamuksen.
– Pääministeri Anneli Jäätteenmäki (kesk.) 24.6.2003. Pääministeri Paavo Lipposen (sd.) ja presidentti George W. Bushin keskusteluista laadittujen salaisten asiakirjojen sisällöstä kertominen.
– Kulttuuriministeri Suvi Lindén (kok.) 30.5.2002. Lindén esitti tukea golfkentälle, jonka osakkaana hän oli itse.
– Liikenneministeri Matti Aura (kok.) 14.1.1999. Syynä olivat valtion omistaman teleoperaattori Soneran ongelmat.
– Toinen valtiovarainministeri Arja Alho (sd.) 9.10.1997. Hän alensi STS-pankin entisen pääjohtajan ja SDP:n entisen puheenjohtajan Ulf Sundqvistin vahingonkorvauksia.
– Kauppa- ja teollisuusministeri Kauko Juhantalo (kesk.) 2.8.1992. Hän sai ehdollista vankeutta lahjusten ehdottamisesta (ns. koplaus). Oikeudenkäynti liittyi 1990-luvun pankkikriisiin ja hänen omien yritystensä talousvaikeuksiin.
http://m.aamulehti.fi/kotimaa/nama-mini ... lemina?v=1


Hilppa kirjoitti:Ei ole alkanut. Eivätkä ole sen valmiimpia eroamaan kuin miehetkään.
Kansa on alkanut vaatia ministerieroja. Valtiosääntöuudistus on tehty, mikä on muuttanut valtapolitiikkaa. Median vaikutus on lisääntynyt. Vasta tulevaisuus näyttää, ovatko naiset herkempiä eroamaan. Kaikki em. muutokset ovat tapahtuneet nopeassa tahdissa.

Hilppa kirjoitti:Jäin miettimään tuota "turhaan" eroamista. Miehistä Juhantalo ja Aura selviä tapauksia, sen sijaan Kanervan tapaus epäselvempi.
Naisista Jäätteenmäki teki palveluksen kansalle paljastamalla Lipposen toiminnan ja sai palkakseen SDP:n lisäksi puolueensa vihat. Alho selvä tapaus, mutta jälkeenpäin on sanottu, että ei ollut. Lindén myönsi golf-klubille avustuksen, jossa osakkaana. Hautalan ei olisi tarvinnut erota GP:n takia, mutta mokat tehnyt aiemmin remontissa ja Finnairissa, joten olisi pitänyt erota jo silloin.
Psykopatologia kirjoitti:_

Jyrki Virolainen kirjoitti:8. Hautalan eron syyksi on mainittu hänen epäonnistunut viestintänsä koskien puolentoista vuoden takaisia tapahtumia. Todellisuudessa tästä ei kuitenkaan ollut perimmiltään kysymys. Paljon vakavampi asia oli se, että ministeri oli poliitisena toimijana puuttunut puhtaasti juridiseen asiaan ja oikeudelliseen harkintaan painostaessaan tukijoukkojensa kanssa yhtiötä peruuttamaan Greenpeacen aktivisteja vastaan tehdyn rikosilmoituksen. Kyse oli asiasta, joka kuului yksinomaan yhtiön operatiiviseen johtamiseen ja siis yhtiön toimivalle johdolle ja hallitukselle, ei suinkaan valtion omistajajanohjausyksikölle. Ministerin olisi tullut ymmärtää pitää näppinsä visusti erossa kyseisestä asiasta eikä mennä antamaan paljon puhuttua "poliittista ohjausta". Ministerin asiaan puuttuminen oli huomiota heräättävän poikkeuksellinen ja hänen ylijohtajansa yhtiön toimivalle johdolle lähettämänsä viestit turhan kovasanaisia ikään kuin sakkojuttua koskevassa rikosilmoituksessa olisi ollut kyse "elämää suuremmasta asiasta".
Psykopatologia kirjoitti:Varmaan Hautalalta huono arvio (tuo puuttuminen), mutta toimivaltansa puitteissa (luulen).
Psykopatologia kirjoitti:Kyllä Ikellä(kin) oli pohjia.
Paluu Yleistä ja ajankohtaista
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa