Psykopatologia.munfoorumi.com

.

.

M

.

Ei ole mitenkään tavatonta, että kolmivuotias oppii lukemaan; velanperillinen oppi lukemaan 2-vuotiaana.
Hänenkin lukemaan oppimisensa tapahtui ilman erityistä opettamista, hän vain oli kovin kiinnostunut kirjaimista ja kyseli aina ""mikä kirjain tuo, mikä tuo on?" ja kun ostin hänelle ison kasan (useampi kirjainsarja) suuria muovisia irtokirjaimia, hän asetteli niitä peräkkäin ja minun piti lukea ääneen mitä niistä syntyi ("erskutpatni löjö" jne) ja hänellä oli hauskaa. Aivan ensimmäiseksi hän oppi asettelemaan kirjaimet oikein päin, ja sitten muodostamaan niistä lyhyitä sanoja sekä lauseita kuten "isi ui" jne. Sitten hän jo osasikin lukea - ja luki sen jälkeen kaiken näkemänsä.
5-vuotiaana hän sai "Lasten tietosanakirjan" josta tuli hänen lempilukemistaan ja joka todennäköisesti oli osaltaan vaikuttamassa siihen, että hän joutui (ensin eskarissa ja myöhemmin koulussa) kiusatuksi.
Kouluun mentyään hänet siirrettiin suoraan 2. luokalle äidinkielen ja matematiikan osalta - ja vastaavasti 2. luokalla hän luki ja teki itsekseen 3. luokan tehtäviä. Kun kolmas luokka sitten (uudella kokoonpanolla) alkoi, kiusaaminen paheni entisestään; hän osasi ja tiesi "liikaa".

Itse opin lukemaan 6-vuotiaana koulussa. Muistan kuinka tavaaminen ärsytti minua, mutta pakko oli tavata vaikka se hitaalta tankkaukselta tuntuikin.

Ihan itte olen oppinut lukemaan 5-vuotiaana. Kukaan ei ollu mulle sitä opettanu, vaan ittekseni olin oppinut.
Yksi ensimmäisistä kirjoista, jonka olen itte lukenut oli Peppi Pitkätossun tarina, joka on kokoomateos muutamasta Peppi-kirjasta.
t. haller
Ekaluokalla olikin turhauttavaa, kun muut luokkalaiseni eivät osanneet lukea. Oli pitkästyttävää kuunnella muiden änkkäämistä.

Isä opetti. Luin sujuvasti jo ennen kouluun menoa.

Huonosti.

"Normaaliaikaan" seitsenvuotiaana ennen ensimmäisen lukukauden päättymistä.

Tavaaminen oli kivaa ja niin oli lukemaan oppiminenkin.

.

Minäkin olen oppinut tavaamaan ihan 'vanhanaikaisesti', koska 60-luvun alun kansakoulussa opetettiin lukemaan tavaamisen kautta.
Lukemaan olen muistaakseni oppinut päiväkoti-ikäisenä ja silloisen Helsingin neonvalojen opastuksella. Kyselin ympärillä näkyviä kirjaimia ja sanoja; siitä se sitten lähti... Mutta silloin tietysti opin lukemaan vain tikkukirjaimilla kirjoitettuja ja lyhyitä sanoja.

Lukemaan oppimiseni on ollut, ja on edelleen, prosessi. Mielestäni se on elinikäinen prosessi, koska etenkään nykyaikana yksi 'kansakoulussa' opittu taito ei riitä kattamaan kaikkia lukemistaidon osa-alueita. Esimerkiksi 'tikkukirjainten' lukeminen on aivan eri asia kuin kauno-/käsialakirjoituksen lukeminen. Kirjaimetkin ovat muuttuneet useampaan kertaan vuosikymmenten saatossa, joten ei yhden kirjaintyypin osaaminen välttämättä riitä - olisi ainakin mielenkiintoisempaa osata lukea useampaa lajia.

Omien lasteni alakouluaikana kyllä tavattiin, mutta monin verroin järkevämmin ja perustellummin kuin omana kansakouluaikanani. 80-luvulla ei hoettu kirjaimia, vaan opeteltiin sanojen rytmiä; opeteltiin tavaamaan äänteinä eikä kirjaimina. En osaa selittää järkevästi, mutta kyseiseen tavaamistyyliin tutustuneet ainakin tietävät mitä tarkoitan.

Meillä oli kirjaimet kai noin, että A ei ole aa, vaan äännettynä "a" ja esim. R oli "rr" ei "är".

Hyvä näkemys lukemisesta elämänkestoisena prosessina. Itse luen tosi hitaasti. Jos luen nopeasti, vähän kuin automaattisesti, en välttämättä tajua mitä edes olen lukenut, vaan tavallaan luen, mutta ajattelen kaikkea ihan muuta.

Koko ensimmäinen luokka oli minulle kidutusta. Kärsin kovasti. Opettaja ei saanut koskaan tietää, että minä osasin jo lukea. Tavaaminen oli minusta kamalaa.

Joskus tuntuu etten ole vieläkään oppinut lukemaan.

Jos lukemistaito on sitä, että myös ymmärtää lukemansa, niin en minäkään osaa.

En kyllä yhtään muista miten opin lukemaan.

Kyllästynyt, minusta on vaikea kuvitella, että 2-vuotias osaisi lukea. Heidän aivonsa eivät ole vielä kehittyneet siten, että muistaisivat niin hyvin asioita. En siltin epäile kirjoittamaasi, onhan näitä ihmelapsia olemassa. Tuli vaan mieleeni, että oliko lapsesi 2 vuotta, 11 kk ja 30 päivää oppiessaan lukemaan?

Varhain lukemaan oppiminen on paljon kiinni älykkyydestä ja myös ympäristöstä
(kuten Kyllästunyt sivulla 1 esitti).

Meillä tytär luki tarhassa satuja muille lapsille, kun niitä nukutettiin.
Poika oppi englannin suoraan teeveestä.

Psykopatologia kirjoitti:Varhain lukemaan oppiminen on paljon kiinni älykkyydestä ja myös ympäristöstä
(kuten Kyllästunyt sivulla 1 esitti).

Meillä tytär luki tarhassa satuja muille lapsille, kun niitä nukutettiin.
Poika oppi englannin suoraan teeveestä.

Varmasti on näistä asioista kiinni, mutta 2-vuotiaan keskushermosto on vielä ihan kehittymätön...miten silloin voi oppia lukemaan?

SADE kirjoitti:... Varmasti on näistä asioista kiinni, mutta 2-vuotiaan keskushermosto on vielä ihan kehittymätön...miten silloin voi oppia lukemaan?

2-vuotiaana lapsella on nopean kehittymisen ja oppimisen kausi. Lukemaan oppii, jos lapsi on asiasta kiinnostunut ja hoksaa miten kirjaimet muuttuvat sanoiksi. Opettamalla en usko hyvää tulosta syntyvän, se olisi lapsen kiusaamista.

Lapseni ei ollut 2 v 11 kk ja 30 päivää vaan paljon nuorempi. Kun hänen pikkusisarensa syntyi, hän oli 2 v 3 kk - ja osasi jo lukea.

Jonkinlaisena sirkuspellenä häntä sitten pällisteltiin ja ällisteltiinkin, muttei hän suinkaan ainoa 2-vuotiaana lukemaan oppinut ole; samassa vauvauintiryhmässä oli toinenkin poika joka osasi jo silloin lukea.

Lasten(kin) hermostoissa on toki suuria eroja, ja uskon, että
kenties 1/500 oppii lukemaan 2-vuotiaana edullisissa oloissa.