Psykopatologia.munfoorumi.com

Olemmeko avaruudessa? Olen aina ajatellut, että olemme. Olen ajatellut, että kun on ulkoavaruus (joka alkaa jostain), niin on oltava myös sisäavaruus. Ja että olisimme näin tässä "sisäavaruudessa". Maailmankuvani järkkyi. Wikipedia väittää, että

Avaruuden voidaan sanoa alkavan Kármánin rajasta (100 km), jonka on katsottu erottavan maan ilmakehä ja ulkoavaruuden vyöhykkeet toisistaan.

Kármánin raja on 100 kilometrin korkeudella merenpinnasta sijaitseva taso, jota varsinkin Euroopassa on totuttu pitämään raja-arvona erottamaan juridisesti maan ilmakehä ja avaruus toisistaan. [Wikipedia: Karmanin raja]

Kaiken lisäksi alkaa mahasta huimata, jos pienillä aivoillaan edes yrittää miettiä tällaisia.

Seuraavaksi sitten snorklaamaan keskelle ei-mitään. Hyyyyh.

Trisse kirjoitti:Niin. Olen pelännyt uida meressä - enkä todellakaan siksi että hukkuisin! Vaan koska minua on ahdistanut että olen kuvitellut kuinka syvää siinä on ollut ja millaisia todellisuuksia sen alla. Olen löytänyt oudon tavan rauhoittaa itseäni meressä. Uidessani rantaan laitan jalat maahan vasta kun voin olla varma siihen että yletän.

Minä en ehkä taas tajua mutta kai nyt kaikki laittavat meressä jalat maahan sitten kun ne sinne vasta yllätävät.

Jäämeressä on rauhoittavaa uida, kun tuntuu että ui äärettömyyteen.
Meressä uinti muutenkin on mukavampaa kuin joessa tai järvessä uinti.

Olen aina ajatellut, että kärsin yleisestä vesikammosta vain siksi, etten osaa uida hyvin yms., mutta vasta tuon kirjoituksen jälkeen tajusin toisen perspektiivin. Jos olen joskus kerran sadassa vuodessa veneessä ollut, niin en ikinä halua kuulla kuinka syvää missäkin kohdassa on. Vaikka olisi kelluttavat märkä- tai kuivapuvut tai pelastusliivit päällä, ettei varmasti voi hukkua, niin siinä vain on jokin outo mahanpohjahuimaus, jos tarkoituksena on hypätä veteen tai jos on edes mahdollisuus, että sinne tippuisi vahingossa.

Tietenkään jalkoja ei voi laittaa maahan (pohjaan), ennen kuin sinne ylettyy, mutta Trisse taitaa tarkoittaa, ettei päästä vartaloaan vajoamaan pystyasentoon tunnustelemaan, ulottuuko jo pohjaan, ennen kuin on varma, että pohja on tavoitettavissa.

Minä uin paljon mieluummin järvessä kuin meressä.

Minä en tajua mitä eroa on sillä uiko meressä vai järvessä. Uimahallin eron tajuan. Siellä on "rantaan" aina lyhyt matka.

Merivesi maistuu mielestäni pahalta. Meressä on myös minun kokemukseni mukaan rannan tuntumassa useammin kaikenlaisia ällöttäviä leväkasveja yms.

Jäämeressä on ihanan kylmää ja vesi on kirkasta, sen läpi näkee hyvin.

Järvissä on iilimatoja. yhyyy
Teen samoin tuon rantaan uimisen kanssa, että vasta kun kädet tapaa pohjan, uskallan laskea jalat alas. Pinnalla olen turvassa, jos laskee jalat, voi joku tarttua kiinni ja vetää alas Toisaalta jos laskeutuu ulapalla veneestä uimaan, voi hukkua pelkästä kauhusta, kun siellä syvyyksissä on joku.huh.

Kerran seilasin uimapatjalla rannassa ja kun kokeilin, ulottuvatko jatat pohjaan, huomasin, että vettä olikin ainakin neljä metriä. Vesi vaan oli niin kirkasta, että pohjan rakkolevät olivat niin pieniä, että ne hädin tuskin erotti rakkoleviksi.

Nyt meri on niin saastaa täynnä, että matalassakaan rannassa ei noilla seuduilla enää näe pohjaan. Saati että olisi enää mitään rakkoleviä tai ahdinpartaa. Pelkkää limalevää vain. Meri on muuttunut pelottavaksi, koska se on enää vain yksi valtava paskasaavi.

Samoin on käynyt metsille, jotka ovat järvien ympärillä. Kertaalleen hakattuja kaikki ainakin Etelä-Suomessa. On jäljellä vain avaruus, jota ihminen ei vielä ole saastannut. Tai on kai sielläkin jo avaruusromua.