Työllisiä 43 000 ja työttömiä 10 000 vähemmän kuin vuosi sitten
Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2013 heinäkuussa 183 000 (virhemarginaali ±16 000), mikä oli 10 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä miehiä oli 99 000 ja naisia 84 000 henkeä.
Työttömyysaste oli heinäkuussa 6,6 prosenttia eli 0,2 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Miesten työttömyysaste oli 6,8 ja naisten 6,4 prosenttia. Työttömyysasteen trendi oli 7,7 prosenttia.
Tilastojulkistus
Lähde:
Tilastokeskus / Työvoimatutkimus
Indikaattorin kuvaus
Työttömyysaste on työttömien prosenttiosuus saman ikäisestä työvoimasta. Virallinen työttömyysaste lasketaan 15-74-vuotiaiden työttömien prosenttiosuutena saman ikäisestä työvoimasta.
Valtion tulot ovat romahtamassa tänä vuonna, uutisoi Helsingin Sanomat. Jo kertyneiden verotulojen ja loppuvuoden näkymien perusteella valtiovarainministeriö (VM) uskoo kuluvan vuoden alijäämä olevan noin yhdeksän miljardia euroa.
Synkkä arvio tuloista tulee julki huomenna, kun VM julkistaa ehdotuksensa vuoden toiseksi lisäbudjetiksi. Alkuperäisessä budjetissa alijäämä oli seitsemän miljardia ja toukokuussa tehdyssä ensimmäisessä lisäbudjetissa 7,8 miljardia.
HS:n tietojen mukaan verokertymä kutistuu 900 miljoonalla toukokuun näkymiin verrattuna.
Aiemmin taloutta on heikossa taloustilanteessa pitänyt pystyssä kulutus. Nyt arvonlisäveron tuotto on vähentynyt kaikkein eniten, 400 miljoonalla, mikä kertoo kulutuksen laskusta. Myös ansio- ja pääomatuloverojen sekä yhteisöveron tuotot ovat pienentyneet.
Psykopatologia kirjoitti:Suomi on romahtanut
Psykopatologia kirjoitti:En minä pysty "romahdusta" sen tarkemmin spesifioimaan.
Mutta esimerkiksi innovatiivisessa Oulussa, Suomen piilaaksossa,
työttömyys on (jo) 17,3 %!
Paluu Yleistä ja ajankohtaista
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa