Kansanvalta katosi kielestä
Lähetetty: 17.08.2014 21:02TEEMAT SUNNUNTAI
KOLUMNI http://www.hs.fi/sunnuntai/Kansanvalta+ ... 8086043142
Kansanvalta katosi kielestä
17.8.2014 2:00 1 Tommi Uschanov
"Kuvaavaa on, että kansanvalta demokratian synonyyminä on lähes kadonnut suomalaisen politiikan sanavarastosta. Pohjoismainen kansanvalta ja sen juuret olivat muutama vuosikymmen sitten kansallinen ylpeydenaihe. Tänään on hankala puhua uskottavasti kansalaisten suhteesta valtioon tavalla, joka korostaisi kansan vallankäytölle antamaa hyväksyntää."
Näin kirjoittaa poliittisen historian emeritusprofessori Jorma Kalela tuoreessa puheenvuorossaan (Historiallinen Aikakauskirja 2/2014). Toteamus jäi mietityttämään. On aivan totta, että sana kansanvalta kuulostaa nykyään jotenkin vanhahtavalta, ja on samoin totta, että tämä tuntuu kertovan jostain syvemmästä.
Kalelan mukaan se kertoo siitä, että yhteiskunnassa vallitsevat eturistiriidat ja erimielisyydet on lakaistu maton alle. Niinpä esimerkiksi "puolueet eivät enää ole niinkään äänestäjien edustajia suhteessa valtioon, vaan niiden päätehtäväksi on noussut hyväksynnän hankkiminen näiltä valtiovallan toimenpiteille".
Olen pitkälti samaa mieltä. On silti epäselvää, viittaako sana kansanvalta juuri "kansan vallankäytölle antamaan hyväksyntään" niin yksiselitteisesti kuin Kalela esittää.
Kokoomateoksessa Käsitteet liikkeessä: Suomen poliittisen kulttuurin käsitehistoria (2003) on laaja artikkeli, jossa sosiologian professori Matti Hyvärinen käy läpi suomen kielen valta-sanan koko elinkaaren. Eräs Hyvärisen opetus on, että keskustelu kansanvallasta on usein koskenut sitä, ketkä rajataan kansan ulkopuolelle – ja kenellä on valta tehdä juuri tämä rajaus. Jos kansan jäsenyydelle asetetaan tiukkoja ehtoja, myös sana kansanvalta voi peittää alleen suurta epädemokraattisuutta.
Niinpä esimerkiksi 1930-luvun oikeistoradikalismi puhui toistuvasti "kansanvaltaisuuden" nimissä, mutta sen tarkoittama "kansa" olisi tuskin kattanut Jorma Kalelaa tai minua. Kansanvalta on usein muulloinkin tarkoittanut rivien välissä juuri yksipuoluejärjestelmää – milloin populistista, milloin äärioikeistolaista tai äärivasemmistolaista. Tässä puhetavassa kaikki kunnon kansalaiset ovat samaa mieltä ja tahtovat samoja asioita; niitä, joita sanaa kulloinkin käyttävä puhuja haluaa itse.
Kansanvalta on ehkä saanut lisähohtoa naapurikäsitteestä tasavalta, joksi latinan res publica on jostain syystä suomentunut. Kantasana publicus on kuitenkin alun perin muotoutunut sanasta pubes, joka ei sekään tarkoita koko kansaa vaan miespuolista aikuisväestöä; vastuullista eliittiä, jolle valta on turvallista antaa, toisin kuin muille, väärää mieltä oleville ihmisille. (Jopa rotusorron aikainen Etelä-Afrikka oli "tasavalta", republic, vaikka sen laki avoimesti julisti valkoisten ylivaltaa.)
Vaikka kansanvalta on teoriassa demokratia-sanan suora käännös, jälkimmäistä käytetään monissa yhteyksissä, joissa kansanvalta kuulostaisi oudolta. Yritysjohtajat sanovat johtamistyyliään "demokraattiseksi", mutta eivät "kansanvaltaiseksi". Eikä EU:n yhteydessä ole koskaan puhuttu "kansanvaltavajeesta" vaan alkujaankin vain "demokratiavajeesta".
Tahattomasti paljastavaa ei ehkä olekaan vain se, että kansanvalta on kadonnut arkikielestä. Yhtä paljon kertoo myös se, että demokratia ei ole vastaavasti kadonnut. Se on jo kauan sitten tullut sisällöttömäksi hymistelysanaksi, ja tämä näkyy siitä, että se voitaisiin yhä harvemmin edes teoriassa korvata sanalla kansanvalta.
Tommi Uschanov
tommi.uschanov@gmail.com
Kirjoittaja on vapaa kolumnisti ja tietokirjailija.
KOLUMNI http://www.hs.fi/sunnuntai/Kansanvalta+ ... 8086043142
Kansanvalta katosi kielestä
17.8.2014 2:00 1 Tommi Uschanov
"Kuvaavaa on, että kansanvalta demokratian synonyyminä on lähes kadonnut suomalaisen politiikan sanavarastosta. Pohjoismainen kansanvalta ja sen juuret olivat muutama vuosikymmen sitten kansallinen ylpeydenaihe. Tänään on hankala puhua uskottavasti kansalaisten suhteesta valtioon tavalla, joka korostaisi kansan vallankäytölle antamaa hyväksyntää."
Näin kirjoittaa poliittisen historian emeritusprofessori Jorma Kalela tuoreessa puheenvuorossaan (Historiallinen Aikakauskirja 2/2014). Toteamus jäi mietityttämään. On aivan totta, että sana kansanvalta kuulostaa nykyään jotenkin vanhahtavalta, ja on samoin totta, että tämä tuntuu kertovan jostain syvemmästä.
Kalelan mukaan se kertoo siitä, että yhteiskunnassa vallitsevat eturistiriidat ja erimielisyydet on lakaistu maton alle. Niinpä esimerkiksi "puolueet eivät enää ole niinkään äänestäjien edustajia suhteessa valtioon, vaan niiden päätehtäväksi on noussut hyväksynnän hankkiminen näiltä valtiovallan toimenpiteille".
Olen pitkälti samaa mieltä. On silti epäselvää, viittaako sana kansanvalta juuri "kansan vallankäytölle antamaan hyväksyntään" niin yksiselitteisesti kuin Kalela esittää.
Kokoomateoksessa Käsitteet liikkeessä: Suomen poliittisen kulttuurin käsitehistoria (2003) on laaja artikkeli, jossa sosiologian professori Matti Hyvärinen käy läpi suomen kielen valta-sanan koko elinkaaren. Eräs Hyvärisen opetus on, että keskustelu kansanvallasta on usein koskenut sitä, ketkä rajataan kansan ulkopuolelle – ja kenellä on valta tehdä juuri tämä rajaus. Jos kansan jäsenyydelle asetetaan tiukkoja ehtoja, myös sana kansanvalta voi peittää alleen suurta epädemokraattisuutta.
Niinpä esimerkiksi 1930-luvun oikeistoradikalismi puhui toistuvasti "kansanvaltaisuuden" nimissä, mutta sen tarkoittama "kansa" olisi tuskin kattanut Jorma Kalelaa tai minua. Kansanvalta on usein muulloinkin tarkoittanut rivien välissä juuri yksipuoluejärjestelmää – milloin populistista, milloin äärioikeistolaista tai äärivasemmistolaista. Tässä puhetavassa kaikki kunnon kansalaiset ovat samaa mieltä ja tahtovat samoja asioita; niitä, joita sanaa kulloinkin käyttävä puhuja haluaa itse.
Kansanvalta on ehkä saanut lisähohtoa naapurikäsitteestä tasavalta, joksi latinan res publica on jostain syystä suomentunut. Kantasana publicus on kuitenkin alun perin muotoutunut sanasta pubes, joka ei sekään tarkoita koko kansaa vaan miespuolista aikuisväestöä; vastuullista eliittiä, jolle valta on turvallista antaa, toisin kuin muille, väärää mieltä oleville ihmisille. (Jopa rotusorron aikainen Etelä-Afrikka oli "tasavalta", republic, vaikka sen laki avoimesti julisti valkoisten ylivaltaa.)
Vaikka kansanvalta on teoriassa demokratia-sanan suora käännös, jälkimmäistä käytetään monissa yhteyksissä, joissa kansanvalta kuulostaisi oudolta. Yritysjohtajat sanovat johtamistyyliään "demokraattiseksi", mutta eivät "kansanvaltaiseksi". Eikä EU:n yhteydessä ole koskaan puhuttu "kansanvaltavajeesta" vaan alkujaankin vain "demokratiavajeesta".
Tahattomasti paljastavaa ei ehkä olekaan vain se, että kansanvalta on kadonnut arkikielestä. Yhtä paljon kertoo myös se, että demokratia ei ole vastaavasti kadonnut. Se on jo kauan sitten tullut sisällöttömäksi hymistelysanaksi, ja tämä näkyy siitä, että se voitaisiin yhä harvemmin edes teoriassa korvata sanalla kansanvalta.
Tommi Uschanov
tommi.uschanov@gmail.com
Kirjoittaja on vapaa kolumnisti ja tietokirjailija.